Maatalouden typpitaloutta voidaan tehostaa monipuolisin menetelmin lannoitepulan selättämiseksi

Luonnonvarakeskus (Luke) esittää synteesiraportissaan vaihtoehtoja ja ratkaisuja Ukrainan sodan aiheuttamaan maatalouden typpilannoitepulaan. Typpilannoitteita ja niiden valmistuksessa tarvittavaa ammoniakkia on tuotu pääosin Venäjältä, jossa niiden tuotanto perustuu maakaasun käyttöön vedyn lähteenä. Näiden raaka-aineiden tuontiin on löydettävä vaihtoehtoisia lähteitä, ja mineraalilannoitteiden käyttöä on syytä vähentää lisäämällä palkokasvien viljelyä ja käyttömuotoja sekä tehostamalla lannan ja muiden kierrätyslannoitevalmisteiden käyttöä.

Synteesiraportissa kuvataan globaalin typen kaupan nykytilanne sekä typen tuotantomahdollisuudet Suomessa. Raporttiin on myös koottu uusin tutkimustieto biologisen typensidonnan hyödyntämisestä, kierrätyslannoitevalmisteiden käytöstä sekä täsmäviljelystä ja -lannoituksesta lannoitetypen tarpeen vähentämiseksi. Lisäksi pohditaan typpilannoitteiden saatavuudessa esiintyvien haasteiden vaikutuksia huoltovarmuuteen ja nostetaan esiin keskeisiä tulevaisuuden tutkimustarpeita.

Pelloille tulleesta typestä valtaosa peräisin mineraalilannoitteista 

Teollisia typpilannoitteita (mineraalilannoitteet) käytetään kaikille viljelykasveille tavanomaisessa viljelyssä. Viljanviljely on yleisin peltojen käyttömuoto, mutta nurmien typpilannoitustarve on suurempi, joten suhteellisesti suurempi osa typpilannoitteista levitetään nurmille.

Suomen pelloille on viime vuosina käytetty kokonaistyppeä yhteensä noin 230 000 tonnia vuodessa, josta epäorgaanisissa lannoitevalmisteissa (mineraalilannoitteet) typpeä on 140 000–150 000 tonnia ja tuotantoeläinten lannassa noin 70 000 tonnia. Loppuosa typestä (noin 10 000–20 000 tonnia) tulee kierrätyslannoitevalmisteista, biologisesta typensidonnasta, kylvösiemenestä ja typpilaskeumana.

Mineraalilannoitteille vaihtoehtoisena typen lähteenä käytetään lantaa ja orgaanisia kierrätyslannoitevalmisteita. Myös maatalouden kasvibiomassoista ja yhdyskuntien ja teollisuuden sivuvirroista on mahdollista saada lisäravinteita kiertoon.

Kotieläinten lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden liukoinen typpi toimii hyvin nurmen ja viljan typenlähteenä, mutta niiden kuljetukseen ja varastointiin liittyy vielä haasteita. Näiden materiaalien vesipitoisuus on usein korkea, ja typpeä haihtuu varastoinnin, siirtojen ja levityksen aikana ammoniakkina. Käyttöön pitäisi ottaa erilaisia prosessointitekniikoita sekä lisätä hyviä varastointi- ja levityskäytäntöjä.

Maatalouden riippuvuutta mineraalilannoitetypen käytöstä voidaan vähentää lisäämällä palkokasvien, kuten herneen, pavun ja apilan, viljelyä. Teollisesti valmistetun typen tarvetta Suomessa voitaisiin vähentää jopa 60 prosentilla, jos palkokasvien viljelyn kaikki mahdollisuudet käytettäisiin täysimääräisesti tavanomaisten tilojen kivennäismailla. 

Palkokasvien typensidontaa voidaan edelleen parantaa tehokkaiden typensitojabakteerien valinnalla ja niiden siirrostamisella siemeniin. Tuotantopanosten käyttöä on myös syytä tehostaa täsmäviljelyllä, jossa määritetään kasvuolosuhteet ja esimerkiksi annostellaan typpilannoitusta paikkakohtaisesti.

Suomessa sijaitsevan typpilannoiteteollisuuden tuontiriippuvuus ammoniakista on huomattava haaste typen huoltovarmuudelle. Lyhyellä aikavälillä pääosin Venäjältä tullut ammoniakin ja lannoitteiden tuonti pyritään korvaamaan tuonnilla muilta markkinoilta. 

Maassamme jalostetaan ammoniakista typpihappoa ja edelleen ammoniumnitraattilannoitteita, sekä muita lannoitetuotteita, kuten seoslannoitteita merkittävä määrä myös vientiin. Suomessa ei nykyisin ole ammoniakkituotantoa, ja sen tuottamiseksi tarvittavan infrastruktuurin uudelleenrakentaminen veisi vuosia.

Omavaraisuutta olisi tärkeää lisätä kasvattamalla biokaasun tuotantomäärää ja puhdistamalla siitä biometaania, jolloin sitä voitaisiin hyödyntää myös ammoniakin valmistuksessa vedyn lähteenä. Pidemmällä aikavälillä tulisi suuntautua enemmän elektrolyysillä valmistettuun vetyyn perustuvaan ammoniakin tuotantoon (niin kutsuttu ”vihreä ammoniakki”). 

Palkokasvien viljelyn lisääminen ja täsmäviljely sekä lannan ja kierrätyslannoitevalmisteiden käytön ja logistiikan tehostaminen palvelevat huoltovarmuuden lisäksi myös vihreän siirtymän tavoitteita.