Siirry pääsisältöön

Kasvihuonetuotannossa sähkön käyttö kasvaa ja öljyn käyttö vähenee

Uutinen 15.3.2022
Kasvihuoneet valaistuina. Kuva: Eetu Ahanen / Luke.

Kasvihuoneyritykset kuluttivat energiaa viime vuonna 1 706 gigawattituntia (GWh). Kulutus kasvoi edelliseen tilastointivuoteen 2017 verrattuna 102 gigawattitunnilla. Sähkön kulutus kasvoi kolmella prosentilla 619 gigawattituntiin. Uusiutuvan energian osuus lämmityksessä oli 56 prosenttia.

Kasvihuonetuotantomäärissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, vaikka viljelyala on hienoisesti vähentynyt edelliseen energiatilastointivuoteen 2017 verrattuna. Energian hinta ja ympäristönäkökulmat ovat kuitenkin radikaalisti muuttaneet suomalaisten kasvihuoneiden lämmitystä. Vihannesten talvituotannossa tarvitaan valotusta, ja muukin tuotantotekniikka on lisännyt sähkön käyttöä.

– Vielä vuonna 2006 öljy oli kasvihuoneiden tärkein lämmitysenergia. Vuonna 2021 lämmitysenergiasta jo 56 prosenttia eli 611 gigawattituntia oli uusiutuvaa. Ei-uusiutuvaksi laskettavan turpeen poltto on myös vähentynyt, kertoo yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Uusiutuva energia lämmittää kasvihuoneita

Kasvihuoneiden lämmitys pohjautuu suurelta osin uusiutuviin puu- ja peltopohjaisiin polttoaineisiin. Metsähake on yleisin käytössä oleva kiinteä polttoaine, peltopohjaisia polttoaineita ovat erilaiset viljankuori- tai lajittelujätetyyppiset tuotteet.

Yhä useammissa kasvihuoneyrityksissä lämpö ostetaan lämpöyrittäjältä. Vuonna 2021 viljelijöiltä kysyttiin ensimmäistä kertaa arviota siitä, millä ostolämpö on tuotettu. Kyselyn mukaan ostetusta lämmöstä puolet oli uusiutuvaa, 25 prosenttia öljypohjaista ja loppu muuta kuten turvetta.

Käytössä oleva lämmitysjärjestelmä ja polttoaineiden hinta keskeisiä kysymyksiä

Useimmilla puutarhoilla kasvihuoneita lämmitetään monella eri polttoaineella. Kiinteää polttoainetta käyttävissä kattiloissa voidaan polttaa monenlaisia puu-, pelto- ja turvepohjaisia polttoaineita riippuen polttoaineen saatavuudesta ja hinnasta. Öljy on käytössä monella puutarhalla lisälämmönlähteenä koville pakkasilla sekä varalämpönä. Kevyt polttoöljy on edelleen käytössä erityisesti puutarhoilla, joilla lämmitystarve on lyhyt. Näitä ovat esimerkiksi kesäkukkaviljelmät. Mahdollisuus vaihtaa lämpöenergian lähdettä hinnan mukaan tuo joustavuutta, mutta koko lämmitysjärjestelmän uusiminen on kallis investointi

– Viime aikojen energiamyllerryksestä ovat tähän asti selvinneet parhaiten ne yritykset, joiden energianhankintasopimukset on tehty matalamman hintatason aikaan. Nekin sopimukset loppuvat aikanaan. Suurin kannattavuushaaste liittyy vihannesten talviviljelyyn, valotukseen ja sähkön hintaan. Tämä on jo näkynyt kasvihuonevihannesten kohonneissa hinnoissa. Osa viljelijöistä pohtii vakavasti keskitalven viljelyn kannattavuutta, Jaakkonen toteaa.

Tilaston taustaa

Kasvihuoneiden energiankulutustiedot kerättiin puutarhatilastojen tiedonkeruun yhteydessä niiltä kasvihuoneyrityksiltä, joilla oli lämmitettyä kasvihuonealaa vähintään 1 000 neliömetriä. Energian kulutustiedot kerätään noin joka kolmas vuosi.

Tilastojulkistus

Katso uutiseen liittyvä tilastodata tilastojulkistuksesta.