Siirry pääsisältöön

Pohjoisella Itämerellä vahvat lohikannat

Blogi 7.6.2021 Atso Romakkaniemi

Lohikantojen hoidon suurista haasteista huolimatta useimmat Itämeren lohen luonnonkannat on onnistuttu elvyttämään reilun kahden vuosikymmenen aikana. Avainasemassa kehitykselle on ollut merikalastuksen vähentäminen selkeästä liikakalastuksesta maltillisemmalle tasolle.

Suurimmat ja tuottavimmat lohikannat ovat biologisesti kestävässä tilassa ja niiden kalastusta voitaisiin periaatteessa jopa lisätä. Heikommat ja pienemmät lohikannat ovat vahvistumassa, ja monet niistäkin ovat jo saavuttaneet biologisesti kestävän tilan. Murheenkryyninä ovat kuitenkin Itämeren pääaltaaseen laskevien Baltian jokien lohikannat, joiden tila ei ole kohentunut ja joiden tila ei täytä biologisia vähimmäisvaatimuksia. Näiden jokien lohet vaeltavat syönnöksellä lähes pelkästään Itämeren pääaltaan alueella.

Itämeren lohi on sama laji kuin Pohjois-Atlantilla esiintyvä lohi. Itämeri valuma-alueineen on lohirunsas. Esimerkiksi Itämeren alueen lohisaaliit ovat viimeiset vuosikymmenet olleet lähes yhtä runsaita kuin koko Pohjois-Atlantin alueen lohisaaliit, vaikka Pohjois-Atlantilla on yli 2000 lohijokea. Nykyisin Tornionjoen lohikanta on runsaampi kuin mikään muu Atlantin lohen kanta.

Lohi lisääntyi aikoinaan noin sadassa Itämeren joessa, mutta jokien patoaminen ja jokiympäristöjen muu heikentäminen sekä liikakalastus ovat vähentäneet lisääntymisjokien määrän muutamaan kymmeneen. Suurimpiin padottuihin jokiin istutetaan lohta velvoitteena, mutta kokonaissaaliissa luonnonlohta on nykyisin enemmän kuin istutettua lohta.

Suomen Itämereen laskevien jokien alkuperäisten luonnonlohikantojen Simojoessa ja Tornionjoessa on arvioitu saavuttaneen EU:ssa asetetut tavoitteet, ja niiden kalastusta voidaan tämän kriteeristön perusteella jatkaa.

Lohikantojen hyödyntämisen ja hoidon monet mutkat

Kaupallista lohen merikalastusta on säädelty kansainvälisesti kalastuskiintiöillä, ja kunkin maan kalastuksen saalisosuus kokonaiskiintiöstä on ennalta määrätty kansainvälisissä sopimuksissa. Toisaalta vapaa-ajankalastuksen säätely joella ja meressä sekä lohijokien elinympäristöstä huolehtiminen ovat perinteisesti langenneet kunkin maan omalle kontolle.

Koska samoja lohia kalastavat monet maat ja useat kalastajaryhmät kansainvälisen ja kansallisen hallinnon alla, lohikantojen hyödyntämisen ja suojelun yhteensovittaminen on erityisen haastavaa. Eräs hankalimmista rakenteellisista haasteista lohenkalastuksen säätelyssä on, että kaupallista merikalastusta, joka on ollut keskeisin lohikantojen hyödyntämismuoto säädellään Pohjanlahden ja Itämeren pääaltaan alueella yhdellä yhteisellä kalastuskiintiöllä. Tällä pelkästään ammattikalastusta rajoittavalla kiintiöllä ei voida tyydyttävästi säädellä eri tilassa olevien 24 luonnonkannan kalastusmahdollisuuksia, eikä myöskään sitä, että eri osissa merialuetta esiintyy eri lohikantoja.

Toinen keskeinen haaste on se, että lohen elinympäristön laatu on hyvin erilainen eri lohijoissa. Vaellusesteet, suuret virtaamavaihtelut, huono vedenlaatu, kiintoaineksen kulkeutuminen, rehevöityminen, talvitulvat, kuumat kesät jne. kaikki heikentävät lohen lisääntymistulosta. Tästä syystä eri lohikannat kestävät kalastuspainetta eri määrän pysyäkseen elinvoimaisina. Nyrkkisääntö on, että lohen lisääntymistä heikentävät tekijät ovat sitä yleisempiä mitä etelämpänä Itämerta lohen kutujoki sijaitsee. Vaikka jokiympäristöjen laatua pyritään parantamaan kaikissa maissa, ongelmista ei päästä täysin eroon. Huonontunut jokiympäristön tila selittää erityisesti Baltian maiden lohikantojen heikkoa tilaa.

Pohjanlahden ja erityisesti Perämeren joet ovat ylivoimaisesti tärkeintä Itämeren lohen lisääntymisaluetta, ja myös pääosa Itämeren lohi-istutuksista tehdään Perämeren rakennettujen jokien suille.

Pohjanlahdella lähes kaikki lohikannat hyvässä tilassa

Pohjanlahden ja erityisesti Perämeren joet ovat ylivoimaisesti tärkeintä Itämeren lohen lisääntymisaluetta, ja myös pääosa Itämeren lohi-istutuksista tehdään Perämeren rakennettujen jokien suille. Pohjanlahden lohikannat vaeltavat ─ Itämeren useimpien muiden lohikantojen tavoin ─ Etelä-Itämerelle syönnöstämään, ja sieltä kutuun valmistautuvat yksilöt lähtevät keväisin vaeltamaan takaisin kohti pohjoisia kutujokiaan.

Pohjanlahdella on nykyisin 15 lohen kutujokea, joista vain Simojoki sijaitsee kokonaisuudessaan Suomen alueella. Tornionjoki on puolestaan Suomen ja Ruotsin välinen rajajoki. Loput Pohjanlahden lisääntymisjoet sijaitsevat Ruotsissa. Näistä 15 lohikannasta kahdessa Ruotsin joessa, Merenkurkussa sijaitsevan Lögde-joen ja Selkämerellä sijaitsevan Ljungan-joen, lohikannat lohikanta ei tällä hetkellä ole biologisten vähimmäisvaatimusten mukaisessa tilassa. Näistä kahdesta kannasta Lögdeälvenin kannan on arvioitu vahvistuvan nykyisellä kalastuksen tasolla, kun taas Ljunganin kannan elpymisen arvioidaan vaativan siihen kohdistuvan kalastuksen vähentämistä.

Suomen Itämereen laskevien jokien alkuperäisten luonnonlohikantojen Simojoessa ja Tornionjoessa on arvioitu saavuttaneen EU:ssa asetetut tavoitteet, ja niiden kalastusta voidaan tämän kriteeristön perusteella jatkaa. Tornionjoen lohikanta on saavuttanut myös Suomen kansallisesti asettaman, EU:n tavoitetta korkeamman tavoitteen, mutta Simojoen lohikanta ei viime vuonna tehdyn arvion mukaan ole saavuttanut kansallista tavoitetta.

Lohen luontaista lisääntymistä pyritään palauttamaan muutamaan Suomen jokeen, joista alkuperäinen lohikanta on kadonnut. Lohikannan palauttamisessa onnistuminen edellyttää samanaikaisesti riittävän vähäistä kalastusta ja joen elinympäristön parantamista, jotta lohi selviää kutualueille, ja kutu tuottaa runsaasti jälkeläisiä. Vesivoimayhtiöt istuttavat kompensaatiovelvoitteena runsaasti lohen vaelluspoikasia suurimpien rakennettujen jokien suille - näistä kasvavat lohet ovat kalastettaviksi tarkoitettuja.

Suomenlahti on lohenkalastuksen erillinen säätelyalue

Suomenlahden jokien lohikannat eivät vaella Etelä-itämerelle syönnöstämään siinä määrin kuin muut Itämeren lohikannat. Syönnösvaellus rajoittuukin näillä lohilla usein Suomenlahdelle ja pääaltaan pohjoisosaan. Suomenlahdella luonnonlohikantoja on nykyisin vain kolmessa Viron joessa. Niiden lisäksi Suomella, Venäjällä ja Virolla on alueella jokia, joissa esiintyy sekä istutettuja että luonnonlohia. Esimerkiksi Kymijokeen istutetaan lohta, mutta myös luonnonlisääntyminen joessa on huomattavaa.

Lohenkalastuksen säätelyn keskiössä on luonnonlohikantojen tila, vaikka lohen luonnonlisääntymistä pyritään toki edistämään yleisemminkin. Viron luonnonkannat ovat vahvistuneet viimeisen vuosikymmenen aikana niin hyvin, että kantojen arvioidaan nykyisin saavuttaneen EU:ssa asetetut tavoitteet.