Soiden ennallistamisen vesistöhyötyjä maltettava odottaa

Suomessa on ennallistettu metsäojitettuja soita noin 50 000 hehtaaria ojia täyttämällä, patoja rakentamalla ja puustoa poistamalla. Ennallistamistarve kasvaa kansallisten tavoitteiden ja luontokadon pysäyttämiseksi asetettujen EU-velvoitteiden vuoksi.

Suon ennallistamisella pyritään palauttamaan ojitettu suo rakenteeltaan ja toiminnaltaan luonnontilaisen suon kaltaiseksi. Tavoitteet voidaan jakaa kolmeen osaan: suon vesitalouden (hydrologian), kasvihuonekaasujen vaihdon ja monimuotoisuuden palauttaminen kohti luonnontilaa.

Suon vesitalouden palauttaminen ei ole aina yksinkertaista, vaikka ennallistamismenetelmiä on kehitetty yli 30 vuotta.  Ennallistamiskohteet ovat paikallisesti ja alueellisesti hyvin erilaisia.

Vettyminen voi jäädä vajaaksi ja epätasaiseksi esimerkiksi patojen huonon pitävyyden, kohteelle jääneen tai sinne syntyvän uuden puuston haihdunnan vuoksi tai liian pienen suolle tulevan veden määrän takia. Vettyminen voi olla myös liiallista lähinnä korvissa ja lähdesoilla tai tilanteissa, joissa suolle ohjataan vettä pistemäisesti tai luontaisia veden kulkureittejä suuremmalta alueelta.

Yksi onnistuneen ennallistamisen hyöty on ojituksesta ja metsätaloustoimista johtuvan pitkäaikaisen ravinnekuormituslisän eli ns. ojituslisän poistaminen. Tämä kohentaa suon alapuolisten vesistöjen tilaa pitkällä aikavälillä.

Ennallistamisesta aiheutuneiden ravinnehuuhtoutumien kesto vaihtelee 

Ennallistamisella on kuitenkin myös välittömiä negatiivisia vesistövaikutuksia. Fosforin huuhtoutumat ennallistetulta alueelta kasvavat. Aiempi, varsinkin hiljattain tehty metsänlannoitus voimistaa ilmiötä. Korpikohteilla kuormitus on ollut rämeitä ja nevoja suurempaa. Useimmilla soilla fosforihuuhtoutuma on palannut ennallistamista edeltäneelle lähtötasolle noin 10 vuodessa, luonnonhuuhtoutuman taso on saavutettu vajaassa 20 vuodessa.

Näissä aikaraameissa on kuitenkin merkittävää vaihtelua. Mikäli ennallistettavan alueen vettyminen jää vajaaksi tai alueen valtaa tiheä ja kasvuisa, voimakkaasti haihduttava hieskoivikko, ravinnekuormitus ei pitkällä aikavälilläkään välttämättä palaudu luonnonhuuhtoutuman tasolle.

Fosforin vapautumisen päämekanismi ennallistamisen alussa on vedenpinnan noususta johtuva pintaturvekerroksen päätyminen hapettomaan (anaerobiseen), pelkistävään tilaan. Kuivatuksen vuoksi ojitusalueelle on syntynyt kasvillisuutta, joka ei kestä kasvualustansa hapettomuutta. Maanpinnanalainen biomassa, puiden ja muun kasvillisuuden juuristo sekä aerobiset hajottajat alkavat kuolla. Kuoleva biomassa tuottaa runsaasti kariketta, ja hapettomat hajotusprosessit vapauttavat fosforia.

Myös typen ja orgaanisen hiilen huuhtoutumat kasvavat ennallistamisen seurauksena. Molempien huuhtoutumat ovat olleet korpikohteilla suuremmat kuin karuilla soilla. Palautuminen lähtötasolle on ollut fosforia hieman hitaampaa.

Vesistöjen ravinnekuormitusta voidaan vähentää monin tavoin

Ravinnekuormitus vesistöihin voi jäädä vähäiseksi, jos ennallistettavan ojitusalueen vedet purkautuvat ojittamattomalle suolle tai ne saadaan ohjattua sinne. Ojittamaton suo pystyy pidättämään sinne tulevaa hiukkasmaista tai liukoista kuormitusta tehokkaasti. Myös ojituslisää voidaan vähentää, jos ojitusalueelta aiemmin suoraan vesistöön johdetut vedet käännetään ennallistamisen yhteydessä purkautumaan ojittamattomalle suolle. Samalla voidaan parantaa myös ojittamattoman suon luonnontilaa, joka on voinut heikentyä, mikäli yläpuolisella valuma-alueella on tehty ojituksia.

Vesistövaikutuksia voidaan myös hillitä pitämällä ennallistettavan alueen osuus vesistön valuma-alueesta riittävän pienenä.

Laajoja suoalueita on ennallistettu sekä täyttämällä ojia että rakentamalla patoja. Patojen rakentaminen voi olla vesistöjen kannalta parempi vaihtoehto kuin kallis ojien täyttö. Ojamailta otetun vanhan ja maatuneen turpeen sijoittaminen ojiin veden alle voi aiheuttaa välittömän, haitallisen ravinnepulssin. Erilaisten ennallistamistapojen vaikutuksista huuhtoutumien määrään, nopeuteen ja kestoon ei ole kuitenkaan olemassa vertailevia tutkimustuloksia.

Ravinnekuormituksen vaikutukset riippuvat myös vastaanottavan vesistön ominaisuuksista. Vähäravinteisissa vesissä korkeat fosforipitoisuudet eivät välttämättä ole aiheuttaneet voimakasta leväkasvua tai heikentäneet happitilannetta merkittävästi. Typen niukkuuden takia fosfori on käyttäytynyt kuin biologisesti inaktiivinen aine. Vastaava fosforipitoisuuden kasvu runsasravinteisissa vesissä on aiheuttanut rehevöitymishaittoja.

Ennallistamisen vesistövaikutuksia arvioitaessa on otettava huomioon, että kyseessä on kertaluonteinen kuormituksen kasvu. Pitkällä aikavälillä ennallistamisalueilta alkaa huuhtoutua vähemmän ravinteita kuin metsätalouskäytössä olevilta turvemailta. Tämä johtuu siitä, että kuormittavia metsätaloustoimenpiteitä ei enää tehdä, mutta etenkin siitä, että turpeen hajotus ja sitä kautta ravinteiden vapautuminen turpeesta vähenevät murto-osaan ojitettuun alueeseen nähden.

Ennallistaminen on erityisen hyödyllistä vesistöille pitkällä aikavälillä silloin, kun ojitettu suo ennallistetaan vesiensuojelukosteikoksi. Edes hyvin intensiivisen metsätalouden kohteena olevalta alueelta ei välttämättä huuhtoudu vesistöihin lainkaan esimerkiksi fosforia silloin, kun vedet johdetaan vesistöön luonnontilaisen tai pitkään ennallistettuna olleen vesiensuojelukosteikon kautta.

                                                                                      * * * 

Blogi päättää kolmeosaisen sarjan, jonka aiemmissa blogeissa on käsitelty ennallistamisen ilmasto- ja suoluontovaikutuksia:

Soiden ennallistamisen ilmastovaikutukset ovat monitahoiset
Soiden ennallistamisella on nopeita ja hitaita vaikutuksia suoluontoon