Siirry pääsisältöön

Hakkuut vähenivät 75 miljoonaan kuutiometriin vuonna 2022

Uutinen 8.2.2023

Metsistämme hakattiin viime vuonna Luken ennakkotietojen mukaan yhteensä 75 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Siitä oli tukkia 30, kuitupuuta 34 ja energiapuuta 11 miljoonaa kuutiometriä. Sekä hakkuumäärä että puuston poistuma pienenivät edellisestä vuodesta kaksi prosenttia. Puuston poistuma päätyi 89 miljoonaan kuutiometriin.

Tukki- ja kuitupuuta hakattiin teollisuuden käyttöön ja metsänomistajien kotitarvesahaukseen 64,1 miljoonaa kuutiometriä. Määrä väheni kolme prosenttia vuoden takaisesta. Energian hinnan nousu kasvatti energiapuun kysyntää. Suoraan metsästä lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi tai pientalojen polttopuuksi korjatun runkopuun määrä kasvoi kolme prosenttia 10,6 miljoonaan kuutiometriin.

– Hakkuiden kokonaismäärä eli hakkuukertymä pieneni 75 miljoonaan kuutiometriin, joten edellisestä vuodesta tultiin alaspäin vajaat kaksi miljoonaa kuutiometriä. Siitä huolimatta määrä oli hivenen suurempi kuin edeltävän viisivuotisjakson aikana keskimäärin, kertoo Luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Jukka Torvelainen.

Puuston poistuman ja hakkuiden runkopuu 2022* (milj. m3)

Graafin data taulukossa.

1

Puuston poistuma

88,9

1.1.

Hakkuukertymä

74,7

1.1.1.

Markkinahakkuut

67,9

1.1.1.1.

Teollisuuspuu

63,8

1.1.1.1.1.

Tukkipuu

29,6

1.1.1.1.2.

Kuitupuu

34,2

1.1.1.2.

Energiapuu metsähakkeeksi

4,1

1.1.2.

Polttopuu ja  kotitarvepuu

6,8

1.1.2.1.

Pientalojen polttopuu

6,5

1.1.2.2.

Kotitarvepuu

0,3

1.2.

Metsään jäävä kuollut runkopuu

14,2

1.2.1.

Luonnonpoistuma

6,1

1.2.2.

Hakkuiden hukkapuu

8,1

Hakkuumahdollisuuksista käytössä 91 prosenttia

Luken arvion mukaan metsiemme suurin ylläpidettävissä oleva aines- ja energiapuun hakkuukertymä on kymmenvuotiskaudella 2016–2025 keskimäärin 80,5 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa. Koko Suomen tasolla tarkasteltuna hakkuumahdollisuudet ovat 1970-luvulta lähtien olleet koko ajan suuremmat kuin toteutuneet hakkuut.

– Hakkuita ja hakkuumahdollisuusarvioita on hyvä verrata usean vuoden ajalta, sillä hakkuumäärät vaihtelevat voimakkaasti metsäteollisuustuotteiden kysynnän mukaan. Usean vuoden keskiarvo kertoo hakkuiden tason selvästi yksittäistä vuotta luotettavammin. Viimeisen seitsemän vuoden aikana koko maan hakkuut ovat olleet keskimäärin 91 prosenttia hakkuumahdollisuuksista, kun vuosittainen taso on vaihdellut 86 ja 97 prosentin välillä, kertoo Torvelainen.

Ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 hakattiin koko maan tasolla 93 prosenttia hakkuumahdollisuuksista. Edellisinä vuosina hakkuut ovat ylittäneet arvioidut hakkuumahdollisuudet eteläisimmässä Suomessa Uusimaata ja Lounais-Suomen rannikkoalueita lukuun ottamatta. Pohjois-Suomessa hakkuut ovat jääneet selvästi hakkuumahdollisuuksia pienemmiksi. Todennäköisesti tilanne on sama edelleen, kun vuoden 2022 maakunnittaiset tilastot valmistuvat toukokuussa.

Tukkipuun hakkuumäärät pysyivät ennätyskorkealla

Tukki- ja kuitupuuta hakattiin teollisuuden käyttöön ja vientiin yhteensä 63,8 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kaksi miljoonaa kuutiometriä edellisvuotta pienempi ja yhtä suuri kuin edeltävänä viitenä vuonna keskimäärin.

Tukkipuuta hakattiin 29,6 miljoonaa kuutiometriä eli puoli miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Viiden edellisen vuoden keskiarvo ylittyi kahdeksalla prosentilla.

Hakkuut painottuivat jälleen kuusitukkiin, Määrä oli poikkeuksellisen suuri, 16 miljoonaa kuutiometriä. Kuusitukin hakkuut kasvoivat edellisvuodesta neljä prosenttia ja olivat 11 prosenttia viiden edellisvuoden keskiarvoa suuremmat. Myös mäntytukkia hakattiin ennätykselliset 12,5 miljoonaa kuutiometriä.

Kuva: Tiina Sauvula-Seppälä

Lehtikuitupuun hakkuut vähenivät edellisestä vuodesta

Kuitupuun hakkuumäärä 34,2 miljoonaa kuutiometriä alitti seitsemällä prosentilla sekä edellisen että viiden edellisen vuoden lukemat. Mäntykuitupuuta hakattiin 15,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli pienin määrä vuoden 2014 jälkeen. Myös kuusella hakkuut vähenivät edellisvuodesta kuusi prosenttia 10,0 miljoonaan kuutiometriin.

– Lehtikuitupuun hakkuumäärä ei odotuksista huolimatta kasvanut, vaan se jäi 8,7 miljoonaa kuutiometriin. Edellisvuosien tasosta jäätiin vajaa miljoona kuutiometriä jälkeen, toteaa yliaktuaari Tiina Sauvula-Seppälä Lukesta.

Runkopuuta hakattiin energiaksi 11 miljoonaa kuutiometriä

Ennakkotietojen mukaan runkopuuta hakattiin energiakäyttöön kaikkiaan 10,6 miljoonaa kuutiometriä.

Lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi hakattiin runkopuuta, eli karsittua rankaa tai kokopuuta 4,1 miljoonaa kuutiometriä. Lisäksi energiatuotantoon kerättiin latvusmassaa ja kantoja yhteensä 2,5 miljoonaa kuutiometriä. 

Pientaloissa poltetaan vuosittain 6,5 miljoonaa kuutiometriä halkoja, klapeja ja haketta. Määrä on selvitetty lämmityskauteen 2016/2017 kohdistuneella tutkimuksella. Todennäköisesti polttopuun käyttö kasvoi viime vuonna energian hintojen noustessa, joten Tilastokeskus ja Luke päivittävät pientalojen polttopuun käyttömäärää koskevan arvion kevään aikana. Metsiin jäi vuonna 2022 runkopuuta hakkuutähteenä kahdeksan miljoonaa kuutiometriä. Sen lisäksi metsiin kertyi kuusi miljoonaa kuutiometriä luontaisesti kuollutta runkopuuta. Metsistä pois korjatun puun kanssa ne vähentävät yhdessä elävän puuston määrää.

– Hakattua puuta otettiin käyttöön 75 miljoonaa kuutiometriä ja metsiin kertyi kuollutta puuta yhteensä 14 miljoonaa kuutiota. Niistä muodostuva puuston kokonaispoistuma pieneni edellisestä vuodesta kaksi prosenttia 89 miljoonaan kuutiometriin. Uutta runkopuuta kasvoi 103 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, joten metsiemme elävän pystypuuston kokonaismäärä suureni noin 14 miljoonalla kuutiometrillä, laskee Torvelainen.