Suomen talousmetsissä runsaasti syötäviä kasvilajeja – monipuoliset metsänkäsittelymenetelmät tarpeen

Suomen talousmetsät tuottavat puutavaran lisäksi monenlaisia muita tuotteita, kuten ainakin 68 syötävää kasvilajia. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimus osoitti, että metsien käsittelyllä ja hakkuilla on selvä vaikutus näiden lajien esiintymiseen.

Tutkimuksessa kartoitettiin, millaisia metsäkasveja esiintyy erilaisissa metsissä ja miten erilaiset metsänkäsittelymenetelmät vaikuttavat niiden esiintymiseen. Talousmetsistä tunnistettiin 68 kasvilajia, jotka kirjallisuuden mukaan kelpaavat syötäviksi. Niiden marjoja, lehtiä tai muita osia voidaan syödä tuoreena tai eri tavoin valmistettuna. Mukaan ei luettu lääkekasveja eikä puulajeja, jotka nekin tuottavat syötäviä aineksia.

Tutkimus tehtiin koko Suomen kattavalla systemaattisella havaintoverkostolla, yhteensä kangasmetsissä tutkittiin 1 271 ja suometsissä 507 havaintoalaa. Keskimäärin 300 m² suuruisella havaintoalalla löytyi viisi syötäväksi kelpaavaa lajia.

– Tutkimus herättää pohtimaan, miten metsiä pitäisi hoitaa, jotta puiden lisäksi myös muut kasvilajit menestyvät. Kasvilajit luovat perustan koko metsän monimuotoisuudelle. Mustikasta saadaan piirasmarjat, mutta mustikka ylläpitää myös pölyttäjähyönteisiä. Niiden runsaus taas vaikuttaa kokonaisvaltaisesti alueen viljelykasvien menestymiseen, Maija Salemaa Lukesta taustoittaa.

Varsinkin avohakkuut, maanmuokkaus puuston uudistamisen yhteydessä ja suometsien ojitukset mullistavat kasvien elinympäristön perinpohjaisesti. Tutkimuksen mukaan horsma, vadelma ja kanerva viihtyvät aukeilla kasvupaikoilla uudistushakkuiden jälkeen, mutta mustikka ja monet ruoholajit menestyvät vanhojen metsien puolivarjossa.

Vanhat metsienkäyttötavat kuten kaskeaminen ja karjanlaidunnus metsissä loivat monille ruohokasveille sopivan ympäristön. Nykyään nämä metsänkäyttötavat ovat jo melkein kadonneet. Tutkimuksessa havaittiin, että syötävien kasvilajien kokonaispeittävyys oli suurempi luontaisesti uudistuneissa metsissä kuin keinollisesti uudistetuissa.

Suurimmalla osalla lajeista runsaus eli peittävyys maan pinnalla oli hyvin niukka, vain muutaman prosentin luokkaa. Ainoastaan valtavarpumme olivat runsaita. Eniten syötäviä lajeja kasvoi ravinteisissa lehdoissa ja lehtomaisilla kankailla ja runsasravinteisilla soilla. Jotkut lajit, kuten kanerva ja variksenmarja, ovat erikoistuneet karuille kasvupaikoille.

Tutkimus osoittaa, että puuston lajikoostumus, pohjapinta-ala ja metsien ikä ovat tärkeitä syötävien kasvilajien esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä. Lajien lukumäärä oli suurimmillaan kohtalaisen valoisilla kasvupaikoilla, mutta tiheät kuusikot olivat monille lajeille liian hämäriä. Lajien kokonaispeittävyys, erityisesti varvikkojen osalta, suureni metsän vanhetessa.

– Tulosten mukaan eri kasvilajit hyötyvät tai kärsivät metsien käsittelystä eri tavoin. Myös syötävien kasvilajien näkökulmasta olisi tärkeää, että metsien käsittelyssä ja hoidossa käytettäisiin entistä monipuolisemmin eri menetelmiä, Luken tutkija Tähti Pohjanmies tiivistää.

– On mielenkiintoista pohtia, voisiko metsänomistajan ratkaisuja metsikkönsä suhteen ohjata myös tavoite turvata ympäristöä pölyttäjähyönteisille ja saada mustikat ja vadelmat viihtymään vaikkapa kuningatarhillon valmistamista varten, Pohjanmies jatkaa.

Yleisimmät syötävät lajit ovat tutut valtavarpumme puolukka ja mustikka, joiden marjasadoilla on kaupallisen arvon lisäksi suuri merkitys kotitalouksien ruokapöydissä. Kangasmetsissä yleisesti tavattuja lajeja ovat myös kataja (jota ei luettu puuksi), maitohorsma, variksenmarja ja kanerva. Myös ahomansikka ja vadelma ovat yleisiä lajeja. Niiltä syötäviksi käyvät sekä marjat että lehdet. Suometsissä yleisempiä syötäviä kasvilajeja ovat puolukan ja mustikan lisäksi juolukka ja suomuurain.

Suurimmalla osalla lajeista marjat tai kukat ovat tärkein ihmisen ravinnoksi sopiva kasvinosa. Pehmeävartisilla ruohokasveilla myös koko kasvi voi olla syömäkelpoinen, kuten maitohorsman ja vuohenputken nuoret versot. Lehdet, kukat ja marjat sopivat myös teeyrteiksi ja juomien mausteiksi.

Tutkimusta on rahoittanut Luonnonvarakeskuksen lisäksi Karelia CBC -ohjelma, jota rahoittavat Euroopan unioni, Suomi ja Venäjä.