Siirry pääsisältöön

Silakkakantojen seurannalla varmistetaan suurimman kalavaramme saaliit pitkällä aikavälillä

Suomen kalasaaliista viime vuosikymmeninä 50–80 prosenttia on ollut kaupallisten kalastajien pyytämää silakkaa ja kilohailia. Luonnonvarakeskus (Luke) seuraa vuosittain pääkalastusalueittensa Pohjanlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakantojen tilaa osana EU:n tiedonkeruuta ja ICES:n neuvonantoprosessia. Tietojen pohjalta määritellään vuosittaiset kalastuskiintiöt, joiden avulla silakan kalastusta on pystytty ohjaamaan niin, että silakkakanta ei vaarannu pitkällä aikavälillä.

EU:hun kuuluvan Atlantin osan ja Itämeren rannikon alueittaisten ja kalalajikohtaisten kiintiöiden määrittelystä vastaa EU:n neuvosto. Kiintiöt perustuvat Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) neuvonantoihin, joissa hyödynnetään EU-maiden tuottamia kalaston seurantatietoja. 

Luken osallistuminen tiedonkeruuseen on keskeistä Pohjanlahden silakan kannanarvioinnissa yhdessä ruotsalaisten kanssa. Kannanarvioinnissa on siirrytty uudempiin ja yhä parempiin kalakantamalleihin.

Silakkakannan romahdusta ei ole vielä kertaakaan nähty seurannan aikana.

Pohjanlahden silakkakannan kestävän kalastuksen raja-arvojen määrittäminen ICES:n standardimenetelmillä on ollut keskimääräistä hankalampaa verrattuna muihin arvioitaviin kalakantoihin. Tähän on ehkä vaikuttanut se, että kannan romahdusta ei ole vielä kertaakaan dokumentoitu, mutta suurimmat mahdolliset saalistasot todennäköisesti nähtiin 2010-luvulla.

Trooliryhmä työssään. Vasemmalla kalastusyrittäjä Toni Nikaniemi, keskellä tutkimusinsinööri Roope Lehmonen (Luke) ja oikealla tutkimusinsinööri Hannu Harjunpää (Luke). Kuva: Riku Helisevä / Luke.

Suomen silakkasaaliista suurin osa pyydetään Pohjanlahden silakkakiintiöstä. Suurimmillaan Pohjanlahden silakkakiintiöt ja -saaliit olivat 2010-luvulla yli 100 000 tonnia, mutta alkoivat laskea 2010-luvun loppupuoliskolla. Viime vuosina Suomen saalis on vaihdellut 60 000 tonnin tienoilla.  

Silakkaa ja kilohailia pyydetään Itämerestä lähinnä troolaamalla, tyypillisessä sekakalastuksessa molempia jää trooliin samalla kertaa. Pohjanlahdella saalis on lähes puhtaasti silakkaa, koska kilohailia siellä on vähän. Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa kilohaili on ollut 1990-luvulta lähtien runsaslukuinen, kun Itämeren itäinen turskakanta on ollut heikossa tilassa. Muutama prosentti silakkasaaliista saadaan keväällä ja alkukesästä rannikon silakkarysistä.

Suomen kaupallisten kalastajien pyytämästä silakka- ja kilohailisaaliista pieni osa myydään tuoreena ja jalostetaan ihmisravinnoksi. Pääosa menee nykyään kalajauhotehtaille, ja silakkaa myydään myös Suomeen turkiseläinten ja ulkomaille kasvatettavan kalan rehuksi.

Rehevöityneessä Itämeressä silakan ja kilohailin kalastus on tehokkain yksittäinen tapa poistaa jo Itämereen kulkeutuneita ravinteita merestä. Itämerestä pyydetystä silakasta tehtyä kalajauhoa hyödynnetään myös kirjolohen kasvatuksessa, pyrkimyksenä vähentää kirjolohen mereen tuottamaa ravinnekuormitusta sisäisellä ravinnekierrolla.

Miten Itämeren kalakanta-arviot ja kalastuskiintiöt muodostuvat