Siirry pääsisältöön

Kalaistutusten tuloksellisuus

Istutuskeskeisyys on kalakantojen hoidossa vähentynyt ja kalavarojen elinvoimaisuus pyritään tulevaisuudessa varmistamaan erityisesti luontaista lisääntymistä edistämällä. Tästä huolimatta istutuksia tarvitaan vielä useissa vesistöissä tärkeänä osana hävinneiden tai heikentyneiden kalakantojen palauttamista tai velvoiteistutustoimintaa.

Istukkaiden laadun parantaminen kasvatusmenetelmiä kehittämällä

Laitoksessa kasvatettujen kalanpoikasten kyky menestyä luonnonvesissä istutuksen jälkeen on usein heikko. Tähän voivat olla syynä sekä kalojen tottuminen laitoksen yksipuoliseen ja turvalliseen ympäristöön (plastiset muutokset) että niiden useiden viljelysukupolvien aikana muuttunut geeniperimä (laitostuminen). Laitosympäristö suosii erilaisten yksilöiden menestymistä kuin luonnonympäristö, ja vähitellen perinnölliset, kumuloituvat muutokset viljelykantojen ominaisuuksissa heikentävät viljeltyjen vaelluspoikasten eloonjääntiä ja istutusten kannattavuutta. Lukessa on kehitetty uusia virikekasvatusmenetelmiä, joiden tavoitteena on parantaa laitoskalojen hyvinvointia ja valmentaa niitä paremmin kohtaamaan luonnonympäristön haasteita.

Kalojen virikekasvatuksen on todettu parantavan kalojen laatua ja selviytymistä luonnossa. Virikealtaissa luonnon olosuhteita jäljitellään kahdella tavalla: vaihtelemalla veden virtausnopeutta, -suuntaa ja korkeutta sekä sijoittamalla altaaseen suojapaikkoja tarjoavia rakenteita kuten luonnonkiviä ja suojakatteita. Virikealtaissa kasvatetut kalat oppivat hyödyntämään paremmin luontaista ravintoa ja välttämään tehokkaammin petojen saalistusta istutuksen jälkeen verrattuna normaalisti kasvatettuihin kaloihin. Virikekasvatuksen on havaittu pienentävän kalojen kuolleisuutta myös kasvatuksen aikana vähentämällä erilaisten taudinaiheuttajien ja loisten tartuntoja. Havaittavat vaikutukset ovat kuitenkin hyvin lajikohtaisia ja riippuvat myös kalojen iästä, tutkittavasta ominaisuudesta sekä virikkeistämisen kestosta.

Virikemenetelmiä testataan käytännön kasvatuskokeissa Luonnonvarakeskuksen Kainuun kalantutkimusasemalla Paltamossa ja yksityisillä poikaskasvatuslaitoksilla sekä luonnossa tehtävillä istutuskokeilla. Tavoitteena on saada vietyä tuorein tutkimustieto ja uudet, kustannustehokkaat menetelmät käytännön yritystoimintaan sekä parantaa istutus- ja kasvatustoiminnan kokonaiskestävyyttä.

Laitostuneiden kalakantojen monimuotoisuuden lisääminen villiyttämisellä ja risteyttämisellä

Geneettinen monimuotoisuus on lajien säilymisen edellytys. Kauan laitosviljelyllä ylläpidettyjen kalakantojen perinnöllistä köyhtymistä ja elinkelpoisuutta voidaan pyrkiä korjaamaan tuomalla niihin uutta geeniainesta villeistä ja monimuotoisemmista kannoista. Lukessa on selvitetty, voidaanko lähialueiden vielä villeinä säilyneitä taimenkantoja käyttää laitostuneiden kantojen villiyttämiseen risteyttämällä näitä kaloja keskenään.

Vastaavasti Vuoksen vesistön järvilohen osalta on alettu selvittää, voitaisiinko kannan alhaista perinnöllistä muuntelua laajentaa risteyttämällä sitä vieraiden, maantieteellisesti läheisten merilohikantojen kanssa. Järvilohen tapauksessa risteyttämisen suojelubiologiset perusteet ovat vahvat, sillä sukusiitoksesta aiheutuvien riskien voidaan olettaa olevan jo suurempia kuin ulkosiitoksesta mahdollisesti aiheutuvat riskit. Mahdollisen kannanhoidollisissa istutuksissa käytettävän risteymäkalaston tulisi edustaa kuitenkin useampaa takaisinristeymäpolvea, missä vieraan lohikannan perimän osuus on vähäinen.

Risteyttäminen voi lisätä geneettisen vaihtelun määrää, ehkäistä sisäsiitoksen aiheuttamia ongelmia sekä auttaa palauttamaan kannan sopeutumiskykyä mm. luontaista käyttäytymismuuntelua kasvattamalla. Kuitenkin pitkällä aikavälillä myös risteymät pyrkivät sopeutumaan laitosolosuhteisiin, ja siksi kantaristeytysten avulla toteutettu villiyttäminen on vain ensiapu; vasta luontaisen elinkierron mahdollistuminen auttaa kalakantoja palautumaan alkuperäisiin elinympäristöihinsä.

Ala-Koitajoella vuosina 2013–2020 toteutetun tutkimuksen tulokset osoittavat, että kutemaan siirrettyjen järvilohen emokalojen geneettistä muuntelua voidaan saada siirtymään hyvin luonnossa selviytyvään jälkeläispopulaatioon. Tämä lisää keinoja myös luonnosta viljelykiertoon saatavan geenimateriaalin hankintaan: laitosemokalastoja voidaan uusia tuolloin paitsi kudulle palaavien emokalojen mädistä ja maidista myös luonnossa syntyneistä poikasista. Siten viljelyyn saadaan taltioitua arvokasta geenistöä ainakin osittaisen luonnonkierron läpikäyneistä kaloista.

Istukkaiden laadun parantaminen on tarpeen, vaikka istutusmäärät ovatkin laskussa

Istutuskeskeisyys on kalakantojen hoidossa vähentynyt ja kalavarojen elinvoimaisuus pyritään tulevaisuudessa varmistamaan erityisesti luontaista lisääntymistä edistämällä. Tästä huolimatta istutuksia tarvitaan vielä useissa vesistöissä tärkeänä osana hävinneiden tai heikentyneiden kalakantojen palauttamista tai elvytystoimintaa. Lisäksi ympäristön muutoksista, mm. vesistöjen rakentamisesta johtuvaa luontaisen kalantuotannon heikkenemistä ja kalastajien saaliin menetyksiä korvataan vielä pitkään velvoiteistutuksilla. Niiden osuus eri rahoituksilla toteutettavista kalaistutuksista on suurin.

Viime vuosina istutusmäärät ovat olleet laskussa. Tämä on seurausta muun muassa kalojen luontaisen lisääntymisen elpymisestä, istutusmenetelmien kehittymisestä ja kalavesien hoidon painopisteen siirtymisestä yhä enemmän kunnostuksiin ja kalastuksen ohjaukseen. Istutukset pyritään yhä useammin tekemään kohteisiin, joissa ne tukevat kalojen luontaisen lisääntymiskierron vahvistumista ja näin vähentävät istutustarvetta pitemmällä aikavälillä.

Istutusten kustannustehokkuus on avainasemassa, kun tavoitteena on suurten rakennettujen jokivesistöjen (mm. Iijoki ja Kemijoki) poikastuotantopotentiaalin täysimittainen hyödyntäminen lohi- ja taimenkantojen palauttamisessa. Esimerkiksi Kemi-Ounasjoella alkaneet laajamittaiset istukaspoikasten tuotannon (mm. virikekasvatuksen tuotantomittakaavan kehittäminen) ja laadun (emokalaston alkuperän, istukkaiden kehitysvaiheen, istutuskohteen ympäristötekijöiden vaikutus) sekä istutusmenetelmien (vaelluspoikasten omaehtoinen ja oikea-aikainen vapautus) kehityshankkeet pyrkivät tuottamaan menetelmiä, joilla vaelluskalakantojen luonnonkierron edellytykset sekä saalistuotto paranevat kustannustehokkaasti.

Istutusten tuloksellisuus: PIT-mikrosiruilla tehoa seurantoihin

Istutushoidon toteuttaminen ja niiden kehittäminen edellyttävät ajantasaista ja käytännössä sovellettavaa tietoa istutusten tuloksellisuudesta.

Perinteisesti istutushoidon tuloksellisuutta on seurattu ulkoisilla kalamerkeillä, kuten Carlin- ja T-ankkurimerkeillä. Niistä saatava tieto on perustunut kalastajilta saatuihin merkkipalautuksiin. Viime vuosina merkkipalautustietoja on saatu erittäin vähän ja istutushoidon tuloksellisuuden arviointi ja kehittäminen on siten muuttunut epävarmaksi.
Istutushoidon tuloksellisuuden arvioinnin kehittämiseksi on kuitenkin otettu käyttöön uusia seurantamenetelmiä, joista PIT-mikrosiruseuranta on osoittautunut lupaavaksi. PIT-merkki on pieni lasisylinterin ympäröimä mikrosiru, joka asennetaan kalan sisään. PIT-merkki on yksilöllinen, eli jokaisella merkityllä kalalla on oma koodinsa. PIT-merkki voidaan havaita tarkoitukseen kehitetyillä lukuasemilla kalan uidessa niiden ohitse. Näitä lukuasemia voidaan sijoittaa mm. kalateihin ja voimalaitosten alakanaviin. Lisäksi kalastajille ja muille kalaa käsitteleville tahoille voidaan jakaa käsilukulaitteita.

PIT-mikrosirutekniikkaan perustuvaa istutusten kokonaisvaltaista seurantajärjestelmää on viime vuosina alettu kehittämään operatiiviseen käyttöön Oulujoella. Tällä hetkellä seurantajärjestelmä pitää sisällään lukuasemat istutuspaikalla (Montan kalanviljelylaitos), Merikosken voimalaitoksen yläkanassa, Merikosken voimalaitoksen alakanavassa ja Merikosken kalatiessä. Lähitulevaisuudessa seurantaverkostoa pyritään laajentamaan merialueelle tarjoamalla kalastajille käsilukijoita sekä asentamalla kalatukkuihin automaattisia lukulaiteita.

Tavoitteena on luoda järjestelmä, joka tuottaa riittävästi havaintotietoja istukkaista ja mahdollistaa siten luotettavien johtopäätösten teon istutushoidon kehittämiseksi. Oulujoen lisäksi järjestelmä pyritään monistamaan muillekin keskeisille rakennetuille joille, kuten Ii- ja Kemijoelle.

Istutusten tuloksellisuutta seurataan useiden vaelluskalalajien osalta myös ns. ryhmämerkinnöillä, joihin kuuluvat rasvaeväleikkaus sekä kalojen alitsariinimerkintä. Näillä merkintätavoilla kaloista ei saada yksilökohtaista tietoa, mutta niiden avulla voidaan arvioida esimerkiksi istutuskalojen osuutta saaliissa.