Monimuotoisuuskato murentaa sisävesien ekosysteemejä

Maailman sisävesien monimuotoisuus on kriisissä. Viimeisen noin 40 vuoden aikana on sisävesien lajipopulaatioista kadonnut 84 prosenttia (Living Planet Index 2020). Tämä on enemmän kuin missään muussa ekosysteemissä. Vesiekosysteemit kautta maailman ovat pirstoutuneita ja kuormittuneita.

Entisaikojen mielikuvamme Suomesta puhtaiden ja vapaana virtaavien vesien maana on haalistumassa. Jokia ja puroja säännöstellään, niitä on suoristettu ja perattu, niihin kohdistuu mennyttä ja tulevaa maankäytön muutoksista aiheutuvaa kuormitusta. Luonnostaan rikkaille kala- tai selkärangatonyhteisöille tärkeät elinympäristöt yksipuolistuvat, joten lajistokin heikentyy tai niin sanotusti äänestää pyrstöillään ja katoaa. Alkujaan eheän jokijatkumon riutuvat jäänteet pienistä noroista ja puroista jokiin asti heijastuvat lopulta Itämeren altaaseen.

Jokien säännöstelyn ja vesirakentamisen sekä metsä- ja maatalouden avulla on saavutettu hyvinvointia ja taloudellista hyötyä vuosikymmenien ajan. Vesiekosysteemit luonnonvarana ovat kulumassa puhki, joten hyvinvointimme säilyttäminen edellyttää huolehtimista em. toimien ekologisesta kestävyydestä. Kulumisen suuntausta on taivutettava ja siihen meillä on onneksi keinoja olemassa.

Esimerkiksi jokiemme kalayhteisö on nykyään erilainen kuin mitä se oli vielä jokien virratessa vapaana. Virtaaviin vesiin erikoistuneet vaelluskalalajit, kuten lohi, taimen, vaellussiika ja nahkiainen, ovat säännöstellyistä ja usein toisiaan seuraavista järvimäisistä patoaltaista kadonneet tai heikentyneet. Vastaavasti niin sanotut yleislajit, kuten hauki, monet särkikalat, ahven ja kuha ovat runsastuneet vuosien aikana, joko luonnostaan tai istutettuina.

EU:n uuden biodiversiteettistrategian 2030 yhtenä tavoitteena on kunnostaa 25 000 jokikilometriä purkamalla patoja ja kunnostamalla tulvatasanteita. Padot, tierummut ja muutkin vesirakenteet estävät veden, ravinteiden ja kiintoaineen kierron latvavesiltä mereen ja muuttavat veden lämpötilaa. Patojen purkaminen ja vapautuvien alueiden kunnostaminen onkin ainutlaatuinen mahdollisuus ennallistaa jokijatkumoa.

Tuhansien patojen, eli noiden 5200 tunnistetun padon, maana meillä on hyvät edellytykset toteuttaa strategian tavoitetta. Patojen purkamista on meillä jo tehtykin pienemmissä vesistöissä, joilla ei ole merkittävää yhteiskunnallista vaikutusta esimerkiksi säätövoimana. Uudenlaisen arvomaailman pään aukaisijana meillä ovat olleet purettu Villamon pato Etelä-Pohjanmaan Lapväärtin-Isojoella, missä erittäin uhanalaisen meritaimenen on jo todettu nousseen parin vuoden ajan kutemaan joen latvaosiin.  Olemme aloittaneet seurannan myös Etelä-Karjalan Hiitolanjoella, missä vuosien edetessä keräämme yhdessä Itä-Suomen ja Aalto-yliopistojen kanssa monipuolista tietoa kolmen peräkkäisen padon vaikutuksista joen hydrologiaan ja aineiden kiertoon, kalastoon ja ravintoverkon rakenteeseen, kasvihuonekaasujen vapautumiseen, ekosysteemipalveluihin ja asukkaiden asenteisiin.

Rakennetuissa vesistöissä monimuotoisuutta on mahdollista ennallistaa myös esimerkiksi turvaamalla niiden ekosysteemien tarvitsema ympäristövirtaama. Nollavirtaamien tai katkoksien välttäminen, tulvista ja keskivirtaamista huolehtiminen ovat osa monipuolisen eliöstön edellytyksiä. Ympäristövirtaaman turvaamista pidetään myös kansainvälisesti tärkeimpänä toimenpiteenä vesistöjen monimuotoisuuskadon pysäyttämiseksi. Toteutukseen ilmaston muutos tarjoaakin meille oivan työvälineen: ennusteiden mukainen kasvava sademäärä voitaisiin ohjata ekosysteemien menestystä turvaavaan ympäristövirtaamaan, jolloin nykyiselle vesivoimatuotannolle ei koituisi menetyksiä.

Tulvatasanteiden ja -metsien perustaminen tukisi monimuotoisuutta sekä ilmaston muutokseen sopeutumista. Tulvametsät toisivat varjostusta kalastolle hellejaksojen aikaan ja ennallistaisivat elintärkeää yhteyttä rantavyöhykkeeseen. Jokiuomiamme onkin jo kunnostettu yli 40 vuoden ajan, mutta sitäkin työsarkaa riittää vielä vuosien ajaksi.

On toki inhimillistä, että hyvinvointimme kehittymisessä nykytasolle ei aina haluta nähdä sitä ikävintä puolta. Silmien sulkeminen vaikuttaa kuitenkin myös omaan hyvinvointiimme, joten siihen ei kannata enää turvautua. On myös inhimillistä huolehtia tarvittavista monimuotoisuuskatoa hidastavista vastatoimista nyt, kun meillä on vielä mahdollisuus pysäyttää tuo muutoshampaiden salakavala nakerrus.

Valtio satsaa lähivuosina taloudellisesti vesien ennallistamiseen enemmän kuin koskaan, mutta tämän lisäksi tarvitaan välttämättä vielä oikeaan suuntaan vieviä poliittisia päätöksiä. Ihastuttavaa on ollut myös huomata talousmaailman herääminen valtamediassa. Luonnon köyhtymisen pysäyttäminen nähdään viimein myös osana taloudesta huolehtimista ja vastuullista sijoittamista. Nyt onkin kaikkien aika hypätä virtaan ja laajentaa ympäristötalkoot säilyttämään myös eliölajien ja niiden geneettisen alkuperän sekä elinympäristöjen rikkaus!