Metsänielun muutokseen vaikuttaneet tekijät ja mahdollisuudet vaikuttaa niihin

Suomen metsänielu on pudonnut nollaan. Mistä muutos on johtunut ja onko 2010-luvun tasoon paluuta? Meidän pitäisi tarkastella kaikkia metsien hiilinieluun vaikuttavia tekijöitä ja pohtia, kuinka voimme niihin vaikuttaa. Metsien kasvu, poistuma ja maaperä ovat tekijöitä, joiden perusteella metsien hiilitase määräytyy monimutkaisten keskinäisriippuvuuksien kautta.

Muutokset raportoiduissa metsänieluissa voi jakaa kahteen osaan: todennettuihin muutoksiin metsän ja metsämaaperän kasvihuonekaasutaseissa, sekä muutoksiin, jotka johtuvat aineistojen (esimerkiksi valtakunnan metsien inventoinnin puustomittaukset, metsätilastot) tai mallien tarkennuksista (uusien tutkimustulosten huomioiminen). 

Mikäli laskentamenetelmät parantuvat tai uusia päästöluokkia otetaan mukaan inventaarioon, aikaisempien vuosien tulokset voivat muuttua, kun koko aikasarja lasketaan uudelleen päivitetyillä tiedoilla uusimpaan inventaarioon. Näin on tapahtunut Suomen lisäksi monissa muissakin EU-maissa. Esimerkiksi Saksan maankäyttösektorin nieluja päivitettiin alkuvuodesta 2025 alaspäin 80 miljoonaa CO₂ ekvivalenttitonnia, mikä vastaa Suomen ja Ruotsin yhteenlaskettuja vuosipäästöjä ilman maankäyttösektoria. Muutos johtui metsänielun jyrkästä laskusta kasvun heikkenemisen, suurten metsätuhojen ja niitä seuranneiden saneeraushakkuiden seurauksena.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen voidaan tunnistaa kolme suurta muutostekijää, jotka ovat nakertaneet metsänieluja.

Suomessa metsänielu on ollut 30 miljoonan CO₂ ekvivalenttitonnin tasolla 1990-luvulta aina 2010-luvulle saakka. Nyt metsänielu on pudonnut nollaan. Mistä muutos on johtunut, ja voimmeko palata entisen kokoisiin nieluihin?

Vuosituhannen vaihteen jälkeen voidaan tunnistaa kolme suurta muutostekijää, jotka ovat nakertaneet metsänielua. Noin 10 miljoonan CO₂ ekvivalenttitonnin loven on aiheuttanut turvemaiden päästöjen kasvu, joka johtuu kohonneen lämpötilan ja kuivattamisen kiihdyttämästä turpeen hajoamisesta. Vastaavasti toiset 10 miljoonaa CO₂ ekvivalenttitonnia nielusta on vienyt maaperänielun katoaminen kivennäismailla kasvavista metsistä. Loput muutoksesta näkyvät elävän puuston nielun supistumisena 10 miljoonalla CO₂ ekvivalenttitonnilla. 

Näiden osatekijöiden vaikutus vaihtelee lyhyemmällä aikavälillä. Esimerkiksi 2010-luvulla nielua pienensi eniten kasvava hakkuumäärä ja toisaalta laskuun kääntynyt puuston kasvu. 

Kasvavan tai edes pysyvän nielun edellytyksenä olisi jatkuvasti kasvava karikesyöte.

Kivennäismaan nielun määrää määrittää suurimmalta osalta elävän puuston karikesyöte, joka on pienentynyt. Hakkuiden kasvu näkyy hetkellisesti maaperänielun kasvuna, kun kanto- ja juuripuu sekä hakkuutähteet kasvattavat hetkellisesti maaperän hiilivarastoa. Vaikutus on kuitenkin vähäinen elävän puuston karikesyötteeseen verrattuna. Kaikki maaperään ja sen pinnalle vuosikymmenten tai vuosisatojen mittaan kertynyt biomassa jatkaa hajoamistaan ja suurin osa siitä päätyy varsin nopeasti takaisin ilmakehään hiilidioksidina. Pitkällä aikavälillä maaperä on yleensä syötteen ja hajotuksen osalta tasapainossa, joten kasvavan tai edes pysyvän nielun edellytyksenä olisi jatkuvasti kasvava karikesyöte.

Turvemaan päästö tulee kasvamaan kiihtyvän hajotuksen vuoksi.

Julkisessa keskustelussa yleisin ehdotus metsänielun parantamiseksi on hakkuiden rajoittaminen. Jotta pääsisimme kokonaisnielun osalta esimerkiksi vuosituhannen vaihteen tasolle, hakkuumäärän vähentämisellä pitäisi kyetä kattamaan myös turvemaan lisääntyneet päästöt ja kivennäismaan nielun katoaminen. Vuosituhannen vaihteessa kokonaisnielu oli elävän puuston nielu, johon lisättiin 6 miljoonaa CO₂ ekvivalenttitonnia maaperän nielua. 2020-luvulla elävän puuston nielusta on vähennettävä 12 miljoonaa CO₂ ekvivalenttitonnia maaperän päästöä, jotta päästään kokonaisnieluun. Jos maaperänielumme olisi edelleen samaa luokkaa kuin vuosituhannen vaihteessa ja puustonielu nykytasolla, olisivat metsämme vajaan 18 miljoonan CO₂ ekvivalenttitonnin nielu reilun miljoonan tonnin päästön asemesta. 

Turvemaan päästö tulee kasvamaan kiihtyvän hajotuksen vuoksi, joka aiheutuu lämpötilan noususta ja kasvavan puuston maaperää kuivattavasta vaikutuksesta. Siten hakkuumäärän pienentäminen ei vaikuta ainakaan toivotulla tavalla. Pohjaveden pinnan nostaminen sen sijaan voisi olla tehokas keino, sillä se vähentäisi turpeen hajoamista ja kiihdyttäisi puuston kasvua kohteilla, joissa vesi on jo muodostunut niukkuustekijäksi.

Voimakas hakkuiden rajoittaminen johtaa myös puutuotenielun pienenemiseen.

Kivennäismaan nielu reagoi jonkin verran hakkuumääriin: hakkuiden vähentäminen pienentää kuolleen kanto- ja juuripuun sekä hakkuutähteen syötettä maaperään. Toisaalta hakkuiden vähentäminen lisäisi puuston kokonaismäärää, mutta karikesyötteen lisäys voi kumoutua latvusten pienentyessä puuston tihentyessä. Voimakas hakkuiden rajoittaminen johtaa myös puutuotenielun pienenemiseen tai jopa muuttumiseen päästölähteeksi. Näin tapahtui vuonna 2009, kun puun käyttö sakkasi globaalin laman vuoksi.

Kuten edellä todettiin, tärkeimmät metsänielun osatekijät ovat puuston kasvu, poistuma ja metsän maaperä. Esimerkiksi metsien kasvua voidaan parantaa tuhka- ja typpilannoituksella ja maaperäpäästöjä vähentää optimoimalla pohjaveden pintatasoa. Oma vaikutuksensa on myös maankäytön muutoksella. Toimia näihin kannattaa kohdentaa kustannusvaikuttavuusanalyysien avulla: Millä toimenpiteellä sijoitettu euro tuo suurimman ilmastohyödyn ja mitä sivuvaikutuksia sillä on metsiin, metsäympäristöön, metsäsektoriin ja koko yhteiskuntaan?

Todettakoon lopuksi, että tässä esitettyjä, yksinkertaisia laskelmia ei ole vertaisarvioitu. Lähdeaineistoa jatkoanalyyseille löytyy täältä.