Siirry pääsisältöön

Suomen vesiin istutetaan 93 000 ranskalaista ankeriaanpoikasta – kalastaja, muista ankeriaan rauhoitusaika!

Uutinen 11.5.2023

Kalatalouden Keskusliitto tuo toukokuussa maahan Ranskasta pyydettyjä ankeriaanpoikasia. Suomen vesiin istutetaan tänä vuonna yhteensä 93 000 ankeriaanpoikasta, joista Luonnonvarakeskus (Luke) istuttaa 50 000 yksilöä. Istutuksilla tuetaan uhanalaisen eurooppalaisen ankeriaskannan elpymistä sekä lajin säilymistä sen luontaisella levinneisyysalueella Suomessa.  

Suomeen istutettavat ankeriaat pyydetty Ranskasta. Ruotsista kylmäkuljetuksella Suomen Turkuun saapuvat ankeriaanpoikaset ovat olleet karanteenissa Ruotsissa yli neljä kuukautta. Karanteenilla pyritään ehkäisemään kalatautien leviämistä.

– Tänä vuonna poikaset saapuvat 11. toukokuuta. Poikaset ovat kasvaneet hyvin – noin 10 cm pituiset poikaset painavat lähes 2 grammaa, kertoo kalastusbiologi Malin Lönnroth Kalatalouden Keskusliitosta. Turusta ankeriaat jatkavat matkaansa istutusvesiin ympäri Suomea. 
 

Ankerias on uhanalainen vaelluskala  

Ankerias (Anguilla anguilla) on äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu vaelluskala. Kala kuuluu Suomen luontaiseen lajistoon ja sitä tavataan Suomen merialueella ja sisävesissäIstutetut ankeriaat voivat elää Suomessa kymmeniä vuosia ennen kuin ne aloittavat 6 000 kilometrin mittaisen kutuvaelluksen Atlantin Sargassomerelle. Suomalaiset vaellusankeriaat painavat parhaimmillaan 1,5–2 kiloa ja ovat suurikokoisia. Suuresta koosta on todennäköisesti hyötyä pitkällä vaelluksella.  

Istutukset ovat osa ankeriaskannan elvyttämistä  

– Jokien patoamiset ja vaellusesteet ovat vähentäneet Euroopan ankeriaskantaa suuresti. Poikasia ei saavu enää entiseen tapaan Suomen rannikolle eikä ankeriaita juurikaan nouse ylös syönnösalueilleen vaellusesteiden vuoksi. Suomessa ankeriaan esiintyminen on nykyisin istutusten varassa. Vaellusesteiden aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi ja kalojen turvallisen vaelluksen varmistamiseksi tarvitaan myös muita toimia. Esimerkiksi Lahden Vesijärvellä vaellusvalmiit kalat pyydetään ja kuljetetaan voimalaitospatojen ohi suoraan merelle. Vastaavaa voitaisiin tehdä myös muissa vesistöissä, kertoo tutkija Jani Helminen Lukesta.   

Kalastaja, ota huomioon ankeriaan rauhoitusaika – merialueella vapaa-ajan kalastus kokonaan kielletty   

Ankeriaan pyynti on Suomen kalastusasetuksen perusteella sallittu vain heinäkuussa.

– Koska EU päätti joulukuussa kieltää ankeriaan vapaa-ajankalastuksen kokonaan kaikilla merialueillaan, tämä tarkoittaa, että ankeriaan vapaa-ajan kalastus on nyt sallittu pelkästään sisävesillä, kertoo Lönnroth.

Mikäli saa merellä tai rauhoitusaikana (sisävedet 1.8.-30.6) saaliiksi ankeriaan, tulee se laskea takaisin välittömästi, elävänä tai kuolleena, ettei syyllisty kalastusrikkomukseen. Jos kalastaja vastoin lakia ottaa ankeriaan saaliiksi hän voi joutua maksamaan kalastaan suojeluarvon. Ankeriaan suojeluarvo on 3 510 euroa. 

Suurin osa istutuksista tehdään tällä hetkellä rannikolle ja sisävesille, joista on vapaa vaellusyhteys mereen. Kalastuksella on Suomessa hyvin marginaalinen vaikutus vaellukselle lähtevien ankeriaiden määrään. Kalatalouden Keskusliiton mielestä tiukkojen kalastusrajoitusten sijaan tulisi tulevaisuudessa panostaa toimiviin vaellusyhteyksiin mereltä sisävesille ja takaisin ja näin turvata ankeriaan luontaista elinkiertoa.  

Ankeriasistutusten alueelliset yhteyshenkilöt:

Luonnonvarakeskus – Jani Helminen, puh. 029 532 2540
Länsi-Suomen Kalatalouskeskus – Petri Rannikko, puh. 050 366 3950
Uudenmaan Kalatalouskeskus – Aki Laitila, puh. 0400 460 879
Nylands Fiskarförbund – Joan Granqvist, puh. 040 354 2317
Etelä-Suomen Merikalastajien Liitto – Petri Päivärinta, puh. 0500 253 261        
Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus – Janne Partanen, puh. 045 171 5544
Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vaasan toimipiste – Kyösti Nousiainen, puh. 050 312 8611
Pohjois-Savon ELY-keskus, Hämeenlinnan toimipiste – Jari Pelkonen, puh. 0500 317 375