Miten silakka voi? -osa 3: Muuttaako kalastuskieltokeskustelu kannanarviointia?

Euroopan komissio esitti elokuussa Pohjanlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakannoille kalastuskieltoa vuodelle 2024. EU:n neuvosto kuitenkin päätti 24. lokakuuta noudattaa Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) neuvonantoa, jonka mukaan silakan kalastus voi jatkua tuntuvasti pienennettyjen kalastuskiintiöiden puitteissa. Mistä näkemysero johtui ja muuttaako kalastuskieltokeskustelu ICESin tekemiä kannanarviointeja jatkossa?

Komission elokuisen esityksen taustalla oli Itämeren kalakantojen monivuotinen hoitosuunnitelma, jonka tavoitteena on pitää silakan kutukantojen biomassat suurimman kestävän tuoton tasolla. Monivuotisessa hoito-ohjelmassa olevat kantakohtaiset kalastuskuolevuuksien raja-arvot, joiden mukaan saaliit määräytyvät, sekä biomassojen varorajat ovat ICESin määrittämät. Toisin sanoen ICESin saalissuositukset pyrkivät turvaamaan määriteltyjen raja-arvojen avulla kantojen kestävän poikastuoton.

Hyvinvoivat silakkakannat ovat kaiken perusta – kannanarviointia kehitetään

Komission ja ICESin välillä oli näkemysero siitä, kuinka paljon silakkaa voidaan kalastaa vuonna 2024, jotta mereen jäävän kannanosan poikastuotto olisi riittävän suuri. ICESin kanta-arviossa ongelmalliseksi osoittautui Itämeren silakkakantojen kalastuskuolevuuden ja kutubiomassan raja-arvojen määrittely.

Suomalaiset alukset kalastavat silakkaa Pohjanlahden säätelyalueella sekä Itämeren pääaltaan säätelyalueella, johon luetaan myös Ahvenanmeri, Saaristomeri ja Suomenlahti. ICES on laskenut tietoaineistoihin perustuen kummankin säätelyalueen silakkakannoille kalastuskuolevuuden raja-arvot, joiden mukaista kalastusta noudattaen saalis poikkeaa enintään 5 prosenttia kannan kestävän tuoton tason mukaisesta saaliista.. Samat raja-arvot on viety myös monivuotiseen hoito-ohjelmaan.

ICES on nyt tunnistanut kannanarviointiin liittyvän ongelman: määriteltyjen kalastuskuolevuuden raja-arvojen mukainen saalissuositus ei aina takaa Itämeren silakkakantojen biomassan pysymistä kestävän tuoton tasolla. Raja-arvojen määrittely ei nykyisellään huomioi riittävästi kutukannan koon ja poikastuoton välisen suhteen vaihtelua eikä myöskään Itämeressä tapahtunutta ympäristöolosuhteiden muutosta.

ICES käyttää Itämeren silakan kanta-arvioissa 1960-luvulle asti ulottuvia aikasarjoja. Ajatus pitkän aikasarjan käytöstä tulee Atlantin puolelta, missä meriympäristön tila on pysynyt vakaampana kuin Itämerellä. Itämeren kantokyky mahdollisti 1990-luvun alkuun asti huomattavasti suuremmat kutubiomassat kuin nykyään. Itämeri on nykyisin muun muassa selvästi lämpimämpi ja vähäsuolaisempi. Myös ravintoketju ja lajisto sekä niiden keskinäiset suhteet ovat muuttuneet.

Näköpiirissä ei ole, että Itämeren tila palautuisi samanlaiseksi kuin mitä se oli 1990-luvulle tultaessa. Näin ollen aikasarjan käyttö kokonaisuudessaan ei ole enää biologisesti perusteltua, vaan perustellumpaa olisi käyttää vain viimeisen noin 30 vuoden jaksoa, jolloin Itämeren kantokyky on ollut pienentynyt.

Tulevan talven aikana ICES selvittää viitearvojen laskemiselle vaihtoehtoisia malleja. Tavoitteena viitearvojen päivittämisessä on huomioida nykyistä paremmin Itämeren erikoispiirteet ja ekosysteemissä vuosien saatossa tapahtunut vaihtelu ja muutos. Työn toivotaan parantavan ymmärrystä Itämeren silakkakantojen suurimman kestävän tuoton tasosta ja siitä, kuinka voimakasta kalastusta kannat kestävät ilman että poikastuotto häiriintyy.

Syksyinen tutkimusmatka Arandalla vahvisti Pohjanlahden silakan tilan parantuneen

ICESin keväisin tekemissä kalakanta-arvioissa käytettävät aikasarjat ulottuvat aina edellisen vuoden loppuun asti. Kanta-arviointia tehtäessä kuluvan vuoden osalta on kerätty vasta ensimmäisen vuosineljänneksen saalisnäytteet, jotka eivät riitä koko vuoden ikäryhmäkohtaisen keskipainojen ennustamiseen. Sen takia kuluvalle vuodelle käytetään kolmen edellisen vuoden keskiarvoja. Tänä vuonna viimeisin arviossa mukana ollut tutkimusaineisto oli kerätty syksyllä 2022 ja analysoitu vuodenvaihteen jälkeen.

Keväällä 2023 kalakanta-arvioita tehtäessä oli jo kaupallisen kalastuksen saalisseurannoista alustavia havaintoja siitä, että Pohjanlahden silakoiden kunto oli parantunut. Mutta koska kanta-arviossa käytettiin vuosien 2020–2022 keskiarvoja, jolloin silakat olivat laihoja, tuli silakkakannan biomassa arvioitua tälle vuodelle pienemmäksi kuin mitä se on myöhemmin kertyneen tiedon perusteella osoittautunut olevan.

Syksyn 2023 Arandan tutkimusmatkalla tehdyt havainnot vahvistivat, että kanta on suurempi kuin mitä keväällä arvioitiin. Selkämeren silakoiden kunto on kohentunut (keskipaino kasvanut kussakin pituusluokassa), lisäksi silakkaa oli enemmän kuin kahtena edellisvuotena. Nuoret ikäryhmät, jotka olivat syksyn 2022 tutkimusmatkalla kateissa – ilmeisesti matalammilla alueilla kuin missä tutkimusalus liikkui – näkyivät nyt edellisiä vuosia runsaampina kaikuluotaimessa ja jäivät koetrooliin.

Pääaltaalla silakan osakantojen välillä eroja

Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden säätelyalueella silakkaa on suomalaisten kalastajien pyyntivesillä ehkä jopa eniten koko pääaltaan kaikista silakkakannoista. Vaihdelleesta kalastuskuolevuudesta huolimatta kannan tila on pysynyt suhteellisen vakaana 1990-luvulta lähtien. Etelä-Itämerellä silakan kannat kuitenkin voivat heikommin. Pääaltaan laajalla säätelyalueella heikoimmat osakannat pienentävät ICESin saalissuositusta.

Alueen troolikalastuksessa silakkaa ja kilohailia saadaan sekaisin samassa saaliissa, eikä varsinkaan pääaltaan pohjoisissa osissa ole varmaa keinoa kohdistaa kalastusta kumpaankaan lajiin erikseen. Silakkakantaa ajatellen olisi hyvä, jos kilohailia kalastettaisiin mahdollisimman paljon, sillä se kilpailee ravinnosta silakan kanssa ja hidastaa täten silakkakannan vahvistumista.

Itämeren pääaltaalla kalastuksen säätely on muuttuvien ympäristöolosuhteiden ja monimutkaisten lajisuhteiden vuoksi vaikeaa. Tämänhetkisen tiedon valossa silakkakannan muutos ainakaan nopeasti parempaan suuntaan ei ole lainkaan itsestäänselvyys.

Kehitystyöstä parannusehdotuksia myös Itämeren kalakantojen hoitosuunnitelmaan

Ajatellen Pohjanlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakantojen tilasta kuluneen vuoden aikana saatua tietoa, kalastuskielto olisi todennäköisesti ollut liioitellun voimakas toimenpide silakkakannan poikastuoton turvaamiseksi.

ICESin kehitystyö tulevan talven aikana tuottanee parannusehdotuksia myös EU:n yhteiseen Itämeren kalakantojen monivuotiseen hoitosuunnitelmaan. Hoitosuunnitelman tavoitteena on kalakantojen hoitamisen lisäksi tehdä kalastuksesta vakaampaa ja pitkällä aikavälillä helpommin ennustettavaa. Nyt käyty keskustelu kalastuskiellosta on korostanut, miten tärkeitä nämä tavoitteet ovat.

Vaikuttaako kolmipiikki paikallisesti silakka- ja kilohailikantoihin?

Itämeren kolmen keskeisen talouskalan – silakan, kilohailin ja turskan – lisäksi kolmipiikki on viime vuosikymmeninä vallannut lisätilaa ulappavesillä. Kolmipiikki on ainakin syksyisin ja talvikaudella melko runsas Selkämeren ulappavesien pintakerroksissa, mutta Suomenlahdella melko vähälukuinen yleisyydestään huolimatta. Suomenlahdella runsas kilohaili näyttää pitävän kolmipiikin määrän pienenä, ja kilohailin vähäisyys puolestaan mahdollistaa kolmipiikin runsaan esiintymisen Selkämeressä.

Erityisesti Ruotsin rannikon lähivesillä niin Selkämeren kuin pääaltaankin puolella kolmipiikki on ollut viime vuosina erityisen runsas. Mahdollisesti ravintokilpailun kautta ja poikasia syömällä se näyttäisi pystyvän heikentämään sekä silakan että kilohailin menestymisen edellytyksiä. Kolmipiikin vaikutuksia Itämeren ekosysteemissä ei kuitenkaan vielä täysin tunneta, ja siitä tarvitaan jatkossa lisää tutkimustietoa.