Siirry pääsisältöön

Paikoin uhanalaisten muurahaisten elinvoimaisuutta selvitetään Euroopan laajuisesti – tutkimukseen voi osallistua kuka tahansa

Uutinen 14.7.2025

Maankäytön muutokset ja elinympäristöjen pirstoutuminen uhkaavat kekoja rakentavien Formica-muurahaisten kantoja. Kekomuurahaisten elinvoimaisuutta aletaan selvittää kansalaistiedettä hyödyntämällä uudessa tutkimuksessa EU:n alueella. 

Suomessa tutut kekomuurahaiset ovat monin paikoin Euroopassa hyvin harvinaisia ja uhanalaisia. Kekomuurahaiset ovat avainlajeja, joiden pitkäikäiset pesät ovat elinympäristöjä monille muille näihin kekoihin erikoistuneille eliöille. 

Eri maiden tiedot kekomuurahaisten esiintymisestä voivat olla hataria ja perustua erilaisiin arvioihin. ”Kekomuurahaisilla tiedetään olevan elinympäristöjen pirstoutumisesta ja maankäytön muutoksista johtuvia paikallisesti heikentyviä kantoja ja jopa paikallisia sukupuuttoja. EU:ssa ei ole arviota näiden lajien kannan kehityksestä eikä myöskään yhteistä seurantajärjestelmää”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Jouni Sorvari kertoo. 

Myös lajien suojelustatus vaihtelee jäsenmaiden välillä, eikä ole tiedossa, miten erilaiset uhkatekijät vaikuttavat muihin kekoihin erikoistuneisiin eliöihin, kuten moniin kovakuoriaisiin. MonitAnt-hankkeessa tuotetaan yhtenäinen kustannustehokas EU:n laajuinen kekomuurahaisten ja niiden seuralaislajien populaatioiden pitkäaikaisseurantaan tähtäävä strategia.

Kansalaistieteellä kerätään tietoa muurahaiskeoista ja niiden ympäristöstä

Eurooppalaisen MonitAnt-hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää kansalaistieteeseen perustuva kekomuurahaisten havainnointimenetelmä näiden lajien kantojen elinvoimaisuuden arviointiin. ”Hyödynnämme hankkeessa kansalaistieteen menetelmiä. Havainnointiin osallistuminen sopii kaikille kiinnostuneille kansalaisille sekä myös erilaisille ryhmille, kuten koulujen ja oppilaitosten biologian opiskelijoille”, Sorvari sanoo. 

Havaintonsa voi lähettää älypuhelimella täyttämällä verkkokyselyn muurahaiskeoista, niiden ominaispiirteistä ja sijainnista. Tärkeintä on keoista saatava tieto, mutta havainnoijat voivat halutessaan myös lähettää näytteen tutkijoille lajin varmistamiseksi. Ohjeet tutkimukseen osallistumiseen ovat Luken verkkosivuilla.

Eurooppalaisen MonitAnt-hanke jatkuu vuoden 2026 loppuun asti. Hankkeessa Luke tutkii erityisesti metsän hoidon ja maisemanrakenteen vaikutusta näiden lajien menestykseen. Tutkimusta rahoittaa EU:n komission Biodiversa+ ja Suomen Akatemia.