Miten silakka voi? -osa 2: Itämeren pääaltaan silakka

Euroopan komissio ehdotti 28.8.2023 Pohjanlahden ja Itämeren pääaltaan silakan kalastuskieltoa vuodelle 2024. Komissio antaisi silakalle vain pienen kiintiön kilohailin kalastuksen ohessa saatavia sivusaaliita varten. Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) arvion ja suosituksen mukaan silakkasaaliita tulisi kiellon sijasta pienentää noin 41–45 prosenttia. Edellisessä blogissa totesimme, että olosuhteet Pohjanlahden silakkakannan elpymiselle ovat hyvät. Miksi silakan tilanne pääaltaalla on paljon vaikeampi?

Pääaltaan silakan elinalue ulottuu aivan Itämeren eteläosasta, Bornholmin saaren länsipuolelta Saaristomerelle, josta se kattaa suurimman osan. Myös koko Suomenlahti kuuluu pääaltaan silakan elinalueeseen. Riianlahdella on oma pienikasvuinen, mutta runsas silakkakantansa.

Pääaltaan silakkakanta koostuu useista osapopulaatioista, ja silakat ovat kooltaan suurimpia eteläisellä Itämerellä ja pienimpiä Suomen lähivesillä. Viime vuosina silakkaa on kaikuluotauksissa havaittu pääaltaalla eniten Suomen ja Viron lähivesillä, vähiten puolestaan Ruotsin, Puolan, Kaliningradin ja Liettuan rannikoiden läheisyydessä.

Pääaltaan silakkakannat ja saaliit pienentyneet

Pääaltaan silakan kanta-arviomenetelmä uudistettiin vuonna 2022. Uudella menetelmällä tehdyn arvion mukaan kanta pienentyi 1960 luvun alusta lähtien ja oli pienimmillään 2000-luvun alussa. Tämän jälkeen kanta kasvoi hieman, mutta on pienentynyt jälleen viime vuosina. Myös kannan tilan viitearvojen uudelleenarviointi synkensi käsitystä kannan tilasta – kutevien silakoiden biomassan arvioidaan olleen toistuvasti alle tason, joka edellyttäisi kalastuksen voimakasta rajoittamista.

Suomalaisten kalastajien pääaltaan silakkakiintiöt ovat pienentyneet ja saaliit vähentyneet 45 000 tonnista (vuonna 2018) 10 000 tonniin (vuonna 2022).

Pääaltaan silakan mahdolliseen elpymiseen vaikuttaa kalastuksen ja ympäristöolojen lisäksi vahva kilohailikanta

Itämeren pääaltaalla kilohailin, silakan ja turskan kannat ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Kilohaili kilpailee tehokkaasti silakan kanssa ravinnosta. Turska piti 1980-luvulla kilohailin määrät kurissa ja mahdollisti silakan esiintymisen runsaana.

Turskakannan romahdettua 1990-luvulla silakkakanta pieneni ja silakan kasvukin heikkeni. Sen sijaan kilohailin kanta runsastui lyhyessä ajassa ennätysmääriin. Vain Selkämeressä ja Riianlahdessa, joissa kilohaili on vähälukuinen, silakka pysyi runsaimpana kalalajina. Kilohailin runsauden onkin havaittu rajoittavan silakan menestymistä.

Turskaan taas vaikuttavat suuret hapettomat pohja-alueet etenkin etelässä sen esiintymisen ydinalueilla. Pohjien hapettomuus aiheuttaa turskan poikasille ravinnonpuutetta, koska niille sopivaa äyriäisravintoa ei juurikaan ole. Myöskään kilkkejä ei riitä hieman isommiksi kasvaneille turskille, joille se on ravintoanalyysien perusteella tärkein ravintoeläin ennen siirtymistä sekalaiseen kalaravintoon. Heikko ravintotilanne ja runsaslukuisesti turskien maksoissa tavattavat loismadot voivat tappaa turskan jo ennen alinta sallittua pyyntikokoa.

Kilohailin runsastumisesta seurasi 1990-luvulla myös villillä lohella ilmennyt lisääntymishäiriö, niin sanottu M74-oireyhtymä. Se tarkoittaa lohen runsaasta, rasvaisesta kilohailiravinnosta seuraavaa tiamiininpuutetta, emolohien heikentyvää kuntoa ja lisääntymisvaikeuksia. Oireyhtymää on havaittu lohella myöhemminkin silloin, kun kilohailikanta on runsas.

Jos kilohailikanta kasvaa vielä voimakkaasti, se haittaa silakan menestymistä ja todennäköisesti myös Itämeren lohen lisääntymistä.  

Kilohailin pyynnille on selkeä tarve

Kilohailia ja silakkaa pyydetään troolaamalla sekakalastuksena. Suomen osuus kilohailikiintiöstä on vain viisi prosenttia. Silakkakiintiö koskee koko pääaltaan aluetta. Se on tällä hetkellä suomalaisen kalastajan näkökulmasta huono asia, koska silakkaa ja kilohailia on runsaasti lähivesillä, mutta niitä ei pystytä kilohailikiintiön nopean täyttymisen vuoksi kalastamaan. Kilohailin täysipainoinen kalastus yksinään ilman silakkaa (tai päinvastoin) on Itämerellä vaikeaa ja Suomen lähivesissä kalastajien mukaan mahdotonta.

Kilohailin riittävän tehokkaalle pyynnille on ilmeinen tarve niillä alueilla, joilla se esiintyy runsaimpana eli Itämeren pohjois- ja itäosissa. Silakan pyynnin on oltava mahdollista ainakin siinä määrin, että kilohailille suositeltu pyyntikiintiö on mahdollista kalastaa.

Itämeren pääaltaalla kalastuksen säätely on muuttuvien ympäristöolosuhteiden ja monimutkaisten lajisuhteiden vuoksi vaikeaa. Tämänhetkisen tiedon valossa silakkakannan muutos ainakaan nopeasti parempaan suuntaan ei ole lainkaan itsestään selvyys.