Korpikuusikoissa riittävä kuivatus voidaan toteuttaa elävän puuston avulla ilman kunnostusojituksia

Image

Kuusivaltaisia suometsiä voidaan kasvattaa ilman avohakkuita ja harventaa 15 vuoden välein. Harvennuksin käsiteltävän metsän puusto riittää säätelemään vesitaloutta, eikä kunnostusojituksia tarvita. Menetelmä on taloudellisesti kannattava, mutta riskinä on, että toistuvat harvennukset altistavat kuusikot korjuuvaurioille.  

Ojitetuissa suometsissä kasvaa neljännes tulevien vuosien hakkuupotentiaalista, ja suometsien päätehakkuumäärät ovat kasvussa. Suometsien päätehakkuu ja sitä seuraava kunnostusojitus kuormittavat sekä vesistöjä että ilmakehää.

Luonnonvarakeskus on kokein ja mallinnuksen menetelmin osoittanut, että kuusivaltaisissa korvissa poimintahakkuilla puuston määrää ja haihdutusta voidaan säädellä niin, että pohjavesi pysyy riittävän alhaalla, eikä kunnostusojitusta tarvita.

Poimintahakkuu on jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmä, jossa puita poistetaan kaikista kokoluokista. Kasvamaan jätetään elinvoimaisia nuoria puita sekä vallitsevan latvuskerroksen järeitä puita, jotka tuottavat siemeniä.

Näyttää siltä, että metsää voidaan kasvattaa jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmien mukaisesti ilman avohakkuita niin, että se on sekä taloudellisesti kannattavaa että ympäristönäkökulmasta kiertoaikaan ja päätehakkuisiin perustuvaa menetelmää kestävämpää, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää sanoo.

– Olemme simuloineet erilaisilla hakkuuintensiteeteillä ja tulokset ovat lupaavia. Näyttää siltä, että metsää voidaan kasvattaa jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmien mukaisesti ilman avohakkuita niin, että se on sekä taloudellisesti kannattavaa että ympäristönäkökulmasta kiertoaikaan ja päätehakkuisiin perustuvaa menetelmää kestävämpää, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää sanoo.

Harvennus 15 vuoden välein

Harvennusvaihtoehdoista taloudellisesti kannattavimmaksi osoittautui ketju, jossa metsää harvennetaan 15 vuoden välein niin, että harvennuksen jälkeen puuston pohjapinta-ala on 10–12 neliömetriä hehtaarilla.

– Tällä puuston määrällä haihdunta pysyy riittävällä tasolla, eikä kunnostusojitukseen ole tarvetta ryhtyä, Mäkipää sanoo.

Poimintahakkuissa korjattavan puuston määrä vaihtelee harvennusvoimakkuuksien mukaan. Viidentoista vuoden välein harventaen kertyi 60 vuodessa parhaimmillaan 450 kuutiota hehtaarilta, ja jakson päättyessä elävän puuston määrä oli harvennusvoimakkuudesta riippuen 50–233 kuutiota hehtaarilla.

Haihdutuksen tehoa voidaan säätää lehtipuilla

Mäkipää korostaa, että nyt saadut tulokset soveltuvat ojitettuihin ja runsasravinteisiin, kuusivaltaisiin suometsiin, jotka kasvupaikkatyypiltään luokitellaan joko ruohoturve- tai mustikkaturvekankaiksi.

Etenkin Etelä-Suomessa turvekangastyyppejä on runsaasti, lähes puolet kaikista kohteista. Kuusivaltaiset ruoho- ja mustikkaturvekankaat ovat myös selkeä ryhmä ja kohtalaisen helposti rajattavissa käytännön metsätaloudessa.

–  Etenkin Etelä-Suomessa näitä turvekangastyyppejä on runsaasti, lähes puolet kaikista kohteista. Kuusivaltaiset ruoho- ja mustikkaturvekankaat ovat myös selkeä ryhmä ja kohtalaisen helposti rajattavissa käytännön metsätaloudessa.

Runsasravinteisilla turvekankailla kasvaa usein kuusen lisäksi lehtipuita, kuten koivua. Lehtipuiden osuutta säätämällä puuston haihdutuskykyä voidaan säädellä entisestään.

– Jos haihdutusta halutaan lisätä, jätetään hakkuissa suhteessa enemmän lehtipuita. Tähänastisissa tutkimuskohteissamme vesi on kuitenkin pysynyt pikemminkin liian alhaalla kuin noussut rajoittamaan puuston kasvua, Mäkipää sanoo.

Korjuuvauriot voivat olla riski

Korpikuusikoiden toistuva harventaminen ei kuitenkaan ole riskitöntä. Pintajuurisena puulajina kuusi on erityisen altis korjuusta aiheutuville juuristovaurioille.

– Kivennäismailla yleinen juurikääpä ei vielä ole turvemailla iso riski, mutta muuta lahovikaa puihin voi tulla.

Uudistuskypsän kuusikon harvennus lisää tuulituhojen riskiä. Kuuset voivat turvemailla kärsiä myös kuivuusstressistä, jos pohjavesi on ojituksen vuoksi laskenut alas ja pitkä hellejakso kuivattaa pintaturpeen. Puiden heikentyminen puolestaan altistaa ne kirjanpainajatuhoille.

Rämemänniköissä riski päästöihin on pienempi

Mäntyvaltaisilla rämeojitusalueilla jatkuvapeitteinen kasvatus ei välttämättä onnistu, sillä valopuuna mänty vaatii suuremman aukon uudistuakseen. Toisaalta puustoiset rämeet eivät ole suuri ilmastopäästöjen lähde, sillä niukkaravinteisten rämeiden turve hajoaa ravinteisten korpikuusikoiden turvetta hitaammin.

Mäntyvaltaisissa suometsissä ravinteita on tyypillisesti vähän ja maan mikrobitoiminta hidasta. Siksi turve ei hapellisissakaan olosuhteissa hajoa kovin nopeasti.

– Mäntyvaltaisissa suometsissä ravinteita on tyypillisesti vähän ja maan mikrobitoiminta hidasta. Siksi turve ei hapellisissakaan olosuhteissa hajoa kovin nopeasti.

Rämeellä onnistunut ojituskohde, jossa männikön kasvu on vilkastunut, ei välttämättä ole ongelmallinen kasvihuonekaasupäästöjen kannalta.

Puiden kasvu kompensoi maaperän päästöjä niin, että maaperän hiilivarasto voi puustoisella rämeellä jopa kasvaa. Avohakkuu kääntää kuitenkin rämeenkin päästölähteeksi.

Ylimitoitettu ojitus aiheuttaa ongelmia

Kuusikoissa juuristo tarvitsee kasvaakseen noin 30 senttimetrin paksuisen, hapellisen turvekerroksen. Monissa suometsissä pohjavedenpinta on ylimitoitetun ojituksen myötä painunut lähes metrin syvyyteen.

Etelä-Suomessa on kuusikoita, jotka kärsivät kuivuudesta, koska pohjavesi on metrin syvyydessä. Jos puuston elinvoima halutaan turvata ja päästöjä hillitä, kannattaisi jopa harkita ojien tukkimista.

Tilanne on huono ilmaston kannalta, koska paksu hapellinen turvekerros johtaa suuriin CO₂-päästöihin. Myös puusto kärsii liian tehokkaasta kuivatuksesta.

– Etelä-Suomessa on kuusikoita, jotka kärsivät kuivuudesta, koska pohjavesi on metrin syvyydessä. Jos puuston elinvoima halutaan turvata ja päästöjä hillitä, kannattaisi jopa harkita ojien tukkimista.

teksti: Maria Latokartano