Suden referenssipopulaatio 01

Ministeriö voi käyttää viitearvoja suden kannanhoitoa koskevassa päätöksenteossa. Viitearvoa voidaan hyödyntää esimerkiksi, kun päätöksentekijät pohtivat, millaisessa tilanteessa suden kannanhoidollinen metsästys voisi käynnistyä, aiheesta lisää.

Susikannan suotuisan suojelutason viitearvo kuvaa populaatiokokoa, jolla suden suotuisa suojelutaso olisi turvattu Suomessa pitkällä aikavälillä. Suden suotuisan suojelutason (aiheesta lisää) ja susikannan suotuisan suojelutason viitearvon määrittely ovat eri asioita ja tulevat eri prosesseista (käsitteiden tarkempi määrittely sivun lopussa).

Viitearvojen laskemiseen kehitetyllä työkalulla viitearvoja voidaan määrittää useampia, jokainen hieman erilaisilla lähtöoletuksilla, koska ei ole yhtä ainoaa oikeaa tai yleisesti sovittua tapaa määrittää viitearvoja.

Kun suotuisan suojelutason viitearvo on määritetty, kanta-arvion julkistamisen yhteydessä voidaan katsoa, onko susikanta suotuisalla suojelutasolla vai ei. Suomessa viitearvot määritellään poronhoitoalueen eteläpuoleiselle alueelle, jossa susi kuuluu luontodirektiivin IV liitteeseen.

Kun suotuisan suojelutason viitearvo on määritetty ministeriön/(päätöksentekijän) valitsemalla tavalla, kanta-arvion julkistamisen yhteydessä voidaan laskea, millä todennäköisyydellä susikanta ylitti suotuisan suojelutason viitearvon.

Suurpetojen asemaa sääntelee EU:n luontodirektiivi, jonka määräykset on riistalajien osalta sisällytetty Suomen metsästyslakiin ja -asetukseen. Direktiivi velvoittaa arvioimaan lajin suotuisaa suojelutasoa kuuden vuoden välein. Silloin tarkastellaan, onko tuona ajanjaksona kyseisen lajin kanta saavuttanut tai pysynyt suotuisalla suojelutasolla. Määritelmä on aina voimassa seuraavaan arviointiin asti eli kerrallaan kuusi vuotta, minkä jälkeen tilanteen kehitys taas arvioidaan uudestaan. Suomessa arviointia johtaa ympäristöministeriö, aiheesta lisää.

Viimeisin arviointi on julkaistu vuonna 2019 ja kattaa vuodet 2013-2018, aiheesta lisää.

Viitearvotyö edellyttää kattavaa tausta-aineiston kokoamista, uusien aineistojen keräämistä ja käsittelyä sekä uusien mallinnusmenetelmien kehittämistä. Maa- ja metsätalousministeriö edellytti kaksivuotiselta (2021–2022) projektilta väliraporttia syyskuussa 2021. Väliraportti kävi läpi tieteellisen arvioinnin talvella 2021–2022. Lopullinen raportti valmistuu syksyllä 2022.

Syksyllä 2021 julkaistussa väliraportissa määritettiin viitearvojen pohjana käytettävät ekologiset ja geneettiset parametrit, päivitettiin Suomen susikannasta käytettävissä olevaa tietoa ja kehitettiin työkaluja demografiaan perustuvien viitearvojen määrittämiseen.

Syksyllä 2022 julkaistavassa loppuraportissa esitellään viitearvotyön tulokset suden elinympäristöanalyysin, demografisen populaatiomallinnuksen ja genetiikan osalta. 

Loppuraportissa viitearvojen määrittämistä käsitellään sekä demografisista että geneettisistä lähtökohdista käsin. Lähtökohtana molemmissa lähestymistavoissa on nk. pienin elinvoimainen populaatio.

• Susikannan demografisiin ominaisuuksiin perustuva viitearvotyökaluja kehitetään matemaattisen mallinnuksen avulla. Mallinnuksessa hyödynnetään tietoja Suomen susikannan tilasta ja rakenteesta (syntyvyys, kuolleisuus ja kuolinsyyt) sekä susikannan kehityksestä pitkällä aikavälillä. Tiedot saadaan tutkituista kuolleista eläimistä, kanta-arvioaineistoista ja tutkimusten yhteydessä syntyneestä tulosaineistosta (osatyö: Demografia). Lisäksi mallinnuksessa käytetään tietoja sudelle sopivista elinympäristöistä Suomessa poronhoitoalueen eteläpuolella ja saalislajistosta. Saalislajisto ja sen määrällinen kehitys saadaan hirvieläinten kanta-arvioiden pohjalta (osatyö: Elinympäristöt).
• Geneettiseen elinvoimaisuuteen perustuvat viitearvot arvioidaan hyödyntämällä tietoja Suomen susikannan geneettisestä tilasta ja rakenteesta (perinnöllinen monimuotoisuus, efektiivinen populaatiokoko, sukusiittoisuus, populaatiorakenne ja tulomuutto Suomeen). Tiedot saadaan DNA-analyysien tuloksista ja niistä tehtävistä jatkoanalyyseista (osatyö: Genetiikka).

Susikannan demografisiin ominaisuuksiin perustuvan viitearvon määrittäminen edellyttää valintoja liittyen esimerkiksi pienimmän elinvoimaisen populaation arvioimisessa käytettävästä ajanjaksosta ja hyväksytystä sukupuuttoriskistä. Vastaavasti susikannan geneettistä elinvoimaisuutta voidaan tarkastella joko lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Myös viitearvon määrittäminen pienimpään elinvoimaiseen populaatioon perustuen voidaan tehdä usealla eri tavalla. Tämän takia viitearvoja esitellään loppuraportissa useita.