Siirry pääsisältöön

CAP-uudistus ei mullista EU:n maatalouspolitiikkaa – ympäristö- ja ilmastotoimien tehokkuus jäsenmaiden vastuulla 

Blogi 15.7.2021 Jyrki Niemi

Euroopan parlamentti, jäsenmaiden neuvosto sekä komissio saavuttivat yhteisymmärryksen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksesta juhannusaattona 2021 Brysselissä. Kyseessä on iso kokonaisuus, jota on valmisteltu noin kolme vuotta. Lainsäädäntöesitys asiasta annettiin jo edellisen komission kaudella vuonna 2018, eli ennen kuin EU muotoili vihreän kehityksen ohjelmansa ja pellolta pöytään -strategiansa.

CAP-uudistuksella on suuri merkitys, koska noin kolmasosa EU:n yhteisestä budjetista menee maatalouteen ja yhteisellä maatalouspolitiikalla määritellään, miten tukieuroja käytetään. Uudistuksen myötä tukia halutaan ohjata nykyistä enemmän ympäristö- ja ilmastotoimiin. Politiikan uudet pelisäännöt otetaan käyttöön vuoden 2023 alusta.Yhteisen maatalouspolitiikan perusrakenne pysyy ennallaan. Toimenpiteet jaetaan edelleen kahteen eri pilariin – tulotukien ykköspilariin sekä maaseudun kehittämis- ja ympäristöohjelmien kakkospilariin. Politiikan ydin rahoituksen määrällä mitaten on ykköspilarin suorien tukien järjestelmä, mikä vie noin kolme neljäsosaa maatalouden tukirahoista ja tarjoaa viljelijöille pääosin hehtaarien perusteella maksettavaa tukea.

Uudistuksen myötä otetaan kuitenkin käyttöön uusi toimeenpanomalli, joka siirtää enemmän valtaa ja vastuuta jäsenvaltioille ja edellyttää niiden laativan omat kansalliset strategiasuunnitelmansa politiikan toteuttamiseksi. Tämä johtaa siihen, että EU määrittelee jatkossa vain maatalouspolitiikan perustavoitteet, ja jäsenvaltioilla on nykyistä enemmän vastuuta siitä, miten sovitut tavoitteet saavutetaan.

Uudistus vastaa siten läheisyysperiaatevaatimuksiin, kun jäsenvaltioille tarjotaan enemmän sananvaltaa siinä, kuinka ne haluavat toteuttaa yhteistä maatalouspolitiikkaa.

Uudistus vastaa siten läheisyysperiaatevaatimuksiin, kun jäsenvaltioille tarjotaan enemmän sananvaltaa siinä, kuinka ne haluavat toteuttaa yhteistä maatalouspolitiikkaa. Se voikin parhaimmillaan tarjota paljon joustavuutta jäsenvaltioille suunnitella CAP-toimenpiteet omiin olosuhteisiin sopiviksi. Tämä tehdään kuitenkin sen riskin uhalla, että yhteismarkkinoiden yhtenäisyys heikentyy, ja ympäristö- ja ilmastotoimien käytännön toteutus voi vaihdella jatkossa merkittävästi jäsenmaiden kesken.EU-tukien saamisen ehdoksi asetettavat pakolliset ehdollisuusvaatimukset eli hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset ovat uudistuksessa erittäin tärkeässä roolissa. Nykyistä tiukemmat ehdollisuusvaatimukset mahdollistavat kunnianhimoisempien ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisen esimerkiksi turvemaiden vähimmäissuojelussa, viljelykierron monipuolistamisessa tai kasvipeitteisyydessä kasvukauden ulkopuolella. Ehdollisuusvaatimusten yksityiskohdat hiotaan kunkin jäsenmaan kansallisessa strategiasuunnitelmassa.

Kesäkuun lopussa saavutetun poliittisen sovun mukaan kunkin jäsenmaan tulee lisäksi ohjata vähintään 25 prosenttia ykköspilarin suorista tuista niille viljelijöille, jotka ovat valmiita sitoutumaan pakollisia ehtoja pidemmälle meneviin ympäristö- ja ilmastotoimiin. Tähän niin sanottuun ekojärjestelmään tulee kuitenkin joustoa niin, että jos jäsenmaa, kuten esimerkiksi Suomi, tekee paljon ympäristö- ja ilmastotoimia kakkospilarin maaseudun kehittämisrahoilla, tämä otetaan huomioon, kun vähimmäisprosenttiosuutta määritellään.

Ympäristö- ja ilmastotoimien tehokkuus jää kuitenkin hyvin paljon sen varaan, että jäsenmaat asettavat riittävän korkeat tavoitteet kansallisissa strategiasuunnitelmissaan.

Uuden maatalouspolitiikan on siis määrä nostaa kunnianhimoa ympäristö- ja ilmastoasioissa. Ympäristö- ja ilmastotoimien tehokkuus jää kuitenkin hyvin paljon sen varaan, että jäsenmaat asettavat riittävän korkeat tavoitteet kansallisissa strategiasuunnitelmissaan. Komissiolla toki säilyy merkittävä rooli strategiasuunnitelmien hyväksyjänä ja arvioijana, jotta tavoiteltu ilmasto- ja ympäristökunnianhimon taso jäsenmaissa toteutuu.Nyt sovittua maatalouspolitiikkauudistusta ei voi pitää erityisen radikaalina. Ne, jotka toivoivat mullistavaa uutta tapaa kanavoida EU:n maataloustukea – esimerkiksi päättäväistä siirtymää kohti ympäristön- ja luonnonsuojelua tai uudenlaista ajattelua maanviljelijöiden ansioiden tukemisen perustaksi – joutuvat pettymään. Euroopan maataloutta ympäröivä poliittinen ilmapiiri ei ole erityisen suotuisa perustavanlaatuisille politiikkamuutoksille varsinkaan nyt, kun Brexitin myötä maatalouspolitiikan liberalisointia vahvimmin kannattava jäsenmaa ja samalla merkittävä EU:n nettomaksajamaa, Britannia, on jättänyt unionin.

Lisäksi yhteispäätösmenettely on tavoitteidensa mukaisesti lisännyt Euroopan parlamentin valtaa ja vähentänyt puolestaan komission valtaa päätöksenteon valmistelussa. Tämän myötä komissio tekee nykyään jo lähtökohtaisesti varsin lieviä uudistusesityksiä, koska radikaalien esitysten läpimenomahdollisuudet ovat heikot nykyisessä päätöksentekojärjestelmässä.Maatalouspolitiikan valmistelu jatkuu edelleen kansallisella tasolla. Esimerkiksi Suomessa toimeenpantavien tukijärjestelmien yksityiskohtia työstetään osana kansallista CAP-suunnitelmaa komission kanssa syksyn ja vuoden 2022 aikana.

Uusi ohjelmakausi päästään aloittamaan vuoden 2023 alussa sen jälkeen, kun komissio on hyväksynyt jäsenmaiden laatimat uudet strategiasuunnitelmat. Vuosina 2021–2022 toimitaan uuden rahoituskauden 2021–2027 budjetilla, mutta harjoitetaan edellisen kauden 2014–2020 maatalouspolitiikkaa.