Siirry pääsisältöön

Metsät moneen käyttöön -tutkimusohjelman koordinaatio

Metsät moneen käyttöön

Suomen Kansallinen metsästrategia 2025 linjaa metsäalaan liittyvät muutostarpeet toimenpide-ehdotuksiksi, joiden yhteisenä tavoitteena on edistää metsäalan kilpailukykyä, uudistumista ja kasvua sekä metsien aktiivista, kestävää ja monipuolista hyödyntämistä. Valtakunnan tason metsästrategia ohjaa alueellisia metsäohjelmia, jotka ovat parhaillaan päivitettävänä. Myös meneillään oleva metsänomistajarakenteen muutos ja kaupunkimetsänomistajien määrän kasvu tuovat perinteisen metsien käytön rinnalle uusia tarpeita ja tavoitteita. Metsien uudet monipuoliset käyttövaihtoehdot voivat konkretisoitua aiempaa helpommin uudistetun metsälainsäädännön ansiosta.

Sekä valtakunnallisten että alueellisten strategioiden ja toimenpideohjelmien toteutus edellyttää vaikutusten ennakoivaa tarkastelua, joka on perinteisesti toteutettu arvioimalla joko rinnakkain tai erikseen taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia. Vaikutusten arvioiminen toisistaan erillään ei anna kuitenkaan tietoa niiden vaihtosuhteista, eli kuinka yhden hyödyn, esim. puuntuotannon lisääminen vaikuttaa samanaikaisesti muihin hyötyihin, kuten esimerkiksi virkistyskäyttöön. Koska kaikkia hyötyjä ei voida samanaikaisesti maksimoida, joudutaan pohtimaan, mitä hyötyjä metsiä koskevassa päätöksenteossa ja suunnittelussa milloinkin painotetaan, ja vaihtelevatko painotukset alueittain. Myös metsänomistajilla on monia tavoitteita ja tarpeita metsien käytön suhteen ja he joutuvat pohtimaan metsien erilaisia hyötyjä, kun tekevät päätöksiä metsänhoidosta.

Hankkeen tavoitteina ovat:
1)Tukea alueellisten metsäohjelmien liittyvää suunnittelua ja päätöksentekoa, metsäomistajien metsiin liittyvää päätöksentekoa ja näiden kautta kansallisen Metsästrategian toteutusta kehittämällä Metsämittari-työkalu, joka ilmaisee ekosysteemipalveluiden määrässä, laadussa ja arvossa tapahtuvia muutoksia metsien käytön seurauksena.
2)Luoda toimintakulttuuri metsien monipuoliselle käytölle edistäen biotaloutta, tukien tulevaa yritystoimintaa sekä lisäten metsiin liittyvän tutkimuksen vaikuttavuutta.