Metsien luonnonhoidossa pienetkin teot ovat merkityksellisiä – ja usein lähes ilmaisia

Metsälajien uhanalaisuus, uhanalaisuuteen johtaneet syyt sekä keinot harvinaisten ja uhanalaisten lajien auttamiseksi ovat vilkkaan keskustelun kohteena. Kokoamme seuraavassa yhteen tieteellisen tutkimustiedon talousmetsien luonnonhoidon vaikutuksista metsien eliölajistoon unohtamatta nykytiedon puutteita. Ehkä keskeisin sanoma on, että pienetkin luonnonhoidon toimet ovat lajistolle hyödyllistä.

Euroopan Unionin Biodiversiteettistrategia on yksi suuren mittakaavan pyrkimys ratkoa luonnon ahdinkotilaa. Strategiassa on asetettu tavoitteeksi oikeudellisesti suojella 30 % EU:n maa-alasta siten, että 10 % maa-alasta olisi tiukasti suojeltua ja loput 20 % olisi muuta lisäsuojelua. Strategian tarkka sisältö ja määritelmät ovat vielä työn alla, mutta voidaan otaksua, että luonnonhoito voisi olla keskeinen osa muuta lisäsuojelua.

Luonnonhoitoa ovat toimet, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Valinta hakkuutapojen välillä ei itsestään selvästi ole sellainen. Kaikkia tapoja voidaan toteuttaa hyvin voimaperäisesti, jolloin monet monimuotoisuudelle tärkeät metsän rakennepiirteet – kuten vanhat puut tai järeät kuolleet puut – eivät säily kohteella. Keskeisimpiä luonnonhoitotoimia on tutkittu Pohjoismaissa runsaasti 1980-luvulta lähtien.

Valtaosa luonnonhoitoa tarkastelevasta tutkimuksesta on tehty metsikön sisäisellä tasolla tai eri tavoin ja/tai eri aikoina käsiteltyjä metsiköitä vertailemalla. Kokeellinen tutkimus on Suomessa pääosin aloitettu vasta 10–20 vuotta sitten. Yksittäisissä tutkimuksissa on kuitenkin vertailtu toimenpiteitä, jotka on tehty eri aikoina. Siten ne epäsuorasti tarkastelevat vaikutuksia jopa 50–100 vuoden aikana.

Kenties tehokkain uhanalaisen lajiston ja elinympäristöjen suojelun keino ovat pysyvästi metsätalouden ulkopuolelle jätetyt kohteet, kuten suojelualueet sekä metsä-, luonnonsuojelulaki- ja luontokohteet (avainbiotoopit). Nämä kohteet ovat uhanalaiselle lajistolle olennaisesti tärkeämpiä kuin ympäröivä talousmetsä. Toisaalta monet näistä kohteista ovat pinta-alaltaan pieniä, jopa alle hehtaarin, jolloin ne eivät välttämättä kykene säilyttämään koko alkuperäistä lajistoa ja pienilmasto-olosuhteita.

Varttuneen metsän sisäosan tai metsäpuron lajisto ja pienilmasto vaativat 25–35 metrin etäisyyden avoimen ympäristön reunasta säilyäkseen muuttumattomina. Vastaavasti alle puolen hehtaarin säästöpuumetsiköiden lajisto muuttuu voimakkaasti, jolloin esimerkiksi herkimpiä sammal- ja jäkälälajeja menetetään. Lisäksi etenkin huonosti levittäytymään kykenevien lajien kannalta ongelmiksi voivat muodostua kohteilla olevien, lajin vaatimien resurssien, kuten järeän lahopuun, määrä sekä kohteiden sijainti kaukana toisistaan. Tilannetta voidaan helpottaa useilla luonnonhoidon keinoilla, joita on helppo soveltaa metsänhoidossa.

Kaiken kuolleen puun, mukaan lukien kannot ja hakkutähteet, säästäminen metsänkäsittelyssä on halpa ja tehokas monimuotoisuuden tukemiskeino. Myös tekopökkelöt hyödyttävät uhanalaista lajistoa. Vaikka uhanalaisen lahopuulajiston säännöllinen esiintyvyys metsikössä näyttää vaativan lahopuuta yli 20 m3/ha, vähäinenkin säästäminen ja lisäys ovat hyödyllisiä.

Säästämisessä on kuitenkin syytä huomioida juurikääpäriski: sieni voi elää sitkeästi kuolleidenkin havupuiden juuristoissa. Juurikäävän vaivaamassa kuusikossa mänty- ja lehtilahopuun säästäminen on tässä mielessä ongelmatonta. Vastaavasti juurikääpämännikössä kuusi- ja lehtilahopuuta voi säästää ilman pelkoa tilanteen pahenemisesta. Itse juurikäävästä pääsee todennäköisimmin eroon vaihtamalla kasvatuspuulajia.

Lahopuuta tulisi olla sitä vaativien lajien saatavilla jatkuvasti, mikä ei ole mahdollista ilman, että säästetään myös järeää elävää puustoa. Osittain tähän velvoittaa metsäsertifiointi, mutta myös hoitoharvennuksien vähentäminen ja pidennetty hakkuukierto nostavat lahopuumäärää melko pienin taloudellisin kustannuksin. Mikään ei myöskään estä metsänomistajaa säästämään enemmän puustoa omalla kustannuksellaan. Yksittäistenkin isojen, vanhojen puiden säästäminen on arvokasta erityisesti vanhojen puiden jäkälille.

Uhanalaista ja riistalajistoa hyödyttää myös lehtipuiden suosiminen ja puuston kerroksellisuus. Esimerkiksi sekapuustoisuus ylläpitää rikkaampaa metsälinnustoa. Rehevillä lehtomaisilla mailla kuusten poistaminen hyödyttää lehtojen kasvilajistoa. Pensaskerros ja alikasvos hyödyttävät metsäkanalintuja, vaikkakin ne saattavat haitata isoilla puilla eläviä jäkäliä. Muita lajistohyötyjä voidaan saavuttaa kulotuksilla, joista hyötyy esimerkiksi palo- ja paahdeympäristöjen lajisto. Joskin kulotuksien toteutus on kallista.

Luonnonhoidossa on paljon yksityiskohtia, joista emme edelleenkään tiedä kovin paljoa. Luonnonhoitoa ei juuri ole tutkittu turvemailla, joskin oletettavasti kangasmailla hyödyllisiksi todetut toimet hyödyttävät uhanalaista lajistoa niilläkin. Tätä näkökulmaa valotetaan mm. 2020 käynnistetyssä Luonnonvarakeskuksen SUO-projektissa. Säästöpuut jätetään uudistusalalle monesta syystä useimmiten ryhmiin. Tällä hetkellä ei kuitenkaan tiedetä tarkkaan, olisiko niiden jättämisestä hajalleen hyötyä joillekin lajeille esimerkiksi harju- tai paahdeympäristöissä.

Luonnonhoidon metsikköä isomman mittakaavan tutkimus sekä useiden vuosikymmenien aikasarjat olisivat kullanarvoisia myös menetelmien ja ohjeiden kehittämiselle. Luonnonvarakeskuksessa vuodesta 2009 pyörinyt häiriödynamiikkahanke pureutuu muun muassa näihin kysymyksiin. Tällaiset tutkimukset mahdollistavat havainnoinnin, mikäli ilmaston muutoksen vaikutuksesta metsärakenteet, lajisto ja lajien vasteet toimenpiteisiin muuttuisivat.

Monimuotoisuuden suojelua on mahdollista jo nyt toteuttaa talousmetsissä varsin tehokkaasti ja monin teoin. Lähinnä kyse on valmiudesta, resursseista ja riittävästä opastuksesta.

• Toteuta metsissäsi edes vähän luonnonhoitoa, valitsitpa jatkuvapeitteisen tai jaksollisen metsänkasvatuksen!
• Säästä edes yksittäinen erityisen suuri ja vanha puu.
• Säästä mahdollisuuksien mukaan kaikki kuolleet puut.
• Säästä tai käsittele varoen vesistöjen ja korpien reunametsiä.
• Tee tai teetä tekopökkelöitä metsänhoidon eri vaiheissa.
• Säästä ja suosi lehtipuita – myös taloudellisesti vähäarvoisia lajeja.
• Jätä alikasvostiheikköjä riistalajistoa varten.