Miten suomalaisen ruokajärjestelmän muutosjoustavuutta voidaan edistää?

Koronapandemia, ilmastonmuutoksen kiihtyminen, luontokato, polttoaineen ja energian hinnannousu ja alkutuotannon kannattavuusongelmat ovat avanneet silmämme ruokajärjestelmien haavoittuvuudelle. Ymmärrämme yhä paremmin, kuinka tärkeää on kehittää järjestelmien resilienssiä eli muutosjoustavuutta terveellisen, riittävän ja kohtuuhintaisen ruoan saatavuuden turvaamiseksi yllättävissäkin tilanteissa. Mutta uhkaako muutosjoustavuuden kehittäminen tehokkuutta, jota olemme tottuneet tavoittelemaan?

Ruokajärjestelmämme elää jatkuvassa muutoksessa. Osa muutoksista voidaan ennustaa ja niihin ehditään varautua ja toiset voivat olla monimutkaisten vuorovaikutuksien tuloksena yllättäviä. Kotimaista ruuantuotantoa uhkaava maatalouden akuutti kannattavuuskriisi on yksi puhutuimmista ruokajärjestelmäämme kohdistuvista pitkäaikaisista uhkista. Samanaikainen tuotantopanosten hintojen kallistuminen ja alhaiset tuottajahinnat uhkaavat maatalouden tuotantokyvyn ylläpitoa.

Koronapandemian nopeasti levitessä keväällä 2020 Suomenkin ruokajärjestelmässä koettiin yllättäviä seurauksia. Juuri kasvukauden kynnyksellä sulkeutuneet Suomen rajat estivät ulkomaisen kausityövoiman pääsyn monille marja- ja puutarhatiloille. Tilanne pääsi yllättämään ja seurauksena ollut työvoimapula vaikeutti sadon tuottamista ja korjuuta, uhaten pahimmillaan jopa tilojen jatkuvuutta.

Varautumissuunnitelmien tekeminen ja tarjontaketjun toimivuuden varmistaminen ovatkin nyt tärkeitä ruokahuollon varmistamisessa.

Suomen ruokajärjestelmä on kestänyt koronapandemian vaikutukset toistaiseksi hyvin. Taudin torjuntakeinojen ansiosta pandemia ei ole toistaiseksi vaikuttanut jalostusketjujen toimituksiin ja kauppojen valikoimiin. Viimeisimpänä omikron-virusmuunnoksen myötä runsaasti kasvaneet tartuntamäärät ja altistumiset uhkaavat kuitenkin huoltovarmuutta aloilla, joissa työt on tehtävä työpaikoilla. Varautumissuunnitelmien tekeminen ja tarjontaketjun toimivuuden varmistaminen ovatkin nyt tärkeitä ruokahuollon varmistamisessa.

Resilienssillä tarkoitetaan kykyä varautua, kestää ja toipua häiriöistä ja kykyä turvata ruoan saatavuus häiriöistä huolimatta. Suomen kielessä resilienssistä käytetään myös käsitteitä muutosjoustavuus ja muutoskestävyys. Ruokajärjestelmän muutosjoustavuuden kasvattaminen edellyttää tekoja monella eri tasolla. Ruokajärjestelmän jokaisella toimijatasolla tarvitaan hyviä aloitteita, esimerkiksi monimuotoisuuden lisäämistä, ravinteiden kierrättämistä, sopimuksia ja investointeja tietoturvan parantamiseksi. Toimijoiden välinen vuorovaikutus ja tiedonkulku ovat tärkeitä uusien innovaatioiden syntymiseksi ja oikeanlaisen tilannekuvan muodostumiseksi poikkeustilanteissa.

Ruokajärjestelmän muutosjoustavuuden kasvattaminen edellyttää tekoja monella eri tasolla.

Lisäksi tarvitaan yhteiskunnan ohjausta ja tukea, jotta voidaan tehostaa ja helpottaa monialaista yhteistyötä, parantaa politiikan johdonmukaisuutta kokonaisuuden suunnittelussa ja hallinnassa sekä turvata varmuusvarastojen avulla välttämättömät toiminnot äärimmäisissä poikkeustilanteissa.

Suomalaiseen ruokajärjestelmään keskittyneessä Deforfo-tutkimushankkeessa lisättiin ymmärrystä ruokajärjestelmän kehittämistarpeista muutosjoustavuuden näkökulmasta, koronapandemian kaltaisten yllättävien kriisien varalta. Hankkeessa haastatellut asiantuntijat korostivat tieteelliseen tutkimukseen ja toimijoiden vuorovaikutukseen rakentuvaa systeemiajattelua, joka auttaa ymmärtämään, etteivät ongelmat ole irrallisia, vaan monimutkaisten yhteisvaikutusten seurauksena syntyneitä ja siten toisiinsa linkittyneitä.

Toimintojen ja verkostojen laajuus ja lievä päällekkäisyys hajauttaa asiantuntijoiden mukaan riskejä ja vähentää riippuvuutta yksittäisistä toimijoista. Esimerkiksi maantieteellisesti laaja alkutuotanto turvaa kotimaisen raaka-aineen saatavuutta poikkeuksellisten sääolosuhteiden osuessa tietylle alueelle. Tämän lisäksi monimuotoisuuden lisääminen niin tuotannossa kuin yhteistyökumppaneiden verkostoissa vahvistaa ruokajärjestelmän toimintavarmuutta. Äärimmäisten poikkeustilojen varalta myös varmuusjärjestelmät kuten kriittisten panosten ja raaka-aineiden varastot ja tietoturvajärjestelmät ylläpitävät toimintoja ja turvaavat ruoan saatavuutta.

Korkean omavaraisuusasteen, huoltovarmuusorganisaation ja eri toimijoiden luottamukseen perustuvan yhteistyön ansiosta suomalainen ruokajärjestelmä on jo varsin muutosjoustava, ainakin verrattuna moniin muihin maihin. Suomen maine luotettavana kauppakumppanina edesauttaa tuonnin varassa olevien tuotteiden ja palveluiden varmistamisessa kotimaiseen tuotantoon. Riippuvuutta korkean riskin kriittisistä tuontipanoksista voitaisiin kuitenkin vähentää kasvattamalla kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoa, lisäämällä valkuaiskasvien tuotantoa ja edistämällä työntekijöiden liikkuvuutta.

Tunnistettuja muutosjoustavuutta lisääviä keinoja ei pitäisi nähdä uhkana tehokkuudelle.

Ruoan saatavuuden turvaamisen kulmakivi on muutosjoustava, hyvinvoiva ja kannattava alkutuotanto Suomessa. Erityisesti riittävä taloudellinen kannattavuus on maatalouden tuotantokyvyn ylläpitämisen elinehto. Myös äärimmilleen viety tuotannon yksipuolistuminen on vakava uhka ruokaturvan toteutumiselle tulevaisuudessa, jonka kaikkia epävarmuuksia, uhkia ja häiriöitä emme tunne. Tunnistettuja muutosjoustavuutta lisääviä keinoja ei pitäisi nähdä uhkana tehokkuudelle. Kestävää tehokkuutta on kyvykkyys tunnistaa riskit ja reagoida nopeasti, turvata monimuotoisuudella ruoan saatavuus erilaisissa häiriötilanteissa ja estää ympäristövaikutukset mm. kierrättämällä ravinteet tehokkaasti.

Resilienssitoimien käyttöönotto ja vahvistaminen ruokajärjestelmässä edellyttää avointa yhteiskunnallista keskustelua, joka tuo esiin muutosjoustavuuden näkökulmia sekä kokonaisvaltaista ja johdonmukaista ruokapolitiikkaa, joka kattaa alkutuotannon ja elintarvikehuollon. On tärkeää arvottaa resilienssin vaatimaa riittävää toimintojen päällekkäisyyttä ja verkottuneisuutta ja siten tehostaa toimintoja kestävästi.