Kompensaatiolla hiilineutraaliksi? – Webinaarisarjan jatkot

Ilmastopäästöjen vapaaehtoinen kompensointi puhututtaa: onko se luotettavaa vai pelkkää viherpesua? Mitä kompensointi ylipäätään tarkoittaa, ja millaista sen pitäisi parhaimmillaan olla?

Järjestimme aiheesta syyskuussa kolmeosaisen webinaarisarjan, jossa aihetta tarkasteltiin metsien, kuluttajien ja ruoan sekä kaupunkien ja kiertotalouden näkökulmasta. Puhujina olivat alan asiantuntijat ja käytännön toimijat ministeriöistä, tutkimuslaitoksista, yrityksistä ja mediasta. Jokainen webinaari tavoitti satoja kuulijoita.

Esitysten jälkeinen keskustelu oli vilkasta. Tähän blogiin on koottu keskustelun pääkohdat, jotka kietoutuivat paljolti hyvän kompensoinnin kriteerien ympärille, mutta eivät suinkaan rajoittuneet niihin.

Lisäisyys

Lisäisyys on keskeinen hyvän kompensaation kriteeri. Webinaarissa esitettiin konkreettinen kysymys: onko vanhan metsän hakkaamatta jättäminen lisäistä? Asiaa pohtiessa olennaista on selvittää, mikä on toiminnan niin kutsuttu perusura, eli mitä tapahtuisi ilman kompensaatiohanketta. Jos metsänomistaja jättäisi metsänsä joka tapauksessa hakkaamatta, tämä ei täytä lisäisyysehtoja, eikä sitä siten voida laskea kompensaatioksi.

Jos vastaavasti ugandalainen perhe joka tapauksessa hankkisi suomalaisen hampurilaisyrityksen kompensointiteoksi tarkoitetun energiatehokkaan lieden, tämäkään teko ei täyttäisi lisäisyysvaatimuksia. Toisaalta, asiaa mutkistaa se, että olemassa olevien standardien mukaan lisäisyys määritellään ainoastaan kompensaatioprojektin alussa. Siten projektin aikana muuttunut tilanne ei vaikuta lisäisyyteen. Eli jos lieden osto oli alun perin lisäinen toimenpide, ja myöhemmin liesiä tulee markkinoille muutenkin, projektin lisäisyysehto on edelleen voimassa.

Pysyvyys

Pysyvyyttä pohdittiin aluksi puutuotteisiin ja rakennuksiin sidotun hiilen kautta. Puumateriaalilla on paljon potentiaalia hiilensidonnassa. Ongelmana on se, että pääosa puusta edelleen poltetaan tai käytetään lyhytikäisiin tuotteisiin. Puusta pitäisikin saada irti enemmän, ja sen sivuvirtoja pitäisi jatkojalostaa tai ohjata hiilivarastoksi maaperään.

Biohiilen osalta todettiin, että pyrolyysin hukkalämpö otetaan jo nyt pääosin käyttöön. Toisaalta biohiilen päästövähennyspotentiaali ja saavutetun päästövähennyksen hinta edellyttävät vielä runsaasti tutkimustietoa.

Hiilinielun pysyvyys on pitkälti todennäköisyys. Esimerkiksi metsien hiilinielu voidaan menettää metsätuhojen kautta. Kuka korvaa, jos kompensaatioalue menetetään, ja miten haitta lasketaan, jos kompensaatioalue tuhoutuu? Kompensaatioprojekteissa hiilinielujen tuhoutuminen tulisi huomioida nk. puskurin avulla, joka toimii hankkeen omana vakuutena. Tällä hetkellä hiilinieluja varten ei ole vakuutusta, mutta jos metsien hiilinielujen ympärille syntyy aidot markkinat, myös vakuutusyhtiöiden kannattaa olla hereillä.

Kaksoislaskenta

Kaksoislaskenta aiheutti webinaarissa runsaasti keskustelua. Ilmastotavoitteita on asetettu useilla eri tasoilla: Pariisin sopimus, EU:n sitoumukset, kansalliset hiilineutraalisuustavoitteet ja kuntatason tavoitteet. Mikä on kuntien ja yritysten rooli, kun valtio ottaa kompensointihyödyt omaan käyttöönsä? Niiden rooli on tukea valtiota edistämällä ja täydentämällä valtion ilmastotavoitteita.

Kansainvälisissä keskusteluissa ollaan jo nyt yhtä mieltä siitä, että yritysten sitoumukset voisivat olla Pariisin sopimuksen tavoitteille ylimääräisiä toimia. Näin yritysten kompensaatiotoimia ei laskettaisi valtioiden sitoumukseen, eikä kyse olisi kaksoislaskennasta. Jotta yritykset pystyisivät hyödyntämään erilaisia kompensaatioon liittyviä ympäristöväittämiä markkinoinnissaan, niiden pitäisi mitata omia hiilipäästöjään sekä tehdä suunnitelma ja toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi ja kompensoimiseksi.

Myös biohiili nousi esiin kaksoislaskennan yhteydessä: biohiili ei ole mukana valtion hiili-inventaariossa eikä sitä ole siten kaksoislaskettu.

Kuluttajat

Kuluttajien valinnoilla on keskeinen rooli tuotteiden ilmastovaikutuksissa. Mutta onko kohtuullista olettaa kuluttajien tietävän ja selvittävän ilmastovaikutukset, ja miten he sen tekisivät? Kuluttajat tarvitsisivat lukuohjeita siihen, kuinka kompensaatioon pitäisi ylipäätään suhtautua, mitkä ovat laskennan ja viestinnän pelisäännöt ja mikä on kompensointiin liittyvien ympäristöväittämien luotettavuus. Lisäksi hiilijalanjäljen vertaileminen eri yritysten välillä on haastavaa, koska laskentatarkkuus vaihtelee.

Kuluttajalle ei todennäköisesti ole koskaan tarjolla yhtä lukua tuotteen kestävyydelle, koska hiilijalanjäljen lisäksi siinä tulisi huomioida muitakin kestävyyden osa-alueita kuten monimuotoisuus. Luonnon monimuotoisuus tulisi ylipäätään nostaa keskusteluissa hiilen rinnalle, koska ainoastaan yhteen tavoitteeseen keskittyminen ei johda kestävään lopputulokseen.

Hiilivuoto

Hiilivuodolla on riskinsä, jos kotimaassa tehdyt ilmastotyöt heijastuvat lisääntyneinä päästöinä muualla. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun tuontipuulla korvataan kotimaassa kestävämmin tuotettu puu. EU-tasolla on tähän työkaluja, kuten hiilirajamekanismi, jossa tarkastellaan tiettyjen tuotteiden ilmastovaikutuksia ja rajoitetaan niiden tuontia hiilitulleilla.

Globaalit hiilimarkkinat

Hiilimarkkinat on ajateltu pääsääntöisesti niin päin, että suomalaiset istuttavat puita muualla, yleensä kehitysmaissa, kompensoidakseen Suomessa tai ulkomailla aiheuttamiaan päästöjä. Tilanne voisi olla myös toisinpäin: metsänomistajat myyvät hiiltä ulkomaille korkeimman hinnan tarjoajalle. Tällöin kotimaisten metsien hiilen omistaisi esimerkiksi kansainvälinen yhtiö. Näin pitkällä ei kuitenkaan olla. Epävarmuutta tuo jo pelkästään maankäyttösektorin hiililaskennan epävarmuus: miten ylipäätään pystyttäisiin vähentämään hiiliyksiköitä valtiolta, kun maankäyttösektorin laskenta ei nytkään ole riittävän tarkkaa.

Kansantalous

Webinaarissa keskusteltiin, miten otetaan huomioon se kansantaloudellinen ja yhteiskunnallinen menetys, joka tapahtuu, jos puuta tulee markkinoille vähemmän. Toisaalta asiaan esitettiin vastakysymys: kaikkein tärkeintä metsäteollisuudessa olisi arvonlisäyksen kasvatus. Tässä ei ole yrityksistä huolimatta onnistuttu. Pienemmästä määrästä puumateriaalia pitäisi saada enemmän hyötyä, jolloin monet ilmasto- ja kansantaloudelliset haasteet voisivat ratketa.

Pohdittiin myös, miksi valtio on pystynyt vähentämään päästöjä päästökauppasektorilla, muttei maankäyttösektorilla, jossa kasvaneiden päästöjen lisäksi myös hiilinielu on pienentynyt hakkuiden vuoksi. Asialle pohdittiin kahta syytä. Ensiksi maankäyttösektorin päästöjen ja nielujen laskentaan liittyvät epävarmuudet, ja toiseksi sellaisten ohjauskeinojen puute, jotka kannustaisivat maanomistajia säilyttämään tai lisäämään hiilinieluaan. Kannustinrakenteet ovat keskittyneet tuotannon tehokkuuteen. Nyt pohditaan, kuinka ympäristö voidaan ottaa paremmin huomioon vaarantamatta energia-, raaka-aine- ja ruoantuotantoa.

Mikä on kompensaatiota ja mikä on ilmastotekoja?

Jo pelkästään kompensaatio-termi aiheuttaa paljon väärinymmärrystä. Määritelmän mukaan se on viimeinen keino, kun kaikkia päästöjä ei ole voitu estää tai minimoida. Luken hiilikompensaatioinfo.fi-sivustoa kehitettäessä tuli kuitenkin esiin, että tällä hetkellä ei löydy yhtään tapaa luoda hiilinieluja kotimaisella maankäyttösektorilla, joka luotettavasti ja yksiselitteisesti täyttäisi kaikki kompensaation vaatimukset. Kaksoislaskenta on yleinen ongelma, ja joissakin tapauksissa myös lisäisyys.

Joidenkin mielestä päästöjen kompensoinnilla saavutettava hiilineutraalisuus-väittämä on lähinnä sopimuksenvarainen, koska kompensaation myötä syntyneillä ilmastohyödyillä ei ole uskottavia luonnontieteellisiä perusteita. Syynä on aikaskaala: miljoonien vuosien aikana maaperään sitoutuneen fossiilisen energian päästöjä ei voida täysimääräisesti kompensoida hiilen lyhytaikaisella sitomisella biomassaan.

Jonkun toisen mielestä kompensaatio on hyvinkin tarkkaan määriteltyä: kompensaatioksi voidaan kutsua ainoastaan tilannetta, jossa päästön vaikutus ilmakehään voidaan korvata täysimääräisesti. Täysimääräistä kompensaatiota olisi vain teknisesti tuotettu nielu, ja kaikki muu olisi lähinnä ilmastotekoa.

Mitä sitten on ilmastoteko? Termiä voidaan ajatella kahdella tavalla. Kaikki ilmaston eteen tehdyt toimenpiteet ovat lähtökohtaisesti ilmastotekoja. Lisäksi termi liittyy olennaisesti vapaaehtoiseen kompensaatioon: päästöjään kompensoiva yritys voi tehdä ilmastotekoväittämän, vaikka kompensaation myötä saavutettu ilmastohyöty laskettaisiinkin isäntämaan ilmastotavoitteeseen, eikä kaksoislaskennan vaatimus näin ollen täyttyisi.  Vaikka termit ovat tärkeitä, ehkä olennaisinta kuitenkin on, että ihmiset, yritykset ja koko yhteiskunta kantavat ilmastovastuunsa ja keskittyvät vähentämään päästöjään.

Webinaarisarja osoitti, että vapaaehtoisesta hiilikompensaatiosta on vielä paljon avoimia kysymyksiä, vaikka kauppa käy ja rahaa siirtyy. Kaipaamaan jäätiin turvallisuuden ja rahoitustarkastuksen näkökulmia sekä vielä paljon lisää konkretiaa aiheeseen.

Kiitokset tutkimuspäällikkö Mila Sellille puheenjohtajuudesta ja moderaattorina toimimisesta webinaareissa sekä kiitokset tutkimusprofessori Raisa Mäkipäälle puheenjohtajuudesta kaupunkiosiossa. Kiitokset myös tutkija Heli Miettiselle erinomaisista täsmennyksistä blogitekstiin.