Siirry pääsisältöön

KasKas – kasvintuhoojien tiedonkeruu ja -jakelu tuotannon riskien hillitsijänä

KasKas

TAUSTA JA TAVOITTEET:

Kasvintuhoojariskien ennakoidaan lisääntyvän. Samanaikaisesti tuotannon kannattavuus on heikentynyt. Viljelijän on noudatettava kasvintuhoojien tarkkailuun, tarpeenmukaiseen torjuntaan ja dokumentointiin perustuvia IPM-menetelmiä. Yhtenäistä ja selkeää kasvintuhoojien seuranta,- dokumentointi ja tiedonvälitysmenetelmää ei tällä hetkellä ole käytössä.

Tavoitteena on tuottaa kansalaishavainnointiin perustuva sovellus, joka mahdollistaa peltokasvien, puutarhakasvien ja metsän kasvitautien, tuhohyönteisten ja rikkakasvien esiintymistiedon keräämisen, tallentamisen sekä jakamisen reaaliaikaisesti ja paikkatietoon sitoen.


TOTEUTUS:

Toteutuksen tausta-aineistona on syksyllä 2015 päättyvä Tekes-rahoitteinen HALI-hanke, jossa on tehty tarvemäärittely ja tarvemäärittelyn koekäyttö. Nämä perustuvat viljelijöille, neuvojille ja tutkijoille tehtyihin kyselyihin ja haastatteluihin.

Sovellus rakennetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan alusta ajankohtaistiedon jakamiselle ja vaihdolle. Tässä avainasemassa on Luken Kasperin uudistaminen, yhteistyössä mm. Maaseudun tulevaisuus ja Pro Agria.

Sovelluksen toisessa vaiheessa on lisänä asiakkaan (viljelijä, metsänomistaja, neuvoja, tutkija) kasvintuhoojien havainnointi älysovelluksen avulla. Sovelluksessa huomioidaan tiedon tallentuminen viljelijän viljelyjärjestelmään sekä tietopankkiin. Havainnot ovat karttapohjalla nähtävissä sovelluksen käyttäjille.


Luke vastaa sovelluksen sisällön tuotosta sekä Kasper-rajapinnasta. Sovelluksen teknisestä toteutuksesta vastaa Profium ostopalveluna (Profiumin kanssa MMEA hankkeessa toteutettu Viljavahti-sovellus). Pilotointi tehdään yhteistyössä viljelijöiden, metsänomistajien ja neuvojien kanssa.

TUOTOKSET:

Mobiili-sovellus tiedon keruuseen, jakoon, seurantaan, dokumentointiin. Kasvintuhoojien tarkkailu perustuu subjektiiviseen havainnointiin. Havainnot tehdään visuaalisesti ilman mittareita tai mittalaitteita.

VAIKUTTAVUUS JA KÄYTÄNTÖÖN VIENTI:

Asiakas saa kasvintuhoojien esiintymiseen liittyvän tiedon nopeasti ja voi osallistua seurantaan missä ja milloin tahansa. Kasvintuhoojien tarkkailu mahdollistaa torjuntatarpeen arvioinnin ja ennakoinnin. Taloudellinen hyöty viljelijälle, laadukas raaka-aine teollisuudelle, ympäristöhyödyt. Integrointi IPM tietoalustaan, kansallisen / kansainvälisen datapankin keruu. Uudistunut Luken tiedontuotanto.

Pilotointivaiheiden jälkeen sovellus asteittain avoin käyttäjille (aikaisintaan 2017). Sovelluksen ylläpitäjä selvitetään hankkeen aikana.

ASIAKKAAT:

viljelijät, metsänomistajat, puutarhurit, neuvojat ja tutkijat. Kartoituksen alla on myös yhteys kehitysyhteistyöhankkeisiin.