Saimaan järvilohelle ”uutta verta” Laatokalta – risteytys käynnistyi osana elvytysohjelmaa

Äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen perimää vahvistetaan risteyttämällä sitä sen lähimmän sukulaisen, Laatokan järvilohen, kanssa. Luonnonvarakeskus (Luke) käynnisti lokakuussa useampisukupolvisen risteytysohjelman, jonka tavoitteena on lisätä järvilohen elinvoimaa ja geneettistä monimuotoisuutta. 

Risteytyksissä käytettiin Hiitolanjoesta pyydettyjen kuuden koiraslohen maitia, joilla hedelmöitettiin Luken Taivalkosken kalanviljelylaitoksella kasvatetun Saimaan järvilohikannan mätiä. Tuloksena syntyi 36 risteymäperhettä, joiden haudonta ja kasvatuksen alkuvaiheet toteutetaan tarkkojen karanteenijärjestelyjen turvin Luken Keminmaan ja Taivalkosken laitoksilla.

– Saimaan järvilohella kaikki nykyiset yksilöt ovat läheistä sukua keskenään. Tuomalla hallitusti ”uutta verta” sen lähisukulaiselta Laatokan lohelta voimme lisätä kannan monimuotoisuutta ja elinvoimaa, kertoo Luken erikoistutkija Matti Janhunen.

Tavoitteena on, että tulevaisuudessa mahdollisiin istutuksiin käytettävissä olevissa kaloissa Laatokan lohen perimän osuus jäisi pieneksi, mutta merkitykselliseksi – noin 6–12 prosenttiin. Risteytysohjelmaa jatketaan useamman sukupolven ajan, ja Hiitolanjoen koiraskalojen pyyntiä tehdään yhteistyössä paikallisten vapakalastajien kanssa vielä ainakin kahtena seuraavana vuonna.

– Tämä on pitkäjänteistä työtä. Risteytys ei kuitenkaan poista sitä perusongelmaa, että Saimaan lohelta puuttuu edelleen mahdollisuus täydelliseen luonnonkiertoon. Risteytys voi antaa meille aikalisän – mahdollisuuden pitää kanta elossa ja paremmin sopeutumiskykyisenä siihen asti, kunnes luonnonkierron palauttaminen on mahdollista, Janhunen sanoo.

1970-luvun alkuun mennessä jokirakentaminen katkaisi Saimaan järvilohen luonnollisen lisääntymiskierron, ja luonnonkanta romahti nopeasti. Ennen sen lopullista häviämistä vain pieni joukko yksilöitä ehdittiin pelastaa säilytysviljelyyn, mikä muodosti perustan nykyiselle Saimaan ja Pielisen reiteillä hoidettavalle kannalle.

Perustajaryhmän pienuus synnytti kuitenkin geneettisen pullonkaulan, joka on kaventanut lajin perinnöllistä monimuotoisuutta merkittävästi. 

– Viljely ja istutukset ovat mahdollistaneet järvilohen säilymisen vuosikymmeniä kalastossamme, mutta pienen kannan geneettinen pohja on edelleen hyvin heikko, ja jo 10 vuotta jatkunut vesihomeongelma on heikentänyt tilannetta entisestään. Tämä lisää sukusiitostaantuman riskiä ja heikentää lohen kykyä sopeutua muuttuviin ympäristöolosuhteisiin, Janhunen kertoo.

– Vaikka Saimaan järvilohikannan kokoa saataisiinkin kasvatettua paremmalla istukastuotannolla ja tiukemmilla kalastussäädöksillä, sen menetettyä perinnöllistä monimuotoisuutta ei voida palauttaa muuten kuin risteyttämällä vieraan, läheisen luonnonvaraisen lohikannan kanssa, painottaa Janhunen.

Hiitolanjoen koskien (mm. Kangas-, Lahnasen- ja Ritakoski) kunnostukset ovat luoneet Laatokan järvilohelle uudet lisääntymisalueet Suomen puolella. Samalla ne tarjoavat mahdollisuuden tarkastella, miten villi luonnonvarainen lohikanta voi vahvistua ja menestyä ilman jatkuvaa ihmisen apua.

Myös Saimaan järvilohi kaipaa kipeästi lisää kutuun ja poikasten kasvuun soveltuvia koskiympäristöjä. Ainoastaan luontainen elinkierto voi turvata kannan säilymisen pitkällä aikavälillä, sillä vain luonnossa kalat ovat todellisten ympäristöolosuhteiden ja valintapaineiden kohteena. 

– Geneettinen monipuolistaminen on tärkeä osa elvytysohjelmaa, mutta se on vain yksi tukitoimenpide muiden rinnalla. Pitkän aikavälin tavoite on luoda olosuhteet, joissa Saimaan järvilohi voi jälleen selviytyä ja lisääntyä luonnossa omin voimin, sanoo Janhunen.

Luonnonvarakeskus on tutkinut järvilohen perimän monipuolistamista vuodesta 2017 alkaen yhteistyössä Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen sekä Elinvoimainen järvilohi ry:n kanssa. Nyt käynnistetty risteytysohjelma Laatokan järvilohen kanssa tarjoaa ensimmäisen mahdollisuuden vahvistaa Saimaan järvilohen perimää sen maantieteellisesti ja ekologisesti lähimmän luonnonvaraisen sukulaiskannan avulla.

Hanketta toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön T&K-hankkeessa vuosina 2023–25, ja sitä jatketaan POSELY:n myöntämällä EMKVR-rahoituksella vuosina 2025–28.