Siirry pääsisältöön

Enemmistö naudoista elää pihatoissa

Uutinen 12.11.2021

Vuonna 2020 Suomen naudoista 65 prosenttia asusti pihatoissa eli navetoissa, joissa eläimet liikkuvat vapaasti eikä niitä ole kytketty parsiin. Pihatot ovat yleistyneet vuodesta 2010, jolloin asiaa tutkittiin edellisen kerran. Silloin noin puolet naudoista eli pihatoissa. Vastaavasti parsipaikoilla elävien nautojen osuus on vähentynyt 30 prosentista 16 prosenttiin.

Laiduntaminen on yleistä nautatiloilla

Noin 70 prosenttia nautatiloista laidunsi karjaansa vuonna 2020. Lypsylehmätilat laidunsivat hieman enemmän kuin muut nautatilat. Lypsylehmien laidunkauden pituus oli keskimäärin hieman alle viisi kuukautta. Muiden nautojen laidunnusaika oli lähes kuusi kuukautta.

– Lypsylehmien päivittäinen laitumella oloaika oli keskimäärin 12 tuntia ja muiden nautojen 21 tuntia. Lypsylehmät täytyy ottaa sisälle lypsyä varten, mutta monilla tiloilla muut naudat ovat laidunkaudella ulkona ympäri vuorokauden, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Pasi Mattila.

Lypsylehmiä laiduntavien tilojen osuus on vähentynyt vuodesta 2010, jolloin laidunnuksesta on kysytty edellisen kerran. Muita nautoja laiduntavien tilojen osuus sen sijaan on kasvanut vuodesta 2010.

Laiduntamisen lisäksi naudat jaloittelevat

Naudoista noin 40 prosentilla oli pääsy jaloittelualueelle. Jaloittelualue oli käytössä keskimäärin yhdeksän kuukautta vuodessa. Lypsylehmät jaloittelivat vuonna 2020 reilut seitsemän kuukautta. Noin 75 prosenttia tiloista keräsi lannan jaloittelutarhasta osittain tai kokonaan, ja valumavesiä keräsi osittain tai kokonaan yli puolet tiloista.

Kiinteän lannan kompostointi oli nautatiloilla yleisin lannan käsittelytapa. Lannan käsittelymenetelmiä käyttävien tilojen osuus on kasvanut vuodesta 2016, jolloin lannan käsittelystä kysyttiin edellisen kerran.

Maatalouslaskenta 2020 keräsi tietoa kotieläinten elinoloista ja lannan käsittelystä

Julkistus sisältää tietoa lannan käsittelystä, nauta-, sika- ja kanapaikkatyypeistä, laidunnuksesta ja eläinten jaloittelusta. Tiedot kerättiin Maatalouslaskenta 2020 -tilastokyselyn yhteydessä vajaalta 13 000 tilalta. Tiedonkeruu päättyi huhtikuussa 2021. Kyselyn vastausaste oli lähes 90 prosenttia.

Maatalouslaskennasta julkaistaan yhteensä viisi tilastoa, joista nyt julkaistu on neljäs. Seuraavaksi julkaistaan tuloksia viljelysmaan hoidosta ja kastelusta tammikuussa 2022. Lopulliset tulokset julkaistaan vuoden 2022 alkupuoliskolla, ja ne ovat saatavilla silloin myös alueittain ja tuotantosuunnittain.