Siirry pääsisältöön

Lukessa pääsee tutustumaan käytännön tutkimustyöhön

Anni Palvi on aiemmalta koulutukseltaan IT-tradenomi ja on työskennellyt pitkään IT-alalla. Kuitenkin halu tehdä merkityksellisempää ja omia arvoja vastaavaa työtä vei Annin takaisin yliopistoon ympäristötieteiden alalle ja Lukelle.

Anni opiskelee nyt ympäristötieteitä Jyväskylän yliopistossa ja tekee graduaan yhteistyössä Luken Maaningan yksikön kanssa Kestävyyttä nurmesta -hankkeelle. Eräs Annin opiskelun tavoitteista olikin päästä töihin johonkin valtion tutkimuslaitokseen. Tulevaisuudessa hän haluaisi työskennellä tutkijana, mille Luke hänen mielestään tarjoaa loistavan näköalapaikan.

Työ on osoittautunut monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi ja olen päässyt tutustumaan toiveideni mukaisesti laajasti eri menetelmiin.

Minkälaisia tehtäviä olet tehnyt?

Gradussani tutkin maaperän mikrobiomia hiiliviljelyn näkökulmasta ja olen tehnyt tähän liittyvää maaperänäytteidenottoa ja käsittelyä. Varsinainen harjoitteluni koostuu kuitenkin kasvihuonekaasujen mittaamisesta erilaisin kammiomenetelmin. Lisäksi olen tehnyt mm. kasvillisuusnäytteenottoa, botaanisia analyyseja, lehtipinta-alan mittauksia sekä muita tutkimuksiin liittyviä töitä. Työ on osoittautunut monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi ja olen päässyt tutustumaan toiveideni mukaisesti laajasti eri menetelmiin. Parasta harjoittelussa on kuitenkin se, että saan olla suurimman osan ajasta ulkona kenttätöissä nauttimassa Suomen kesästä sen kaikkine puolineen.

Miten harjoittelu on mielestäsi vaikuttanut uraasi?

Koen olevani ihan oikeassa paikassa harjoittelussa ja kaikesta täällä oppimastani on varmasti hyötyä minulle myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi nykyinen kasvihuonekaasujen mittauslaitteisto on vielä kehitysasteella ja on mielenkiintoista päästä olemaan mukana kehityksessä. Uskon hyödyntäväni täältä saamiani oppeja myös työssäni jatkossa.

Kannustaisitko muita hakemaan Lukeen ja miksi?

Lukelle hakeminen ehdottomasti kannattaa, mikäli haluaa tutustua käytännön tutkimustyöhön ja päästä edistämään Suomessa tehtävää soveltavaa tutkimusta. Työ kaasumittaushankkeissa sopii kenttätöistä pitävälle tyypille, joka ei pelkää laittaa hanskoja mutaan, mutta jolla pysyy näpeissä myös näppis ja hiiri.