Suomi käyttää kotimaista puuta

Ukrainan sota sulki Suomen itärajan, ja puun sekä metsäteollisuustuotteiden kauppa Venäjän kanssa päättyi. Vuosikymmeniä jatkunut puun tuonti oli tärkeä osa metsäteollisuuden puuhuoltoa. Viimevuosina metsähakkeen tuonnista muodostui myös merkityksellinen osa energialaitosten polttoaineen hankintaa. Mutta miltä tilanne näyttää akuuteimman energiakriisin päätyttyä?

Ennen Ukrainan sodasta seuranneita talouspakotteita Venäjältä Suomeen tuodusta raakapuusta pääosan muodosti massateollisuuden tarpeisiin tuotu koivukuitupuu, jota ei niin vain löydy riittävästi kotimaan metsistä. Energiantuotannon näkökulmasta metsähakkeen tuonti täydensi kotimaisten puupolttoaineiden tarjontaa erityisesti itärajan tuntumassa.

Puun tuonti Venäjältä Suomeen päättyi lopulta siirtymäajan jälkeen heinäkuussa 2022. Alkuvuonna puuta ehdittiin tuoda Suomeen idästä, mutta määrät jäivät vaatimattomiksi aiempiin vuosiin verrattuna. Yhtä suuria korvaavia tuontimääriä ei löydy muista lähialueen maista, vaikka tuonti niistä onkin lähtenyt kasvuun. Toisaalta myös puun vientikin on lisääntynyt.

Puuenergia on sidoksissa metsäteollisuuteen

Puuenergia ja metsäteollisuus ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Suurin osa lämpö- ja voimalaitosten polttamasta puusta on erilaisia metsäteollisuuden sivutuotteita, kuten kuorta ja selluteollisuuden jäteliemiä. Energiaa myös tuotetaan metsäteollisuuden tuotantolaitosten yhteydessä olevissa voimaloissa sekä yrityksen omiin että yleensä myös tehdasta ympäröivän asutuksen tarpeisiin.

Muutokset nostivat energiantuotannossa kuluneiden puupolttoaineiden kotimaisuusastetta merkittävästi. Vuonna 2022 metsäteollisuuden jalostaman tuontiraakapuun määrä tippui edellisvuodesta alle puoleen. Sen seurauksena vastaavanlainen pudotus tapahtui ulkomaisesta puusta syntyneissä metsäteollisuuden sivutuotemäärissä.

Kaikkiaan tuotua tukki- ja kuitupuuta sekä haketta ja purua kului metsäteollisuustuotannossa tilastotietojen perusteella alle neljä miljoonaa kuutiota. Tätä pienempi määrä on tilastoitu edellisen kerran vuonna 1979.

Puupolttoaineiden kotimaisuusaste kasvanut

Vuonna 2021 Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoihin pohjautuvat laskelmat osoittivat tuontitaustaustaisen puuenergian kulutuksen yltäneen lähes 20 terawattituntiin. Vastaavasti vuonna 2022 määrä tippui noin puoleen.

Kun puun tuonnista pääosa on aiemmin tullut Venäjältä, niin väistämättä näin on ollut myös ulkomaiseen puuhun perustuneissa puupolttoaineissa. Ennen itärajan sulkeutumista kulutettujen venäläistaustaisten puupolttoaineiden energiasisältö oli 14 terawattituntia, Idänpuu muodosti silloin 13 prosenttia puupolttoaineiden kokonaiskulutuksesta eli 112 terawattitunnista.

Rajan sulkeutumisen seurauksena määrä ylsi enää kolmeen terawattituntiin vuonna 2022. Tilanne muuttui vuodessa täysin, kun venäläistaustaiset puupolttoaineet kattoivat enää kolme prosenttia puuenergian kulutuksesta eli 103 terawattitunnista.

Energian tuotannolle muuttunut markkinatilanne oli haaste, kun sekä metsähakkeen tuonnin päättyminen että metsäteollisuuden sivutuotepuun väheneminen supistivat energiapuun tarjontaa. Samaan aikaan vaihtoehtoisetkin polttoaineet ovat olleet kortilla. Vihreä siirtymä korjaa tilannetta, mutta ei kovin nopeasti. Siksi jopa italialaisten jätteitä on rahdattu suomalaiskoteja lämmittämään. Leuto talvi oli silti parasta, mitä suomalaisille tapahtui energiakriisin aikana.

Mihin puuta riittää?

Venäläisen puuntuonnin päättymisen seurauksia on ratkottu puumarkkinoilla. Polttoainepulaa paikattiin kotimaan metsistä, kun lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeen kulutus nousi edellisvuodesta. Siitä huolimatta on todennäköistä, ettei kehitys riitä nuorten talousmetsien hoitorästien purkamiseen. Sen sijaan vaikuttaisi, että metsäteollisuus ja energiateollisuus ovat ainakin osin ajautuneet kilpailemaan samasta puusta eli siitä, hakataanko harvennuspuita sellukattilaan vai lämpö- ja voimalaitosten pannuihin.

Poliittisesta näkökulmasta avainkysymys lähivuosille on, miten puuraaka-aine riittää jokaiseen käyttötarkoitukseen, kun eri kestävyystavoitteita sovitetaan yhteen. Toisaalta vaakakupissa painaa myös Suomen huoltovarmuus. Toistaiseksi puuntuotannossa ei ole hakkuiden lisääntymisestä huolimatta ylitetty koko maan tasolla Luken arvioimaa suurinta ylläpidettävissä olevaa hakkuukertymää. Oma kysymyksensä silti on, mitä painoarvoja eri tavoitteille annetaan kestävyyden rajoja määritettäessä. Kaikkien metsien tuottamien hyötyjen maksimoiminen samanaikaisesti ei ole mahdollista. Poliittisille keskusteluille ja väittelyille metsätalouden ympärillä on siis varmuudella luvassa jatkoa.