Siirry pääsisältöön

Kanakuulutus: alkuperäinen maatiaiskana tarvitsee lisää kasvattajia

Uutinen
|
30.3.2021

Suomalainen maatiaiskana on ollut pitkään uhanalainen, mutta se on pelastunut aktiivisen säilyttäjäverkoston ansiosta. Nyt uusia säilyttäjiä kaivataan erityisesti harvinaisille hornion-, kiuruveden- ja savitaipaleenkannoille. Alkuperäisrotujen ja eläingeenivarojen säilyttäminen on tärkeää. Maatiaiskanakannat muodostavat oman geneettisen ryhmän, joka turvaa kanan perinnöllistä monimuotoisuutta.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoima säilyttäjäverkosto on turvannut uhanalaista suomalaista maatiaiskanaa jo 23 vuoden ajan. Tämä aikana alkuperäinen eläinkanta on saatu pelastettua.

Aktiivinen suomalaisen maatiaiskanojen kasvattajien verkosto säilyttää 10 maatiaiskanakantaa vaalien niiden rotupuhtautta ja monimuotoisuutta.

– Yksittäisiä kana-aktiiveja on kiittäminen, että nämä eläinkannat säilyivät. Uusia säilyttäjiä kaivattaisiin nyt ennen kaikkea harvinaisille hornion-, kiuruveden- ja savitaipaleenkannalle, toivoo Luken tutkimusprofessori Juha Kantanen.

Kiuruvedenkannan nuorta polvea kasvamassa. Kuva: Timo Komulainen. Kuva: Timo Komulainen

Hornionkannan historialliset juuret ulottuvat vähintään aikakauteen ennen toista maailmansotaa ja Vammalan (nykyisen Sastamalan) Hornion kylään. Kiuruvedenkantaa alettiin tietoisesti säilyttää 1960-luvulta lähtien ja savitaipaleenkantaa 1970-luvulta. Kiuruvetiseltä maatiaiselta on tutkimuksessa todettu perinnöllisesti monimuotoinen kudosantigeenijärjestelmä, joka on oleellinen yksilön immuunivasteen muodostumisessa ja siten tautien vastustamisessa. Tämä on tärkeä, säilytettävä ominaisuus, kun eläinpopulaatiot sopeutuvat muuttuviin ympäristöolosuhteisiin.

Komea kukko kiuruvedenkantaa. Kuva: Timo Komulainen.

Mitä säilytystyö vaatii?

Säilytysohjelmassa maatiaiskanan kasvattaja sitoutuu hoitamaan eläimiään lajille tyypillisissä, luonnollisissa olosuhteissa ikkunallisessa lattiakanalassa, jossa on ulkoilumahdollisuus. Muun muassa orrelle nousu iltaisin ja hiekassa tai pehkussa kylpeminen ovat tyypillisiä käyttäytymistarpeita. Monilla maatiaiskanoilla on tallella myös haudontavietti, joka on hävinnyt tarpeettomana nykyisiltä tuotantokanoilta.

Säilytysohjelmaan kuuluva ei saa pitää muita kanarotuja, jotta risteytyminen muihin rotuihin voidaan aina tehokkaasti estää. Uutta maatiaiskanasukupolvea tulee kasvattaa joko hautomakoneessa tai emon hautomana tai molemmin keinoin.

Säilytystyön onnistumisesta ja eläinten ominaisuuksista raportoidaan vuosittain nettirekisterissä. Ohjelman puitteissa järjestetään kesäseminaareja, koulutuspäiviä ja tiedottamista. Kasvattajille on sosiaalisessa mediassa omat keskusteluryhmät, joista voi saada tukea ja vinkkejä.

Suomalaisen maatiaiskanan suojelu kuuluu Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallisen geenivaraohjelman toimenpiteisiin säilyttää suomalaisia alkuperäisrotuja ja eläingeenivaroja.

Maatiaiskanat-palvelussa on saatavana säilytysohjelman sääntöopas sekä säilyttäjien yhteystiedot. Uuden säilyttäjän tulee hankkia eläimet säilytysohjelmaan kuuluvalta kasvattajalta.

Kanan pitkä matka Aasian viidakosta Pohjolaan

Suomalainen maatiaiskana, kuten muutkin vanhat kanarodut ja nykyiset tuotantohybridit, polveutuvat pääosin punaisesta viidakkokanasta (Gallus gallus) Kaakkois-Aasian viidakosta. Kesyn kanan perimässä on merkkejä myös toisesta viidakkokanasta, harmaasta viidakkokanasta (Gallus sonnerati).

Varhaisimmat arkeologiset luulöydöt kanasta (Gallus domesticus) Suomessa ovat rautakaudelta (2000–800 vuotta sitten). Kanoja on tuotu Suomeen satojen vuosien ajan, ja näistä eri eläinkannoista kehittyi nykyinen suomalainen maatiaiskana.

Eurooppalaisten vanhojen kanarotujen ja nykyisten munijahybridien DNA-merkkianalyysi osoitti, että suomalaiset maatiaiskanakannat muodostavat oman erillisen geneettisen ryhmän. Lisäksi tutkimus antoi viitteitä siitä, että suomalainen maatiaiskana olisi perinnöllisesti lähempänä itäisiä, jopa aasialaisia alkuperäisrotuja, kuin länsieurooppalaisia rotuja.

Kaakkois-Aasian viidakosta kotieläimeksi otettua kanaa on jalostettu tehokkaasti. Siinä, missä punainen viidakkokana kasvattaa kymmenestä munasta vuotuisen poikueensa, ja suomalainen maatiaiskana tuottaa 180–250 munaa, munivat tuotantokanaloiden munijakanat vuoden kestävän tuotantokauden aikana pitkälti yli 300 munaa. Tehokkuuden kääntöpuolena on se, että kesyn kanan perinnöllinen monimuotoisuus kaventuu. Nykyisin maailmanlaajuisesti tuotantokanaloiden miljardit munijakanat ovat peräisin pääosin vain kahdelta jalostusyritykseltä.

Ympäristö- ja tuotanto-olosuhteet vaihtelevat maantieteellisesti ja ajallisesti. Tämän vuoksi on tärkeää ylläpitää mahdollisimman perinnöllisesti rikasta kotieläinten geenivarantoa tulevaisuuden eläinjalostuksen ja ruoantuotannon tarpeisiin.