Siirry pääsisältöön

Elinympäristökunnostukset

Elinympäristökunnostuksia on Suomessa tehty jo yli 40 vuotta, joten perinteet toteutukseen ovat meillä vahvat. Kunnostukset koetaan tapana ennallistaa suomalaisille tärkeää vesimaisemaa ja sitä kautta lisätä joen arvostusta, asuinympäristön viihtyvyyttä, virkistyskäyttöarvoa ja matkailullista vetovoimaa. Ensisijainen tavoite on kuitenkin pitkään ollut taloudellisesti arvokkaiden lohikalojen poikasten elinympäristön parantaminen. Vasta viime vuosina tavoitteet ovat laajentuneet huomioimaan myös virtavesien monimuotoisuus. Lisähaasteita kunnostamiseen tuo muuttuva ilmasto.

Kunnostuksilla parempia elinympäristöjä

Virtavesikunnostuksien ensisijainen tavoite on tyypillisesti ollut taloudellisesti arvokkaiden lohikalojen poikasten, taimenen ja lohen, elinympäristön parantaminen. Taustalla on ajatus jokiympäristön monimuotoisuuden lisäämisestä, jolloin kalastolla olisi paremmat edellytykset laajentaa omaa elinympäristöään. Luonnollista koski-suvantovuorottelua on palautettu esimerkiksi siirtämällä rannoille uittoperkauksissa kasattuja kiviä takaisin jokiin, purkamalla uittosuisteita ja muita rakenteita sekä puhdistamalla tai lisäämällä kutusoraikkoja.

Ympäristön monipuolistamisessa olemmekin pääosin onnistuneet ja virtavesissä on todennäköisesti enemmän lohikaloille soveltuvia lisääntymis- ja poikasalueita kuin kymmeniä vuosia sitten. Eri vesistöissä kunnostetut alueet ovat keskenään samankaltaisia tärkeimpien ympäristötekijöiden, kuten syvyyden, virrannopeuden ja pohjan raekoon, suhteen.

Taimen on yleensä hyötynyt kunnostuksista

Kunnostusten on havaittu vaikuttavan keskimäärin positiivisesti taimenten poikasiin. Kalojen lisääntyminen onnistuu ja yksikesäisten poikasten määrä on kasvanut useissa kohteissa. Tulokset ovat kuitenkin vaihtelevia ja päinvastaisiakin tuloksia on saatu. Lohen poikasilla keskimääräinen tulos on samansuuntainen kuin taimenella. Myös kivisimppu hyötyy taimenille toteutetuista kunnostuksista, mutta muista virtavesien kalalajeista meillä ei ole juurikaan tietoa.

Suomalaisiin kunnostuksiin liittyy usein ajatus alkuperäisen taimenpopulaation vahvistamisesta istuttamalla vesistöön mätiä tai poikasia. Istutuksien hyödyllisyydestä ei ole kuitenkaan tutkittua näyttöä olemassa ja päinvastaisiakin tuloksia on havaittu. Vesistön oman taimenkannan vahvistumista olisikin suotavaa odotella muutaman vuoden ajan ennen istutuksiin turvautumista. Huolellisesti suunniteltuna ja mahdollisimman läheistä istutuskantaa käyttämällä istutukset voivat olla tarpeen vesistöissä, missä taimenia ei enää ole.

Kohteesta ja populaatiosta riippuen lohikalojen menestystä voivat rajoittaa uoman yksipuolinen rakenne, valuma-alueilta tuleva kuormitus, kalastus tai laaja-alaisesti vaikuttavat muut tekijät. Positiivisen vaikutuksen saavuttamiseksi olisikin ensisijaisen tärkeää tunnistaa kalayhteisöä rajoittavat tekijät ennen kunnostuksiin ryhtymistä.

Monimuotoisuuden ennallistaminen on haastavaa

Virtavesien elinympäristökunnostukset nähdään nykyään myös keinona pysäyttää vesistöjä uhkaava monimuotoisuuden heikkeneminen. Vesistöjen monimuotoisuutta ovat erilaiset virtavesityypit, habitaatit niiden sisällä, kalat, pohjaeläimet, vesikasvit ja vesisammaleet, levät ja mikrobit. Monimuotoisuutta edustaa myös lajiston geneettinen vaihtelu, mitä meillä on huomioitu alustavasti vasta taimenen tai lohen osalta.

Monimuotoisuuden ennallistaminen on huomattavan laaja tavoite, joten myös kunnostusmenetelmiä on tyypillisesti valikoitava mukaan useita. Vesistökunnostuksien vaikutuksia monimuotoisuuteen on tutkittu meillä vasta vähän. Menetelmien valinnassa painottuvat valuma-alueilta vesistöihin huuhtoutuvaa kuormitusta sekä alueen hydrologiassa tapahtuneita muutoksia hillitsevät menetelmät.

Patojen purkaminen on osoittautumassa tehokkaaksi keinoksi ennallistaa koko virtavesiekosysteemiä. Sedimentin ja ravinteiden vapaa kulkeutuminen sekä veden luonnollinen kierto mahdollistavat koko virtavesilajiston palautumisen.

Miten huomioida lämpenevä ilmasto virtavesien kunnostamisessa?

Toivotut vaikutukset voivat jäädä valitettavan lyhytaikaisiksi, ellei niissä ole huomioitu ilmaston muuttumista. Hellekesät ja kuivuvat virtavedet, talviaikaisen jääpeitteen puuttuminen ja tulvien yleistyminen peittävät helposti alleen pienemmällä mittakaavalla toteutetut uomakunnostukset. Iso kysymys kunnostuksia suunniteltaessa onkin, miten ne saadaan kestämään aikaa ja lämpenevää ilmastoa?

Kysymykseen on mahdotonta antaa varmasti toimivaa vastausta, mutta jotain suosituksia voidaan kuitenkin tehdä jo nyt perustuen ekosysteemien toiminnan tuntemukseen. Kunnostuksien päätavoitteena tulisi olla esimerkiksi virtavesiekosysteemin resilienssin vahvistaminen sen sijaan, että keskitytään vain yhteen kohderyhmään tai vaiheeseen. Resilienssillä tarkoitetaan tässä yhteydessä ekosysteemin joustavuutta sekä kykyä palautua yllättävistä ja äärimmäisistä muutoksista, joita ne väistämättä kohtaavat.

Resilienssin säilyttämiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa toimintatapaa, mutta on selvää, että monimuotoisuuden vahvistaminen on tärkeä tekijä vesiekosysteemiemme palautumiskyvyssä. Habitaattien, lajiston tai geneettisen monimuotoisuuden suhteen yksipuoliset yhteisöt ovat herkkiä häviämään, kun ympäristöolosuhteet muuttuvat. Vahvuutta sopeutua uusiin olosuhteisiin ei ole, jos aikaisemmin herkät tai harvinaiset lajit ovat yhteisöstä kadonneet.

Kalaston osalta on huomioitava muun muassa lajien monipuolisen elinkierron edellytykset. Esimerkiksi lohikalojen on kyettävä vaeltamaan lisääntymis- tai syönnösalueilleen niiden elinkierron edellytyksien mukaisesti. Tämä edellyttää vapaata vaellusyhteyttä vesistöissä ja myös vaellushalukkuutta ylläpitävää geneettisen perimän olemassaoloa.

Kesäajan yllättävien kuivuus- ja hellejaksojen aikana kalat hakeutuvat syvempiin ja varjoisempiin vesiin, jos niillä on siihen mahdollisuus. Rantapuuston jättäminen tai jopa istuttaminen viilentää virtavesiä ja tuo kalastolle sen tarvitsemaa varjostusta. Myös syksyllä vesien jäätymisen aikaan tai talviaikaiset tulvat voivat tuoda yllättäviä haasteita kalaston selviytymiselle, ellei niillä ole mahdollisuutta vaeltaa suotuisampiin habitaatteihin. Oksainen luonnonpuu luo syvempiä suojakoloja etenkin taimenten isommille poikasille.

Kunnostuksien pääpainon olisikin siirryttävä vesistöjen kunnostamiseen kokonaisuutena, yhdessä niiden valuma-alueiden kanssa. Luonnollisten prosessien palauttaminen, kuten mutkittelevuus ja luontaisen tulvimisen palauttaminen siellä, missä siihen muutoin on edellytyksiä, lisäävät onnistumisen edellytyksiä.

Laurinvirta Kuurnassa edustaa uudenlaista lohikalojen elinympäristökunnostusten mahdollisuutta

Pielisjoen Kuurnan voimalaitoksen viereiseen tulvauomaan, Laurinvirtaan, vuonna 2019 valmistunut kutu- ja poikastuotantoalue mahdollistaa äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen luontaisen elinkierron palauttamisen viiden vuosikymmenen jälkeen. Alue tukee lisäksi erittäin heikossa tilassa olevan järvitaimenkannan elpymistä.

Laurinvirta vesitetään Kuurnan tulvapatoon rakennetun uuden pienvesivoimalan kautta vähintään 35 m3/s virtaamalla. Laurinvirran alaosaan on tehty koskimaiset olosuhteet vedenpintaa nostavan pohjapadon sekä jokipohjan rakeenteellisen muokkauksen avulla. Laurinvirta tarjoaa esteettömän kulkuyhteyden Saimaalta nouseville kutulohille ja -taimenille sekä järvelle syönnösvaellukselle lähteville smolteille. Se on myös ainoa elinympäristö Pielisjoessa, missä potentiaalista poikasia tuottavaa pinta-alaa on useita hehtaareita.

Luke järjestää Laurinvirrassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen edellyttämän viisivuotisen seurantaohjelman. Olennaisena osana tiedonkeruuta on selvittää alueelle kutemaan nousevien emokalojen määriä (kaikuluotauksella) sekä käyttäytymistä voimalakanavassa ja kunnostetulla alueella (lähetinmerkinnät). Poikastuotannon käynnistymistä seurataan kutupesäkartoituksin ja poikaspyynnein.