Siirry pääsisältöön

Soiden ennallistamisen ilmastovaikutukset ovat monitahoiset

Blogi 21.2.2023 Juha-Pekka Hotanen Sakari Sarkkola Raisa Mäkipää

Turvemaihin liittyviä kysymyksiä tulee jatkuvasti eri tahoilta. Ojittamattomien, ojitettujen ja ennallistettujen soiden kasvihuonekaasuasioista on tuotettu viime aikoina paljon uutta tietoa. Tässä blogissa esitetään yleistajuisesti soiden ennallistamisen kasvihuonekaasupäästöjen perusteita.

Kuva 1. Korpi- ja rämeturvekankaan ennallistaminen ojia täyttämällä (Koli). Näin mätäspintainen ja puustoinen kohde ei muutu helposti metaanin päästölähteeksi. Kuva: Juha-Pekka Hotanen

Ekologisen ennallistamisen tavoitteita ovat suon vesitalouden, kasvihuonekaasujen vaihdon ja monimuotoisuuden palauttaminen kohti luonnontilaa. Metsäojitettujen soiden ennallistamista on tehty Suomessa noin 35 000 hehtaarilla ja tarve soiden ennallistamisille kasvaa muun muassa EU:n luontokadon pysäyttämiseksi asettamien velvoitteiden vuoksi.

Ojitetuilla ravinteikkailla turvemaakasvupaikoilla pohjaveden pinnan yläpuolella oleva hapekas turve hajoaa vähitellen ja sen hiili vapautuu hiilidioksidina ja osa typestä typpioksiduulina eli ilokaasuna ilmakehään. Näiden kasvupaikkojen maaperä onkin kasvihuonekaasujen lähde. Hiiltä kuitenkin sitoutuu hyvin kasvavaan puustoon, mutta puuston hiilivarasto on turvetta lyhytikäisempi. Metsätalouskäytössä nämä turvemaat ovat yleensä päästölähde. Jatkuvan kasvatuksen menetelmillä tätä päästöä voidaan hillitä. Asiasta on tulossa lisätutkimusta.

Karuilla puustoisilla ojitusaloilla turve ei merkittävästi vähene, ja kasvavaan puustoon sitoutuu lisää hiiltä. Avohakkuun jälkeen nämäkin turvemaat ovat jonkin aikaa päästölähde.

Jos puuntuotantoon tarkoitetun ojitusalueen ojissa on avovesipintaa, siitä vapautuu myös metaania. Sammaloituneen ojan metaanipäästö on useita kertoja pienempi.

Mitä kasvihuonekaasupäästöille tapahtuu ennallistamisessa?

Soiden ennallistaminen muuttaa suon märemmäksi mikä voi tuottaa metaanipäästöjä, mutta vähentää hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöjä.

Hiilidioksidi ei juuri hajoa ilmakehässä. Se poistuu ilmakehästä hitaasti biologisten ja geologisten prosessien seurauksena.

Metaani on huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, mutta se hajoaa ilmakehässä melko nopeasti, noin 12 vuodessa hiilidioksidiksi ja vedeksi.

Typpioksiduuli on vielä metaaniakin paljon voimakkaampi kasvihuonekaasu ja se hajoaa ilmakehässä hitaasti, noin sadassa vuodessa. Metsäojitusalueilta vapautuvan typpioksiduulin määrä on kuitenkin yleensä pieni verrattuna esimerkiksi viljeltyjen turvepeltojen päästöihin.

Lyhyellä aikavälillä metaani siis lämmittää ilmastoa voimakkaasti. Pitemmällä aikavälillä metaani hajoaa, mutta hajoamistuotteidensa kautta sen lämmittävyys jatkuu, vaikkakin lievempänä. Vaikka sitä on ilmakehässä vähän, vain noin 2 ppm (tilavuuden miljoonasosa), on se kasvihuonekaasuista hiilidioksidin (411 ppm) jälkeen toiseksi tärkein ilmaston lämmittäjä.

Kuva 2. Korpiturvekankaan ennallistamien ojapadoilla ja puuston ryhmäkaulauksella, neljä vuotta toimenpiteistä (Koli). Nopeasti kasvava rahkasammal ja turve sitovat hiiltä eikä puustoinen kohde muutu helposti metaanin päästölähteeksi. Kuva: Juha-Pekka Hotanen

Suon ominaisuudet vaikuttavat ennallistamisen tulokseen

Luonnontilaisen ja ennallistetun suon metaanipäästöt vaihtelevat voimakkaasti suon märkyyden ja ravinteisuuden mukaan. Eniten metaania päästävien vetisten ja ravinteikkaiden saraisten avosoiden päästöt ovat yli kymmenkertaiset verrattuna kuivempien mätäspintaisten korpien ja rämeiden päästöihin.

Sekä metsäojitettujen että ennallistettujen soiden ekosysteemien kasvihuonekaasutaseet vaihtelevat suuresti riippuen kasvupaikasta, puuston kasvusta ja hieman myös sääolosuhteiltaan erilaisista vuosista.

Mitä ravinteikkaampi ja puuntuotoskyvyltään parempi ojitettu suo on, sitä suuremmat kasvihuonekaasupäästöt turvekerroksesta ovat, ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi juuri tällaisia soita pitäisi ennallistaa. Karuja, vähäpäästöisiä soita voisi taas ennallistaa helposti ja paljon, mutta niiden ennallistamisen vaikutus ilmastoon jäisi pieneksi. Päästöt saattaisivat jopa kasvaa.

Suomessa on 0,5–1,0 miljoonaa hehtaaria metsänkasvatuksen näkökulmasta heikkotuottoisia ojitusalojen kasvupaikkoja, joista osa on ravinteikkaita, mutta ravinnesuhteiltaan epätasapainoisia. Nämä olisivat hyviä ennallistamiskohteita ilmaston ja etenkin monimuotoisuuden näkökulmasta.

Ennallistetuilla soilla tehdyt tutkimukset tukevat sitä oletusta, että pitemmän ajan kuluessa kasvihuonepäästöt palautuvat luonnontilaisen suon kaltaiselle, vedenpinnan ja ravinteisuuden määrittämälle tasolle. Ennallistaminen palauttanee pintaturpeen kertymisen ojittamattoman suon kaltaiseksi. Ennallistettujen soiden sukkessio tunnetaan kuitenkin vielä puutteellisesti.

Kuva 3. Karu, ojitettu tupasvillaräme on ennallistunut itsestään noin 40 vuodessa (Vaala). Tällainen kohde ei ole kasvihuonekaasutaseiden kannalta ongelma ojitettuna eikä ennallistettuna. Kuva: Hannu Nousiainen
Kuva 4. On epäselvää, muuttuuko ennallistettu, lievästi rimpinen sararäme metaanin päästölähteeksi (Siikalatva). Tulvivan veden määrä ja mätäspintojen osuus vaikuttavat asiaan. Kuva: Hannu Nousiainen
Kuva 5. Ennallistetun tupasvillasararämeen kuollutta puustoa (Vaala). Tällaisissa kohteissa tarvitaan yhä seurantamittauksia millaisia ovat hiilidioksidin, metaanin ja ilokaasun vaihtotaseet. Kuva: Hannu Nousiainen
Kuva 6. Ennallistetun koivuleton monimuotoisuusarvo on korkea, mutta riippuen veden ja mätäspintojen määrästä kohde voi olla metaanin päästölähde. Kuva: Hannu Nousiainen

Kommentit

Pentti A K Häkkinen
Miten se nyt oikein on. Metaani hajoaa mutta hajoamistuotteiden kautta lämmitys jatkuu. Ei voi pitää paikkaansa, jos hajoamistuotteena on co2. Mitä muuta hajoamistuotetta siellä olisi.
Suon sammal sitoo co2 a, osa sidotusta hiilestä jää turpeeseen osa menee takaisin ilmakehään metaanina. Kun tuo metaanin hiili muuntuu ilmakehässä takaisin co2 ksi niin kyllä hiilitase on +- nolla (0). Vai eikö se ilmakehästä otettu co2 viilentänytkään ilmastoa.
J-P Hotanen

In reply to by Pentti A K Häkkinen

Metaani hajoaa hiilidioksidiksi ja vesihöyryksi. Eli metaani 'tuo' ilmaan jonkinlaisen/vähäisen lisähiilidioksimäärän, mitä ilman metaania ei siellä olisi. Sitten on oma asiansa, millä aikajänteillä ja kuinka paljon hiiltä sidotaan eri kasvupaikoilla enemmän tai vähemmän kasvavaan turvekerrokseen. Vaihtelu on suurta. Ennallistamisella pyritään vastaavanlaiseen tai ainakin läheisesti muistuttavaan suokasvupaikkaan, mikä oli ennen ojitusta. Ojittamattomien soiden kasvihuonetaseista on hyvää ja monipuolista keskustelua hiljattain ja aiemmin ilmestyneessä blogissa kommentteineen:

https://www.luke.fi/fi/blogit/miten-suomen-kasvihuonekaasuinventaarion-tulokset-muuttuisivat-jos-ojittamattomien-soiden-paastot-ja-nielut-raportoitaisiin



Kurki
J-P Hotasen linkissä suotyypillä B/sanevoilla ilmasta otetusta hiilestä (C) puolet siirtyy mikrobitoinnan seurauksena lämmittävään metaaniin (CH4) ja metaanin hajotessa hiili (C) jatkaa lämmittämistä hiilidioksidina (CO2). Eli saranevan kylmentävästa ilman CO2-sidonnasta puolet päätyy takasin ilmaan lämmittävänä hiilidioksidina (CO2). Saranevat eivät koskaan viilennä ilmastoa, vaan päivastoin lämmittävät ja näitä soita on 0, 64 milj.ha.
Suotyyppillä C / muut avosuot ja minerotrofiset sekatyypin suot ovat sama juttu lämmittävät ilmastoa ja niitä on 1, 51 milj.ha.
Suomen luonnon soista 4,1 milj.ha yli puolet 2,2 milj.ha ovat ilmastoa lämmittäviä.
Suotyypit A ja D voisivat sitten olla satojen vuosien päästä syntymästään pieniä hiilinieluja. Suomen luonnon soiden CO2-sidonnasta 3 Mtn/v noin kolmasosa palautuu ilmaan mikrobitoiminnan seurauksena eli todellinen CO2-sidonta on vaatimaton 2 Mtn/v.

Suomessa on ojitettu n. 5 milj.ha soita metsää kasvamaan, mikä on ollut ilmastoa viilentävä toimenpide metaanipäästöjen loputtua kuivatuksella. Turvemaiden ojitusalueiden CO2-maapäästöjen ilmastovaikutus on myös neutraali, sillä ne ottettu ilmasta viimeisten 0..1000 vuoden aikana ja nyt päästöinä vain palautuvat ilmaan takaisin eikä niillä ilmastoon ole summattuna lämmittävää vaikutusta.
Nämä päästöt tulisi poistaa maankäyttösektorin nettonielulaskennasta samoin kuin turpeen polton päästöt energiasektorilta.
Tällöin Suomen viime vuoden 2022 metsien hakkuusäästön 14 milj.m3 CO2-nielu olisi noin -50 Mekv-tn eli suurempi kuin Suomen kaikki päästöt noin +48 Mekv-tn.
Anonyymi
Ei ymmärrä miksi kahden ensimmäisen kuvan korpea on menty ennallistamaan. Puustohan niissä kuolee ja toisessa varmasti, kun on kaulattukin. Sitä ei sitten mainita, että kuolleesta puutosta tule päästöjä. Järjetöntä touhua tehtiin sitä sitten maapäästöjen poistamiseksi tai soiden vähyyden vuoksi. Ojituksen CO2-maapäästöt ovat hiilineutraaleja ilmaston näkökulmasta eli eivät aiheuta lämpenemistä, kun suon CO2 on otettu ilmasta ja nyt ne vain palautuvat takaisin ilmaan.

"Avohakkuun jälkeen CO2-päästöt lisääntyvät"
Mistähän tuokin idea on saatu? Avokakkuussa tässä tutkimuksessa (https://bg.copernicus.org/articles/16/3703/2019/#&gid=1&pid=1) CO2-päästöt vähenivät, kun vesitaso nousi haihduttavan puuston poistuessa, mutta metaanpäästöt nousivat jonkin verran. Lisäksi hakkuutähteet, joiden osuus kaikista CO2-päästöistä olivat puolet alkuvuosina, oli mukana CO2-päästöissä, vaikka ne lasketaan jo samana vuonna kaikki pois päästöiksi metsien hakkuusäästön nettonielua laskettaessa maankäyttösektorilla.
Anneli Jalkanen
Kiitos erittäin hyvästä yhteenvedosta.

Ajallinen ja paikallinen vaihtelu on turvemaiden päästöissä suurta. Varsinkin jos huomioidaan vielä aikatekijä, eli päästettyjen kaasujen muuttuva vaikutus ilmakehässä. Ilmaston lämmetessä turvemaiden päästöt todennäköisesti edelleen kasvavat. Ennallistaminen ei poista suota päästölaskennan piiristä, kun se lasketaan edelleen ihmisen muuttamaksi ekosysteemiksi.

Ennusteiden tekeminen ennallistettavien alueiden tulevista päästöistä on siis epävarmaa, mutta monimuotoisuushyödyt ovat kiistattomat.

Tapion metsänhoitosuosituksiin olisi hyvä saada ohjeet siitä, miten erotetaan tuhkalannoitukseen kelpaavat (ravinteiltaan epätasapainoiset) suot ennallistettavaksi soveltuvista soista, ettei jouduta "ojasta allikkoon", eli lisätä päästöjä kun niitä oli tarkoitus vähentää.