Siirry pääsisältöön

Kuinka monta puuta pitäisi istuttaa ja kasvattaa kompensoimaan yhden ihmisen hiilipäästöt? Osa 1.

Blogi 31.8.2022 Anne Tolvanen Heli Miettinen Emmi Hilasvuori Antti Wall

Metsiin liittyvällä vapaaehtoisella hiilikompensaatiolla tarkoitetaan sitä, että voimme kompensoida liikkumisesta, asumisesta ja syömisestä aiheutuvia ilmastopäästöjämme käytännössä puiden puubiomassan sitoman hiilen avulla.

Vapaaehtoiset hiilimarkkinat ovat luoneet keinon, jonka avulla ihmiset voivat päästöjen vähentämisen lisäksi myös edesauttaa hiilen sitomista pois ilmakehästä. Jos he omistavat metsää tai maata, he voivat kompensoida päästöjään omistamansa metsän tai maaperän kautta. Maata omistamattomille kaupataan palveluita, jotka maksamalla he voivat edesauttaa hiilen sitomista jossain muualla, toisen metsässä tai maalla.

Kompensaatiomarkkinat käyvät vilkkaana, ja joskus lupaukset tuntuvat liiankin hyviltä.

Kompensaatiomarkkinat käyvät vilkkaana, ja joskus lupaukset tuntuvat liiankin hyviltä. Innostuimme tekemään arvioita, kuinka pitkälle yksi puu voi auttaa hiilikompensoinnissa ja sitä kautta ilmastonmuutoksen hillinnässä. Paljonko puita pitää istuttaa, jotta yhden ihmisen päästöt voitaisiin kompensoida?

Lähdimme liikkeelle eteläsuomalaisesta rehevästä kuusikosta. Alkuun nyrkkisääntö: karkeasti puolet puun biomassasta on hiiltä, joka muutetaan hiilidioksidiksi kertomalla se luvulla 3,67. Kerroin tulee hiilen ja hapen atomipainoista.

Istutettu, pieni kuusentaimi kasvaa reippaasti, mutta vie aikaa, että sen sitomalla hiilimäärällä on käytännön merkitystä. Kun siitä on tullut 80-vuotias, eli keski-ikäinen puu, MOTTI-puuston kehityssimulaattori ja Repolan biomassakertoimet ennustavat sen painavan lähes 800 kiloa. Satavuotiaana se on jo tonnin möhkäle. Tästä voidaan päätellä, että 80-vuotiaana kuusi on sitonut hiiltä noin 400 kiloa ja 100-vuotiaana 500 kiloa. Hiilidioksidiksi muutettuna luvut ovat noin puolitoistatuhatta kiloa ja lähes 2000 kiloa.

Vastaavasti, paljonko me ihmiset päästämme kasvihuonekaasuja vuodessa? Sitran (2018) kertoimien mukaan keskimääräisen suomalaisen hiilidioksidipäästöt ovat 10300 kiloa vuodessa. Vertaamalla tätä lukua eteläsuomalaiseen kuuseen voimme päätellä, että yhden ihmisen yhden vuoden päästöjen korvaamiseksi tarvitaan yli viisi kuusta, jotka kasvavat satavuotiaiksi. Tai noin seitsemän kuusta, jotka kasvavat 80-vuotiaiksi.

Jos vuosittaiset päästömme ovat vakiot ja lakkaamme aiheuttamasta päästöjä 80-vuotiaina, jokaiselle syntyneelle vauvalle pitäisi istuttaa yli 400 kuusta, joiden annetaan elää 100-vuotiaiksi. Tai lähes 600 kuusta, jotka elävät 80-vuotiaiksi. Tämä tarkoittaa paria hehtaaria istutusalaa, jotta puut mahtuvat kasvamaan suuriksi. Harvennuksessa poistettavia puita emme huomioi, koska ne todennäköisesti poltetaan, jolloin niiden sitoma hiili vapautuu takaisin ilmakehään.

Tästä päästään hyvän kompensoinnin kriteereihin, joista keskeisiä ovat lisäisyys ja pysyvyys.

Tästä päästään hyvän kompensoinnin kriteereihin, joista keskeisiä ovat lisäisyys ja pysyvyys. Lisäisyydellä tarkoitetaan, että päästövähennys tai uudet hiilinielut syntyvät valittujen kompensaatiotoimenpiteiden myötä. Kuusia ei siis istutettaisi osana normaalia metsätaloudellista toimintaa, vaan nimenomaan vauvan tulevien päästöjen kompensoimiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi istutusaluetta, jossa puuta ei tällä hetkellä kasva: joutoaluetta, rakennettua ympäristöä tai vastaavaa.

Jos tällaisen alan puuntuotanto oletetaan optimistisesti samansuuruiseksi rehevän kuusimetsän kanssa, jokainen vauva tarvitsee kaksi hehtaaria. Kun Suomessa syntyy 50 000 vauvaa vuodessa, tarvitaan 100 000 hehtaaria neitseellistä maata joka vuosi vauvojen tulevien päästöjen kompensoimiseksi. Tämä vastaa Pallas-Ylläs-kansallispuiston kokoista aluetta, joka vuosi.

Pysyvyydellä tarkoitetaan, että kompensoinnin vaikutus jää mahdollisimman pysyväksi. Vaikka kuuset kaadettaisiin 80- tai 100-vuotiaina, parhaaseen lopputulokseen ilmaston kannalta päästäisiin siten, ettei niiden sitoma hiili enää vapaudu ilmakehään. Käytännössä suuret puut käytetään pääosin rakennuspuina, jossa ne voivat jatkaa elämäänsä seuraavan sadan vuoden ajan. Tämä lienee riittävän pitkä aika pysyvyyden kannalta.

Myös muita hyvän kompensoinnin kriteerejä esitellään Luken hiilikompensaatioinfosivuilla, joka avautuu laajana versiona syyskuussa. Syyskuussa kompensoinnista keskustellaan myös kaikille avoimessa webinaarisarjassa

PS. Tekemämme laskelmat perustuvat raskaaseen datamäärään ja simulaattoreihin, mutta toimimme savolaisittain ja annamme tulkinnan lukijan käsiin. Jotta meitä ei syytetä kulttuurisesta omimisesta, todettakoon, että ensimmäinen kirjoittaja on kotoisin Savosta.

Teksti on aikaisemmin julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden MT-metsä:ssä 25.8.2022

Savolaista kompensointia, osa 2.

Annoimme savolaisittain kompensointia koskevan artikkelimme (MT 25.8.) lukijoiden tulkittavaksi, ja keskustelu oli odotetusti vilkasta. Äärimmilleen pelkistetyn laskelman tulkinnat vaihtelivat epäuskosta kritiikin kautta uusintalaskelmien pyyntöihin, ja kompensoinnin vaikeuden pohtimisen kautta vauvanteon syyllistämisen pelkoon.

Olennaista on kompensoinnin perusperiaatteiden ymmärrys. Kompensointia ei ole aukon hakkaaminen metsään ja uusien taimien istutus. Se on osa normaalia metsänkasvatusta, eikä täytä kompensaation lisäisyysvaatimusta.

Kompensointia ei ole myöskään maan vuokraus toiselle istutettavaksi niin, että molemmat laskevat toteutuneen hiilensidonnan hyödykseen. Se on kaksoislaskentaa, eikä täytä vaatimuksia.

Hiilikompensaation on myös oltava pysyvää eli hiilen on oltava pois ilmakehästä yleensä vähintään sata vuotta. Pitkäaikaisten puutuotteiden käyttö on siis eduksi.

Olennaista on kompensoinnin perusperiaatteiden ymmärrys. Kompensointia ei ole aukon hakkaaminen metsään ja uusien taimien istutus. Se on osa normaalia metsänkasvatusta.

Mitä siis tarkoitimme? Jos joka vuosi tarvitaan satatuhatta hehtaaria paljasta maata taimien istutukseen, maa loppuu parissa vuodessa. Ensiksi metsitettäisiin hylätyt pellot, joita riittää vuoden tarpeisiin. Seuraavaksi metsitettäisiin suonpohjat, jos siis turvetuotanto lopetettaisiin heti ja koko alue soveltuisi metsitettäväksi. Lopuksi metsitettäisiin vanhat teollisuusalueet, hylätyt kaivokset, kaatopaikat ja muut jättömaat. Niistä saataisiin ehkä kovalla etsinnällä kolmannen vuoden kompensaatio, ja siihen paljas joutoalue loppuisi.

Kompensaatio ei siis ole ratkaisu hiilineutraalisuuteen, vaan täydentävä keino. Tärkeintä on päästöjen vähentäminen, joka pienentää myös kompensointivelkaa. Ja kuten savolainen seniori toteaa (MT 27.8.), yksi keino vähentää päästöjä on tupruttelevan nykysukupolven poistuminen, jolloin kompensointitarve pienenee. Tämä kuitenkin edellyttää, että tuleva polvi kuluttaa meitä vähemmän, tai että heitä on meitä vähemmän.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että puun istutus on aina hyvä juttu, vaikkei sillä elinikäisiä päästöjään saisikaan kompensoitua.

Teksti on aikaisemmin julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 2.9.2022

Kommentit

TUMI
Kun saisi nuo sähkölinjojen alusmaat jotenkin puiden kasvatukseen. Eli maakaapelia maahan ja ilmajohdot historiaan.
Tapio Suutarla
Tarkastelun mittasuhteet herättävät kysymyksen tuon nykyisenkaltaisen lisäisyysvaatimuksen tarkoituksenmukaisuudesta.
Tässä kun on tarkasteltu vain Suomessa syntyvien lasten osuutta, mutta miten paljon neitseellistä maata tarvittaisiinkaan koko maapallon väestöön syntyvien lasten päästöjen kompensoimiseksi, vaikka toisaalta keskieurooppalaisten ja kaukoidässä asuvien päästöt ovatkin suuomalaisia vähäisempiä.

Maapinta-ala kävisi niukaksi. Mutta, miksi ilmastotoimet pitäisi kohdistua vain joutilaina oleviin maihin? Eikö niitä voisi toteuttaa myös tai varsinkin niillä alueilla, joilla on muutenkin metsän kasvun edellytykset? Ei ainakaan ilmaston kannalta sillä ole mitään merkitystä, millä alueilla kumulatiivinen nettohiilensidonta saadaan aikaiseksi, kunhan saadaan.

Saman suuruinen nettohiilensidonta vähentää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta ihan yhtä paljon millä alueella tahansa aikaan saatuna. Se on ilmaston kannalta aivan yhtä lisäistä.

Onkohan tuo nykyisen kaltainen lisäisyysvaatimus ihan tarkoituksenmukainen?
Emmi Hilasvuor…

In reply to by Tapio Suutarla

Hei Tapio,
Lisäisyys -kriteerillä varmistetaan, että kompensaatiohankkeen tuloksena ilmakehän kasvihuonekaasujen määrä todella vähenee verrattuna siihen, että toimisimme kuten olemme tähänkin asti toimineet.
Ilmastonmuutos on mittava ongelma. Se vaatii mittavia toimia, ja muutoksen nykyisiin toimintatapoihimme. Puiden istuttaminen on vain yksi toimi muiden joukossa. Erityisen tärkeää on ensin vähentää päästöjä, jotta kompensoitavaa jäisi mahdollisimman vähän.