Siirry pääsisältöön

Ruokaperunaa varastoissa normaalikevään tarve

Uutinen 2.2.2023

Maatilojen varastoissa oli ruoka- ja ruokateollisuusperunaa tammikuun puolivälissä 100 miljoonaa kiloa, josta ruokaperunaa oli 84 miljoonaa kiloa. Määrä on hieman tavallista alhaisempi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ruokaperunaa on ollut tammikuussa varastossa keskimäärin 87 miljoonaa kiloa.

Tällä hetkellä ruokaperunan varastot riittänevät kesään. Vaikka osalla päätuotantoalueista oli sateen kanssa ongelmia, on varastotilanne nyt vakaa. Luken keräämän ruokaperunan tuottajahintatilaston mukaan käyttökelpoisen perunan määrä pakkaamoilla oli marraskuussa 79 prosenttia eli melko tavanomaisella tasolla.

Tuottajahintojen lievä nousu ei kata kustannusten kasvua

Perunan tuotanto vaatii paljon rahallisia panostuksia ja riskinottoa. Polttoaineiden, lannoitteiden ja sähkön hinnat ovat rajusti nousseet, kun taas tuottajahinta pysynyt käytännössä samana.

Vaikka edellisenä satokautena 2021 satomäärät jäivät selvästi normaalivuotta heikommiksi, se ei kuitenkaan nostanut tuottajahintoja. Vuonna 2022 parasta hintaa maksettiin heinäkuussa, 23,26 e/100 kg, juuri ennen satokauden vaihtumista. Marraskuussa 2022 viljelijälle maksettiin ruokaperunasta 21,16 e/100 kg.

Tilastokeskuksen laskema maatalouden tuotantovälineiden ostohintojen vuosimuutos oli marraskuussa 29 prosenttia. Esimerkiksi sähkön vuosimuutos oli 50 prosenttia ja typpilannoitteiden 46 prosenttia. Sen sijaan tuottajahintojen kasvu jäi 30 prosenttiin.

Kun taustalla on pitkään jatkunut tuottojen ja kustannusten välinen epäsuhta, näyttää tilanne huolestuttavalta. Lisäksi sähkönhinnan nousu nostaa perunan varastointikustannuksia. Näkyvätkö nämä ongelmat tulevan kesän tuotantoaloissa, selviää kesäkuussa, kun tukihakemukset ovat tallentuneet Ruokaviraston järjestelmiin, pohtii yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Kuva: Olga Philman

Perunan viennissä mahdollisuuksia

Lokakuussa ruokaperunaa vietiin Tullin tilastojen mukaan 1,3 miljoonaa kiloa Baltiaan, Ruotsiin ja Puolaan. Baltian maista Latvia oli tärkein vientikohde. Perunan kysyntään vaikuttavat sääolot, ja Keski-Euroopan kuivuus heikensi satotasoa siellä. Kevättalvi näyttää, jatkaako perunan vienti kasvuaan. Marraskuun 2022 perunan vientimäärät selviävät 3.2.2023.