Siirry pääsisältöön

Tutkimusprofessori Hannu Fritze jatkaa tehtävissään Luonnonvarakeskuksessa

Uutinen 1.12.2022

Hannu Fritze on kutsuttu tutkimusprofessoriksi Luonnonvarakeskuksen 5-vuotisjatkokauteen Luonnonvarat-yksikön maaperäekosysteemit-ryhmään. Fritze aloitti tehtävässään 1.12.2022.

Fritzen painopisteet työssä ovat olleet metsämaan mikrobioyhteisön vaste ympäristön muutoksiin. Varsinkin soiden metaanin tuottoon ja hapetukseen vaikuttavat mikrobiyhteisöt ovat olleet kiinnostuksen kohteina viimeisten 15 vuoden aikana vaikka tällä hetkellä yksi painopiste on siirtynyt Luken muodostumisen ja useamman EU hankerahoituksen kautta myös viljelymaille. Näissä tutkitaan esimerkiksi mikromuovien vaikutusta maan mikrobistoon tai viljelymaiden mikrobiyhteisön monimuotoisuuden yhteys maan hiilen varastoimiseen.

- Uutena tutkimussuuntana mainittakoon myös kaupunkien viheralueitten monimuotoisuuden vaikutus pandemian ehkäisemisessä, jossa ympäristömikrobien yhteys ihmisten sairastuvuuteen tarkastellaan monitahoisessa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa. Nimitys antaa mahdollisuuden kirjoittaa päättymässä olevat hankkeet korkeatasoisiksi tieteellisiksi julkaisuiksi ja ohjata keskeneräiset ja juuri rahoitusta saaneet kohti maalia, Fritze kommentoi jatkokauttaan.

 

-Hannu Fritzen on tehnyt professorina erinomaista tulosta, ja professuurin jatkamisesta olikin helppo tehdä päätös. On hienoa, että Hannu jatkaa kansainvälisesti arvostettua uraansa Lukessa ja vetää professorina Luken korkeatasoista maaperämikrobiologian tutkimusta. Tutkimusalaan kohdistuu suuri mielenkiinto, ja Luke haluaa olla jatkossakin alan johtavien tutkimusorganisaatioiden joukossa Euroopassa, kommentoi Luken Luonnonvarat-yksikön johtaja Sirpa Thessler Fritzen jatkoa.

 

Tutkimusprofessorit ovat avaintehtävissä Luken tieteellisen asiantuntemuksen ja kansainvälisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden kannalta. Tavoitteena on varmistaa huipputason tutkimus Lukelle strategisilla aloilla ja myös tutkimuksen hyödynnettävyys elinkeinoelämässä.

Kuva: Erkki Oksanen