Siirry pääsisältöön

Jatkuva ja tasaikäinen metsänkasvatus: kestävästi molempia

Blogi 26.4.2022 Johanna Routa Saija Huuskonen Jari Hynynen

Monipuolisia metsänkäsittelymenetelmiä tarvitaan, sillä metsien tulee vastata useisiin erilaisiin tavoitteisiin.  Metsiä ja metsänomistajia on monenlaisia, eikä yksi menetelmä sovi kaikkialle. Metsien kestävän käsittelyn kannalta paras tulos saavutetaan, kun menetelmä valitaan kohteen ominaisuuksien mukaan.

Metsiltä ja niiden käytöltä odotetaan paljon. Metsissä tulisi turvata monimuotoisuutta, niiden tulisi soveltua virkistyskäyttöön, tuottaa puuta raaka-aineeksi ja sitoa ilmakehästä hiiltä. Onneksi meillä on monenlaisia metsiä, joiden erilaisuus johtuu jo luontaisesti erilaisista kasvupaikoista ja maantieteellisestä sijaintivaihtelusta.

Myös metsien käsittelyn vaikutuksesta metsät ovat moninaisia. Vallitseva metsien käsittelymuoto on meillä takaisikäisen metsän kasvatus, jonka seurauksena metsämaisemassa on taimikoita, nuoria kasvatusmetsiä, varttuneita metsiä, ja uudistushakkuualoja. Samaan aikaan meillä on myös metsiä, joissa ei ole tehty hakkuita vuosikymmeniin. Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa tavoitellaan metsän säilymistä puustoisena, niin että siellä kasvaa samaan aikaan eri-ikäisiä ja -kokoisia puita. Siihen pyritään käsittelemällä metsää pääasiassa joko poimintahakkuilla tai pienaukkohakkuilla.

Metsien hyödyntämisen moninaisten tavoitteiden täyttämiseksi tarvitaankin sekä erilaisia metsiä että niihin soveltuvia monipuolisia käsittelytapoja. Pelkkä käsittelytavan valinta ei kuitenkaan takaa kaikkien tavoitteiden toteutumista. Esimerkiksi metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää luonnonhoitotoimia niin tasaikäisessä kuin jatkuvapeitteisessäkin kasvatuksessa.

Neljännes Euroopan metsistä jatkuvapeitteisen kasvatuksen piirissä

Euroopan metsät kattavat noin 227 miljoonaa hehtaaria ja muodostavat noin 35 prosenttia maanosan maa-alasta. Vaikka metsänhoidon tavoitteet, metsätyypit ja -lajit ovat hyvin erilaisia eri puolilla Eurooppaa, useimpia metsiä hoidetaan aktiivisesti. Monet Euroopan maat pyrkivät edistämään monitavoitteisen tai luonnonläheisen metsänhoidon käytäntöjä parantaakseen erilaisten ekosysteemipalvelujen tarjontaa. EU:n biodiversiteettistrategiassa suositellaan luonnonläheisten metsänhoitomenetelmien kehittämistä luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. On kuitenkin ymmärrettävä, että ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan tarvitaan monenlaisia metsänkäsittelymenetelmiä kasvupaikasta, puulajista ja toimintaympäristöstä riippuen.

Euroopan metsistä noin neljäsosaa hoidetaan jatkuvapeitteisen kasvatuksen menetelmin (Continuous-Cover Forestry, CCF). Niiden osuus on suurin (50–90 %) maissa ja alueilla, joissa metsät ovat keskittyneet vuoristoalueille, kuten Kaakkois- ja Keski-Euroopassa (kartta).

Jatkuvapeitteisyys toimii siellä avohakkuita selvästi paremmin lumi- ja kivivyöryjen torjunnassa ja monenlaisten ekosysteemipalvelujen tuottamisessa (vesi, suoja, virkistyskäyttö jne.), varsinkin kun väestötiheys asumiseen soveltuvilla laaksomailla on erittäin suuri. Puuntuotannon ja puunjalostuksen merkitys muihin käyttömuotoihin verrattuna on Euroopan vuoristoalueilla pieni. Jatkuvan kasvatuksen menetelmät osataan ja niistä on vuosikymmenien, jopa vuosisatojen ajan kertynyttä kokemusta ja osaamista. Maaperä, ilmasto ja puulajit, kuten varjoa sietävät pyökki ja saksanpihta, ovat jatkuvalle kasvatukselle suotuisat. Pohjois-Euroopan maissa, kuten Suomessa ja Ruotsissa, joissa metsien osuus pinta-alasta ja niiden sosioekonominen merkitys on suurempi kuin muualla Euroopassa, jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn osuus on tällä hetkellä hyvin pieni (kartta).

Jatkuvan kasvatuksen metsäpinta-alan prosenttiosuus metsäpinta-alasta maittain Euroopassa. Kartta julkaisusta Mason ym. 2021.

Sekametsien kasvatus helpompaa tasaikäisenä

Jatkuvan kasvatuksen perusedellytys on uusien puiden syntyminen luontaisesti joko pienaukkoihin, tai eri-ikäisen puuston alle. Tämä edellyttää, että puuston tulee olla pysyvästi sopivan harvaa, jotta uudistumista tapahtuu ja alikasvokset ja pienet puut menestyvät.

Käytännössä Suomen oloissa kuusi voi puolivarjopuuna uudistua luontaisesti peitteisessä metsässä, kun puusto on selvästi harvempaa kuin tasaikäisessä kasvatusmetsässä. Sen sijaan männyllä ja koivulla ei tutkimusten mukaan synny elinvoimaista taimiainesta poimintahakkuin käsiteltyihin kuusimetsiin. Pienaukkohakkuilla lehtipuuntaimia syntyy, mutta reunametsän varjostuksen vaikutuksesta lehtipuuntaimien määrä jää pienaukoissa pienemmäksi kuin kuusentaimien. Toisaalta keskellä pienaukkoa pintakasvillisuuden kilpailu heikentää lehtipuutaimien selviämistä. Tähänastisten tutkimustulosten valossa sekametsänkasvatuksen mahdollisuudet ovat paljon paremmat tasaikäisessä metsässä kuin jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa.

Eri ikäistä puustoa keväisessä metsässä. Kuva: Erkki Oksanen. Kuva: Erkki Oksanen

Ilmaston muuttuessa tuhoriskit kasvavat

Merkittäviä tuhonaiheuttajia on monia, ja kaikki metsänkasvatusmenetelmät ovat alttiita monille eri tuhonaiheuttajille. Tutkimustulosten perusteella tasaikäisenä kasvatettavat metsät ovat alttiita muun muassa tuulen, kirjanpainajan ja hirvien aiheuttamille tuhoille.

Juurikäävät ovat merkittäviä tuhonaiheuttajia kuusikoissa ja männiköissä etenkin maan eteläosissa. Jatkuvapeitteisenä kasvatettavien metsien on todettu olevan erityisen alttiita juurikääpätuhoille. Niissä juurikääpätuhojen torjunta on vaikeaa, sillä torjuntamenetelmistä puulajin vaihto on käytännössä mahdotonta, ja toisaalta uudistuminen perustuu olemassa olevan puuston alle luontaisesti syntyneisiin kuusiin, jotka ovat usein jo valmiiksi infektoituneet. Ilmastonmuutos kasvattaa tuhoriskejä, ja erityisesti kuusen on ennustettu kärsivän tuhoista entistä enemmän. Riskien hillitsemiseksi kannattaa käyttää monipuolisesti eri metsänkasvatusmenetelmiä, suosia kullekin kasvupaikalle soveltuvia puulajeja ja valita erilaisiin kohteisiin niihin parhaiten soveltuvat menetelmät.

Jatkuvapeitteisenä kasvatettavien metsien on todettu olevan erityisen alttiita juurikääpätuhoille.

Hiilensidonnasta kertoo puuston määrä kivennäismailla, hiili maaperässä turvemailla

Kivennäismailla puuston määrä kuvaa puuston hiilivarastoa ja puuston kasvunopeus sen kykyä sitoa hiiltä ilmakehästä. Hiilensidontaa ja puuntuotosta hehtaaritasolla lisää etenkin puiden määrä. Puuntuotoksen on todettu olevan suurempi tasaikäisessä metsänkasvatuksessa.

Runsasravinteisilla turvemailla suurin osa hiilivarastosta on maaperässä turpeessa. Näillä alueilla metsänkäsittelyn toimenpiteet tulisi tehdä niin, että hiiltä vapautuu ilmakehään mahdollisimman vähän. Tällöin tulisi välttää suuria vedenpinnan muutoksia, sillä vedenpinnan lasku lisää turpeen hajoamista. Jatkuvassa kasvatuksessa vedenpinnan korkeusvaihtelut voidaan pitää pienempinä ja välttää kunnostusojituksia ylläpitämällä haihduttavaa puustoa.  Näin ollen jatkuvan kasvatuksen avulla voidaan runsasravinteisilla turvemailla kasvattaa maaperän hiilivarastoa ja lisätä maan hiilensidontaa.

Miten käy metsänjalostuksen hyötyjen?

Suomessa on tehty jo vuosikymmenten ajan ansiokasta metsänjalostustoimintaa. Metsänjalostuksessa on valittu lähtökohdaksi parhaat valiopuuyksilöt, eli pluspuut, jotka ovat siemenviljelysten perusta. Siemenviljelyksillä nämä pluspuiden vartteet risteytyvät keskenään ja tuottavat siementä tuulipölytyksen avulla. Metsänjalostuksen tavoitteena on lisätä puiden kasvua ja parantaa ulkoista laatua, sekä myös tuhonkestävyyttä. Esimerkiksi männyllä jalostuksen (1.5 polven siemenviljelyssiemenen, eli valiosiemenen) on todettu tasaikäiskasvatuksessa tuottavan jopa kolmanneksen suuremman tilavuuskasvun kiertoajan kuluessa verrattuna jalostamattomaan metsikkösiemeneen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sama puumäärä voidaan saavuttaa lyhyemmässä ajassa tai samassa ajassa suurempi puumäärä.

Yleisesti jatkuvassa kasvatuksessa hyödynnetään luontaisesti syntyvää taimimateriaalia. Metsänjalostuksella aikaansaadut jalostushyödyt saadaan käyttöön vain metsänviljelyn eli istutuksen ja kylvön kautta. Tämä osaltaan suurentaa tulevaisuudessa puuntuotoksen eroja eri menetelmien välillä, ja puuston hiilensidonnassa menetetään mahdollisuuksia.

Monimuotoisuuden turvaaminen vaatii aktiivia tekoja

Metsänkäsittelymenetelmästä riippumatta kaikissa vaihtoehdoissa tulee ottaa huomioon monimuotoisuuden turvaaminen. Se edellyttää aktiivisia käytännön toimenpiteitä metsässä. Tällaisia ovat erityisesti vanhojen ja kookkaiden lehtipuiden, kuten haapojen ja raitojen säästäminen hakkuissa, lahopuun säästäminen tai tekopökkelöiden tekeminen. Nämä toimenpiteet tulee tehdä yhtä lailla niin jatkuvan kasvatuksen kuin tasaikäisen kasvatuksen metsänhoidossa.

Metsänkäsittelymenetelmästä riippumatta kaikissa vaihtoehdoissa tulee ottaa huomioon monimuotoisuuden turvaaminen.

Käytännön metsätaloudessa luonnonhoidon toteutuksessa on vielä parantamisen varaa. Ohjeistusta monimuotoisuuden turvaamisesta ei aina käytännössä toteuteta riittävässä määrin. Jatkuvapeitteinen kasvatus turvaa sellaisten jatkuvaa peitteisyyttä vaativien lajien säilymistä, jotka eivät siedä avohakkuun kaltaista rajua muutosta.

Metsänomistaja päättää, mitä tavoitteita hän asettaa metsiensä käytölle. Metsänomistajien tavoitteet ja metsien kasvuolosuhteet ovat erilaisia, ja tarvitaan monipuolisia metsänkäsittelymenetelmiä tavoitteiden saavuttamiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.