Perunaharrastajat viljelevät lähes 200 eri lajiketta - viljelyyn kaivataan perinneperunoita
Vanhoja perunalajikkeita tarvitaan turvaamaan tulevaisuuden perunantuotantoa, ja tässä harrastajaviljelijöillä on tärkeä rooli. Luonnonvarakeskuksen (Luke) kyselyn mukaan suomalaiset perunaharrastajat viljelevät monipuolisesti eri perunalajikkeita, mutta toivovat laajempaa valikoimaa perinteisiä lajikkeita.
Monimuotoisuus perunantuotannossa parantaa kestävyyttä, varmuutta ja laatua, sekä turvaa tuotannon myös tulevaisuudessa. Monipuolinen geeniperimä mahdollistaa uusien, parempien perunalajikkeiden jalostamisen. ”Tämä on tärkeää, jos esimerkiksi kasvitaudit tai ilmastonmuutos vaativat perunalta aivan uusia ominaisuuksia. Jos yksi lajike viljelyssä epäonnistuu, toiset voivat silti tuottaa hyvän sadon. Tämän vuoksi vanhojakin perunalajikkeita ja erilaisia muotoja on tärkeä ylläpitää ja tässä toiminnassa perunaharrastajilla on merkittävä tehtävä”, erikoistutkija Veli-Matti Rokka Lukesta sanoo.
Maku ohjaa lajikevalintaa, perinnelajikkeiden säilytys kiinnostaa
Luken kyselyn mukaan harrastajat viljelevät perunaa yleisimmin erittäin pienimuotoisesti esimerkiksi parvekkeilla, viljelylaatikoissa tai omakotitalojen pihoilla. Suomessa on myös useita tosiharrastajia, joilla on useita kymmeniä tai jopa satoja erilaisia perunalajikkeita. ”Kyselyssä yllätti harrasteviljelyssä olevien perunalajikkeiden suuri määrä, yhteensä 189 eri lajiketta. Suosituimpia olivat Annabelle, Hankkijan Timo ja Siikli. Viljelyssä oli myös maatiaislajikkeita, kuten Puikula ja sinivioletti Blue Gongo”, kertoo tutkija Maarit Heinonen Lukesta.
Maku oli ylivoimaisesti tärkein lajikevalinnan peruste, mutta myös taudinkestävyys, aikaisuus ja satoisuus vaikuttivat. Moni viljeli suvun perinneperunaa. Siemenperunat hankittiin pääosin puutarhamyymälöistä, mutta osa käytti edellisvuoden satoa tai sai siemeniä tuttavilta.
Kysely paljasti myös tiedonpuutetta: puolet vastaajista ei tiennyt, mistä voisi ostaa perinnelajikkeiden siemenperunoita. Niiden viljelyyn on kuitenkin kiinnostusta, ja monet haluaisivat tukea kansallista ruokaturvaa ja säilyttää perinnelajikkeita. “Perinnelajikkeiden perunoita on hyvin heikosti saatavilla. Niitä toimittaa Pohjoismainen Geenivarakeskus kerran vuodessa ja vain muutamia mukuloita tietyistä vanhoista lajikkeista ja maatiaisperunoista. Ainoastaan Puikulaa ja Blue Congoa on yleisesti myynnissä Suomessa. Ulkomailta, EU:n sisäalueelta, voi yrittää tilata puhdistettua siementä vanhoista eurooppalaisista perunalajikkeista”, Rokka kertoo.
Luken kesällä 2024 tekemään kyselyyn vastasi 435 henkilöä eri puolilta Suomea, eniten Etelä-Suomesta.
DNA-merkit helpottavat perunoiden tunnistamista
Luken vetämässä MainPotRe-hankkessa on tunnistettu Suomesta, Virosta ja Latviasta yksittäisiltä kansalaisilta saatuja perunanäytteitä DNA-merkkien avulla. ”Käytimme perunoiden analysoinnissa niin sanottuja mikrosatelliittimerkkejä. Pystyimme tunnistamaan useita vanhojakin perunanäytteitä, joiden alkuperästä ei aikaisemmin ollut varmuutta, sillä monet kansalaiset olivat ehtineet antaa niille omia nimityksiään”, erikoistutkija Lidija Bitz kertoo.
Perunanäytteiden tunnistaminen jatkuu DNA-sekvenssitietoon pohjautuvalla tutkimuksella, jolloin saadaan yksityiskohtaisempaa tietoa mahdollisista geneettisistä muutoksista saman perunalajikkeen sisällä. ”Lajikkeen sisällä tapahtuneet mahdolliset geneettiset muutokset kertovat viljelyolojen vaikutuksesta lajikkeen kehitykseen, sillä 150 vuoden viljely eri maissa on saattanut muuttaa lajiketta paremmin sopeutuvaksi paikallisiin oloihin”, erikoistutkija Veli-Matti Rokka sanoo.
Luonnonvarakeskuksen hanke MainPotRe (2023–2025) toteutetaan Suomen, Viron ja Latvian yhteistyönä, ja se saa rahoitusta EU:n Interreg Baltic Sea Region -ohjelmasta. MainPotRe-hankkeen tavoitteena on parantaa Suomen ja Baltian maiden ruokaturvaa ja omavaraisuutta sekä tarjota kuluttajille erilaisia perunavaihtoehtoja terveellisen ruoan valmistukseen.
Tapahtuma
Suomen, Viron ja Latvian perunoilla on paljon yhteistä
Suomen, Viron ja Latvian kasvuolot ovat samankaltaiset: lyhyt kesä, mutta pitkä ja kylmä talvi. Myös historialliselta taustaltaan maillamme on paljon yhteistä ja sillä on ollut vaikutus paikallisen ruokakulttuurin kehittymiseen. Pitkät välimatkat ja haasteelliset ilmasto-olot ovat vaikuttaneet pohjoisten viljelykasvien kehitykseen ja lajikkeiden jalostusvaatimuksiin.
Perunalla on Suomessa, Virossa ja Latviassa melko samankaltainen historiallinen tausta. Perunaa on viljelty alueilla jo 1700-luvun alusta lähtien. Peruna sopeutui hyvin pohjoiseen ilmastoon ja sitä voitiin maakellareissa säilyttää yli talven, mikä mahdollisti koko alueelle paremman ruokaturvan. Baltian maissa ja Suomessa perunan vanhoja muotoja ja lajikkeita on säilynyt, sillä moni viljelijä on halunnut ylläpitää niitä omilla pelloillaan tai puutarhoissa vuosikymmenet tai sukupolvesta toiseen jopa 200 vuoden ajan.
Perunan kulkeutuminen Baltian maihin ja Suomeen on tapahtunut eri kautta. Emme tiedä, paljonko historiallisilla perunoilla on samankaltaisuutta näiden kolmen maan välillä ilman tutkimusta. Kussakin maassa perunat ovat saaneet paikallisia nimiä, vaikka kyseessä olisi ollut vanha, aikanaan hyvin tunnettu viljelty lajike. Esimerkiksi USA:ssa vuonna 1867 jalostettua Early Rose -perunaa on Suomessa kutsuttu Hätäläiseksi, Aikaiseksi Ruusuksi, Manteliksi, Amerikkalaiseksi tai Ruusunperunaksi. Latviassa on Early Rose on tunnettu nimellä Agrie Rožu Agrie Rožu ja Virossa nimellä Ameerika Roosa Suomessa melko tunnettu paikallinen peruna on Lemin punanen, jota viljellään erityisesti Lemin kunnassa, Etelä-Karjalassa. Lemin punasen viljelyn historia ulottuu 1870-luvulle asti. Myös Vaaniin herkku on vanha, Satakunnassa paikallisesti viljelty peruna.
