Viljelykasvien luonnonvaraisten sukulaislajien suojelu on osa tulevaisuuden ruokaturvaa

Viljelykasvien luonnonvaraisten sukulaislajien (CWR) suojelun merkitystä korostetaan maailman kasvigeenivarojen suojelua koskevissa strategioissa. Luonnonvarakeskuksen (Luke), Luomuksen ja Metsähallituksen juuri ilmestyneessä raportissa esitetään konkreettisia keinoja Suomen CWR-lajien suojelun toteuttamiseksi. Raportti on laadittu maa- ja metsätalousministeriön (MMM) rahoittamassa kolmevuotisessa hankkeessa.

Maailmanlaajuisesti CWR-lajit ovat tärkeä osa ruokaturvaa, sillä niiden haluttuja ominaisuuksia voidaan hyödyntää geenilähteinä kasvinjalostuksessa.

– Ilmastonmuutoksen edetessä tarvitaan sopeutumista edistäviä ominaisuuksia, kuten kuivuuden- ja tulvankestävyyttä sekä vastustuskykyä taudeille ja tuholaisille. Niiden lähteenä CWR-lajit voivat olla ainutlaatuisen tärkeitä kasvinjalostukselle, Luken erikoistutkija Elina Kiviharju kertoo.

Pohjoismaissa esimerkiksi nurmi- ja marjakasvien CWR-lajisto (crop wild relative) on hyvin monipuolista. Suomen priorisoitu CWR-lajilista tarkennettiin, ja se käsittää nyt 88 lajia, alalajia tai muunnosta. Listalla on ruokakasvien, kuten vihannesten (sipuli, kaali, parsa, salaatti), öljykasvien (rypsi), mausteiden (kumina, minttu, sinappi), pähkinöiden (hasselpähkinä), marjojen (mansikka, herukat, mesimarja), hedelmien (omena, luumu) ja kvinoan sukulaislajeja sekä monien rehukasvien (rehuheinät ja palkokasvit) sukulaisia.

Monet CWR-lajit ovat uhanalaistuneet muun muassa maankäytön muutosten takia. Lisäksi ilmastonmuutos uhkaa myös niiden elinolosuhteita.

Lajeja voidaan suojella kasvien alkuperäisillä kasvupaikoilla tai tallentamalla siemeniä geenipankkeihin (etäsuojelu, ex situ -suojelu). Kattava CWR-lajien suojelu edellyttää molempien menetelmien kehittämistä.

Suomessa on olemassa hyvät rakenteet CWR-lajien suojelun järjestämiseksi luonnonsuojelualueilla tai etäsuojelussa geenipankissa. Metsähallituksen luonnonsuojelualueverkosto ja tietotaito sekä tiedonhallinnan keinot mahdollistavat asiantuntevan ja tehokkaan CWR-lajien suojelun järjestämisen in situ.

– Ensimmäinen CWR-lajien geenireservi voitaisiin perustaa esimerkiksi Nuuksion luonnonsuojelualueelle.  Tähän liittyvää prosessia arvioitiin pilottitutkimuksena, kertoo Metsähallituksen suojelubiologi Kaija Eisto.

Pohjoismainen geenipankki NordGen säilyttää CWR-lajien geenivaroja kaikille pohjoismaille, mutta sen voimavarat ovat rajalliset kokoelmien kasvattamiseen.

– Luomuksen luonnonvaraisten kasvilajien geenipankki tekee jo CWR-lajien siemensäilytystä, ja sen ympärille on kehittynyt osaaminen luonnonkasvipopulaatioiden siementen keräämisestä, säilytyksestä ja uudistamisesta, kertoo Luomuksen puutarhuri, tutkija Heli Fitzgerald.

Luken koordinoimalla kansallisella kasvigeenivaraohjelmalla on laajat kansalliset ja kansainväliset yhteistyöverkostot geenivarojen suojelussa, ja se myös raportoi toimistaan MMM:n alaiselle geenivaraneuvottelukunnalle.

CWR-lajien suojelun edistämiseksi tarvitaan hallinnolliset päätökset ja resurssit perustaa, hoitaa ja hallinnoida CWR-lajien geenireservejä käytännössä. Kustannuksia on arvioitu yhteistyöhankkeessa päätöksenteon tueksi.

Hankkeen taustalla toimi laaja maatalous- ja ympäristösektoreita sekä tutkimusta edustava ohjausryhmä. Ohjausryhmä koostettiin siten, että se muodostaa jatkossa CWR-suojelun organisointia tukevan verkoston ytimen.

CWR-lajien suojelun ympärillä toimii eurooppalaisia ja pohjoismaisia yhteistyöverkostoja. Erityisesti tiivis yhteistyö NordGenin johtamassa pohjoismaisessa  yhteistyössä on ollut tärkeää.

Tutkimuslaitokset ja yliopistot ovat keskeisessä asemassa tuottamassa tietoa CWR-suojelusuunnittelun tueksi. Lisäksi arvokkaan osan CWR-asiantuntijaverkostoa muodostavat CWR-lajien käyttäjät, kuten kasvinjalostajat, tuotteistajat ja siemeniä välittävät yhdistykset.

CWR-lajit ovat laaja ryhmä genetiikaltaan, fysiologialtaan ja elinpaikkavaatimuksiltaan erilaisia lajeja. Myös niiden suojelussa tarvitaan monenlaista osaamista agraariympäristöistä luonnontilaisiin. Siksi CWR-lajien suojeluun tarvitaan yhteistyötä maa- ja metsätalouden, ympäristöhallinnon ja tutkimuksen osapuolten kesken, sillä paras tulos saavutetaan yhteistyöllä.