Siirry pääsisältöön

Maitoa tuotettiin vuonna 2021 edellisvuotta vähemmän, tuottajahinnassa oli hienoista nousua

Uutinen 25.2.2022

Vuonna 2021 maitoa tuotettiin 2 247 miljoonaa litraa. Määrä on neljä prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Maidon keskimääräinen tuottajahinta nousi hienoisesti. Kananmunien tuotannon kasvu jatkui, ja tuottajahinta on pysynyt tasaisena.

Vuonna 2021 meijerit ottivat vastaan 2 206 miljoonaa litraa maitoa, maatiloilla maitoa käytettiin arviolta 41 miljoonaa litraa. Luomumaidon tuotanto lisääntyi pari prosenttia, ja tuotanto kohosi 81 miljoonaan litraan.

Maitoa tuotettiin kaikkina kuukausina edellisvuotta vähemmän.  Tuotannon vähenemiseen vaikutti osaltaan vuoden 2021 alussa käyttöön otettu sopimustuotanto, joka rajoitti meijerimaidon tuotantoa tiloilla. Sopimustuotantoon siirtyminen koski suurta osaa maamme maitotiloista.

Maitotilojen määrä painui alle 5 000 tilan viime vuonna, tiloja oli vuoden lopussa noin 4 960. Vuoden aikana maitotilojen määrä väheni 400 tilalla eli kahdeksalla prosentilla.

– Myös lypsylehmien määrä jatkoi laskuaan, lypsylehmiä oli vuoden lopussa 248 500 yksilöä. Lypsylehmiä oli kolme prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, ja yli kymmenen prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten, kertoo yliaktuaari Sanna Vuorisalo Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

[infogram id="_/T9MvuHoHBgRCFNYDrncP" prefix="MQv" format="interactive" title="Maidontuotanto ja tuottajat"]

Maidon tuottajahinta nousi hieman

Meijerit maksoivat maidontuottajille vuonna 2021 keskimäärin 39,56 senttiä maitolitralta, mikä on prosentin enemmän kuin edellisenä vuonna. Maidon keskimääräinen tuottajahinta lähti loppuvuodesta nousuun ja oli joulukuussa 42,30 senttiä litralta. Tuottajan saama maitolitran kokonaishinta on selvillä keväällä, jolloin on saatavilla tieto maidon jälkitilistä.

[infogram id="_/ix16BEIZpenc3wT5Tbgw" prefix="uHQ" format="interactive" title="Maidon tuottajahinta"]

Kananmunien tuotannon kasvu jatkui

Kananmunia tuotettiin viime vuonna vajaa 78 miljoonaa kiloa, mikä on kaksi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tuotanto kasvoi nyt jo yhdeksättä vuotta peräkkäin.

Lattiamunien tuotanto kasvoi 25 prosentilla, ulkomunien kahdeksalla prosentilla ja luomumunien kahdella prosentilla. Sen sijaan virikehäkkimunien tuotanto pieneni 12 prosentilla. Virikehäkkimunien tuotanto on kääntynyt laskuun, kun muun muassa suurimmat kauppaketjut ovat ilmoittaneet luopuvansa virikehäkkimunien myynnistä muutaman vuoden kuluttua. Vastaavasti lattiamunien tuotanto on lisääntynyt.

Viime vuonna virikehäkkimunia tuotettiin kaikkiaan hieman enemmän kuin lattiamunia, niiden osuus tuotannosta oli 46 ja lattiamunien 44 prosenttia. Lattiamunien tuotanto ohitti virikehäkkimunien tuotannon syksyn aikana. Luomutuotannon osuus oli seitsemän prosenttia ja ulkomunien osuus kolme prosenttia.

[infogram id="_/nMlNPtUelsPS7K3v0XhI" prefix="zWy" format="interactive" title="Kananmunien tuotanto"]

Kananmunien hinnat pitkään samalla tasolla

A-luokan kananmunien keskimääräinen tuottajahinta vuonna 2021 oli 1,14 euroa kilolta. Hinta on noussut edellisestä vuodesta hieman, kaksi prosenttia. Tuotantotavoittain tarkasteltuna tuottaja sai ulkokanojen munista vuonna 2021 keskimäärin 1,36 euroa kilolta, lattiakanojen munista 1,10 euroa kilolta ja virikehäkkikanojen munista 0,91 euroa kilolta. Luomukananmunista maksettiin 2,48 euroa kilolta. Lattia- ja ulkokanaloiden kananmunatiedot on tilastoitu erikseen vuoden 2018 alusta alkaen.

[infogram id="_/HE0XyGTt1Djrnpf0MHSq" prefix="jOv" format="interactive" title="Kananmunien tuottajahinta"]

Yläreunan kuva: Pixabay.