Siirry pääsisältöön

Suometsien ojat tulisi tehdä nykyistä matalammiksi

Blogi 10.3.2023 Hannu Hökkä

Kirjoitus on julkaistu alun perin Maaseudun Tulevaisuudessa 9.3.2023.

Suometsätalouden toimenpiteistä ojien kunnostuksen on jo pitkään tiedetty olevan merkittävin vesistöjen kiintoainekuormituksen lähde. Ojien perkauksessa voitaisiin kuitenkin helposti vähentää kuormitusta yksinkertaisella käytänteiden muutoksella.

Eroosio irrottaa paljaasta turvepinnasta ja pohjamaasta humusta, hienojakoista turvetta sekä kivennäismaata, kun ojan perkauksessa ojaluiskien kasvipeite poistetaan ja oja syvennetään. Veden mukana kulkeutuu maapartikkelien lisäksi myös ravinteita. Irtoavaa maa-ainesta ja ravinteita pyritään kunnostusojitushankkeissa saamaan kiinni erilaisilla vesiensuojelurakenteilla. Ongelma vain on, että mikään rakenne ei pysty pidättämään hienojakoisinta kuormitusta ja veteen liuenneita ravinteita, joten uutta kuormitusta syntyy aina kun ojia kunnostetaan.

Ojia on tarpeen kunnostaa silloin, kun puuston kasvun ylläpito sitä edellyttää. Ojia tarvitaan erityisesti metsikön uudistamisvaiheessa ja nuorissa taimikoissa, kun puuston määrä on vähäinen. Ojien perkauksessa voitaisiin kuitenkin helposti vähentää kuormitusta yksinkertaisella käytänteiden muutoksella. Ojat tulisi tehdä nykyistä matalammiksi.

Liian usein maastossa törmää sarkaojiin, joiden syvyys on reilusti toista metriä. Mitä syvemmiksi ojat kaivetaan, sitä suurempi kuormitus syntyy jokaiselta ojametriltä. Samalla se tarkoittaa sitä, että vesiensuojelurakenteiden ohjeellinen mitoitus ei riitä, vaan suurista ojista tuleva suuri kuormitus menee rakenteen läpi.

Syvien ojien perusteluna käytetään usein sitä, että ei tarvitse heti tulla uudelleen kaivamaan. Vaikutus voi olla luultua vähäisempi, sillä jo 1950-luvulla tehdyissä selvityksissä todettiin, että syvät ojat mataloituivat nopeammin kuin matalammat.

Ojien merkitys ja kuivatuksen tehokkuus ovat saaneet suometsien hoidossa tarpeettoman korostetun painon.

Tutkimusten mukaan ojien perkauksella voidaan pohjavettä alentaa 2–6 senttimetriä. Lisäksi tiedetään, että heinä–elokuussa 35–40 senttimetrin syvyydessä oleva pohjavesi on puuston hyvälle kasvulle riittävä. Se voi hyvin toteutua jo puoli metriä syvillä ojilla, jos puustoa on riittävästi ja se on elinvoimaista.

Kun 1970-luvulla laajoja ojituksia toteutettiin metsäoja-auroilla, oli ojasyvyys vuoden kuluttua aurauksesta vain 60–70 senttimetriä ja mataloituminen jatkui sen jälkeen, tosin hidastuen. Siitä huolimatta näille nykymitassa matalilla ojilla kuivatuille, alun perin vähänpuustoisille alueille syntyi satoja tuhansia hehtaareita tuottavia nuoria metsiä. On vaikea ymmärtää, miksi näissä puustoisissa metsissä nyt tarvittaisiin tuplasti syvempiä ojia.

Viimeisimpien tutkimusten tulosten mukaan puuston kasvun kannalta sarkaojien kaivaminen syvemmäksi kuin 90 senttimetriin on hyödytöntä jopa uudistusaloilla, joilla kuivatusta voidaan kompensoida lisää istuttamalla taimet mättäisiin.

Turvemaiden nuorissa kasvatusmetsissä elinvoimainen puusto haihduttaa tehokkaasti ja pidättää sadetta. Turvemaalla pääosa painovoiman ajamasta veden liikkeestä tapahtuu pintakerroksessa, jossa on veden liikkeen edellyttämää huokostilaa. Mitä syvemmälle turpeeseen mennään sitä maatuneempaa turve on ja sitä vähemmän on huokostilaa, jota pitkin vesi liikkuisi. Toisin sanoen ojan syventämisen hyöty häviää. Ohutturpeisilla soilla taas ojan ei tarvitse olla paljonkaan turvekerrosta syvempi, sillä tiiviillä pohjamaalla vesi kulkee yläpuolisessa turpeessa ja vettä läpäisevällä maalla pohjavesi asettuu aina ojan pohjan tasalle.

Tapion Metsänhoitosuositusten päivitys on parhaillaan käynnissä, ja siinä sarkaojien suositussyvyydet muuttuvat aiempaa matalammiksi. Uudistus on toivottava ja helppo toteuttaa käytännössä. Voisi olettaa, että se tulee myös metsänomistajalle edullisemmaksi, koska kaivettavien massojen määrä vähenee.

Matalammat ojat vähentävät kuormitusta vesistöihin, mutta niistä on myös muuta etua. Turvemaiden tarpeettoman tehokas kuivatus on lisännyt suometsien ilmastokuormitusta. Hyväksymällä matalammat ojat turvekerroksen kosteus lisääntyisi, mikä vähentäisi turpeen hajoamista. Silloin sekä hiilidioksidin vapautuminen että ravinteiden vapautuminen turpeesta valumavesiin hidastuisi. Puhumattakaan maastossa kulkemisen helpottumisesta. Ja puun kasvun alenemista ei siis tämän muutoksen takia tarvitse pelätä, siitä on jo riittävä tutkimusnäyttö olemassa.