Siirry pääsisältöön

Politiikkasuositus nosti esiin ohjauskeinoja, jotka auttavat vahvistamaan metsäsektorin hiilinieluja

Ilmastotavoitteidensa saavuttamiseksi Suomen on vähennettävä päästöjään, vahvistettava hiilinielujaan ja panostettava kokonaisvaltaiseen ohjauskeinojärjestelmään. Koordinoimassamme Hilmari-hankkeessa laadittu politiikkasuositus toi esiin lupaavan ohjauskeinokokonaisuuden, johon kuuluu hiilikorvaus, puurakentamiseen kannustaminen ja maankäytön muutosmaksu. Jos päästövähennyksiä haluttaisiin nopeammin, hitaasti toteutettavan hiilikorvauksen voisi korvata päätehakkuun läpimittarajoilla.

Luken koordinoimassa Hilmari-hankkeessa teimme laajaa tutkimuslaitosyhteistyötä Suomen ympäristökeskuksen (Syke), Lapin yliopiston ja Suomen metsäkeskuksen kanssa. Tuloksena oli valtakunnallisia medioita ja päättäjiä kiinnostanut politiikkasuositus sekä monimuotoinen selvitys kahdeksasta mahdollisesta ohjauskeinosta, jolla voitaisiin vahvistaa metsien hiilensidontaa tai vähentää päästöjä. 

Kuva: Erkki Oksanen

Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpideohjelmaan kuuluneen hankkeen työpajoihin ja haastatteluihin osallistui kymmeniä metsäalan toimijoita ja päätöksentekijöitä. Arvioimme ohjauskeinojen hillintävaikutusta ja taloudellisia kustannuksia mallien avulla. 

Ohjauskeinojen toteutettavuuden reunaehtoja tarkastelimme lainsäädännön ja muiden ympäristövaikutusten näkökulmasta. Tähän saimme tukea kahdesta politiikkadialogista. Laajalla metsänomistajakyselyllä saimme tietoa metsänomistajien suhtautumisesta eri ohjauskeinoihin ja loppuwebinaarissa keskustelimme suosituksien jatkoaskelista. 

Huomio kokonaisvaltaiseen metsien hoitoon ja puun käytön ohjaukseen

Suomessa on 800 000 metsänomistajaa, joista suurelle osalle metsien puuntuotanto tuottaa merkittävän osan tuloista. Hiilinielujen vahvistaminen metsissä voi vaatia lisätoimenpiteitä, jotka aiheuttavat kustannuksia metsänomistajille. 

Uusien hillintään kohdistuvien ohjauskeinojen olisi huomioitava nykyinen ohjausjärjestelmä, uusien ohjauskeinojen kustannusvaikuttavuus, sosiaalinen hyväksyttävyys, oikeudellinen toteutettavuus, sekä muut luontovaikutukset. 

Politiikkasuosituksesta päättäjä löytää hyväksytyimmät ja tehokkaimmat ohjauskeinot

Hiilikorvaus olisi tuloksiin perustuvana ohjauskeinona kustannustehokas ratkaisu ja se voitaisiin toteuttaa metsänomistajille maksettavilla korvauksilla, jotka perustuisivat metsän hiilivarastoon. Hiilikorvaus ei määrittele toimia ennalta, vaan sallii parhaiden toimien valinnan tilanteen mukaan. 

Hiilikorvaus ei välttämättä kuitenkaan hillitsisi metsäkatoa, eikä ohjaisi puuraaka-aineen käyttöä kohti pitkäikäisiä tuotteita. Sen ohelle ohjauskeinojen palettiin voisi yhdistää maankäytön muutosmaksun, joka hillitsisi erityisesti suometsien pellonraivauksesta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi puutuotteiden hiilivarastoa voitaisiin kasvattaa suosimalla ilmastoystävällistä rakentamista.

Hiilikorvausjärjestelmän toteutus vie kuitenkin aikaa. Ilmastotavoitteisiin voitaisiin päästä nopeammin korvaamalla hiilikorvaus suositellussa ohjauskeinokolmikossa päätehakkuun läpimittarajoilla. Hankkeessa toteutetun kyselyn mukaan metsänomistajat suhtautuvat positiivisesti hakkuiden läpimittarajoihin ja kiertoajan pidennykseen.

Vapaaehtoista hiilikorvausta pidetään laajasti hyväksyttävänä keinona ja se olisi toteutettavissa lainsäädännön puitteissa”, tutkimusprofessori Jukka Similä, Lapin yliopisto.