Siirry pääsisältöön

Metsälain ilmastovaikutusten arviointi: Lisäämällä maltillisesti metsien kiertoaikoja ja vähentämällä harvennusvoimakkuuksia parannettaisiin metsien hiilensidontaa

Uutinen 12.4.2023

Luonnonvarakeskus (Luke) on maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä arvioinut metsälain ilmastovaikutuksia. Selvityksessä arvioitiin, miten 1.1.2014 voimaan tullut laki on vaikuttanut metsien hoitoon ja käyttöön ilmastonäkökulmasta. Metsälain uudistuksella tavoiteltiin metsien käytön ja hoidon aktivoimista ja monipuolistamista.

Keskeiset päätelmät selvityksestä:

  • Tavoite metsien käytön aktivoinnista on jossain määrin toteutunut, kun hakkuumäärät ovat viime vuosina kasvaneet. Metsien hoito ja investoinnit metsätalouteen ovat osin lisääntyneet lakimuutoksen jälkeen (taimikonhoidon pinta-alat, metsien uudistamisen ripeytyminen, kasvu- ja terveyslannoitukset) ja osin vähentyneet (ojien ja teiden kunnostukset).
  • Metsien hakkuutapojen monipuolistaminen on käynnistynyt hitaasti – jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuita on viime vuosina ollut noin kolme prosenttia kaikista metsänkäyttöilmoituksista.
  • Lakimuutos ei näyttäisi vaikuttaneen metsien uudistushakkuiden aikaistumiseen, mutta aiemmin (2006) tehdyt muutokset metsäasetukseen ja vastaavasti metsänhoidon suosituksiin ovat todennäköisesti vaikuttaneet siihen, että puuston keskiläpimitta uudistamishetkellä on laskenut 2000-luvulla.
  • Liian voimakkaat harvennukset ovat yleistyneet 2000-luvulla jo ennen lakimuutosta sekä lakimuutoksen jälkeen. Vuoden 2006 metsäasetuksessa alennettiin kasvatushakkuissa kasvamaan jätettävän puuston määrän vähimmäisrajaa ja vastaava muutos sisällytettiin metsänhoitosuosituksiin. 
  • Maltillinen päätehakkuujäreyden nostaminen ja voimakkaiden harvennusten välttäminen lisäisi merkittävästi talousmetsien puuston hiilensidontaa ja ainespuun tuotosta heikentämättä metsänkasvatuksen kannattavuutta yksittäisen metsänomistajan näkökulmasta käytettäessä maltillisia korkokantoja. Kiertoajan pidentäminen ei sovellu metsiin, joissa erilaiset tuhoriskit lisääntyvät puuston iän myötä. Eniten tällaisia riskialueita löytyy maan eteläosien puhtaista kuusikoista
  • Maltillinen kiertoaikojen pidentäminen näyttäisi olevan mahdollista hakkuukertymiä vähentämättä, mutta se edellyttää, että metsänomistajat lisäisivät harvennushakkuiden pinta-aloja ja niillä korvattaisiin väheneviä uudistushakkuita.
  • Jos kiertoaikoja metsänhoidossa pidennettäisiin tuntuvasti ilman muita muutoksia metsien käsittelyssä, niin seurauksena olisi talousmetsien hiilensidonnan merkittävä lisääntyminen, mutta samalla hakkuukertymien selkeä väheneminen tulevien vuosikymmenien aikana.  
  • Metsien suojelun lisääminen 2000-luvulla ei ole merkittävästi laskenut metsien kasvua. Jos suojelu pienentää hakkuita samassa suhteessa kuin hakkuumahdollisuuksia, suojelu on keskipitkällä aikavälillä (alle 40 vuotta) lisännyt sekä elävän runkopuuston hiilinielua että -varastoa. Suojelun vaikutus kokonaishiilinieluun on luultavasti ollut lyhyellä aikavälillä positiivinen myös siinä tapauksessa, että hakkumäärien ei oleteta reagoineen talousmetsien vähenemiseen. Pitkällä aikavälillä elävän runkopuuston hiilinielu hiipuu sekä talousmetsissä että suojelumetsissä, ja suojelun vaikutus nieluihin riippuu talousmetsien tuottamien puutuotteiden ja suojelumetsien tuottamien lahopuun ja metsämaan hiilivarastojen koosta ja pysyvyydestä.
  • Tutkimuksiin pohjautuen näyttää ilmeiseltä, että jatkuvapeitteisellä kasvatuksella voidaan saavuttaa rehevillä turvemailla merkittäviä ilmastohyötyjä maaperän hiilipäästöjen vähenemisen kautta. Kangasmailla tulokset ovat ristiriitaisia ja riippuvat mm. siitä, mikä on jatkuvapeitteisessä menetelmässä tai tasaikäisrakenteisen metsän harvennuksessa jätetyn puuston määrä. Ilmastovaikutusten kannalta puuston kasvu, hajotustoiminta, erilaiset häiriöt, puutuotteiden elinkaari ja fossiilisten raaka-aineiden korvausvaikutukset voivat olla oleellisempia seikkoja kuin se, minkälaista metsänkäsittelymenetelmää käytetään.

Selvityksessä haastateltiin myös metsäkeskuksen asiantuntijoita metsälain valvonnasta. Haastattelujen keskeiset havainnot olivat:

  • Metsälain valvonnassa metsänkäyttöilmoitusten automatisoidut tarkastukset ovat nykyisin keskeisessä roolissa. Jos metsälakiin tulisi muutoksia, metsänkäyttöilmoitukseen olisi lisättävissä myös uusia, automatisoidusti tarkastettavia tietosisältöjä, joilla suunnitellun toimenpiteen lainmukaisuutta voitaisiin arvioida. 
  • Tarkemmat kaukokartoitusaineistot, kattavat ja luotettavat toimijoilta tulevat tiedot sekä kehitettyjen rajapintasovellusten laajamittainen hyödyntäminen tietojen toimittamisessa ovat keskeisiä tekijöitä, joilla valvonnan tehokkuutta voidaan parantaa. Esimerkiksi aiemmin käytössä olleen taimikon perustamisilmoituksen palauttaminen tehostaisi valvonnan kohdentamista.
     

Lisätietoja

Metsälain tavoitteet: johtava tutkija Kari T Korhonen, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 3030, etunimi.sukunimi@luke.fi

Ohjausvaikutukset ja muutostarpeet: tutkimusprofessori Jari Hynynen, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 2350, etunimi.sukunimi@luke.fi

Suojelualueet: tutkimusprofessori Lauri Mehtätalo, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 2662, etunimi.sukunimi@luke.fi

Toimintaympäristön muutokset: erikoistutkija Antti Mutanen, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 3070, etunimi.sukunimi@luke.fi 

Jatkuvapeitteinen kasvatus: tutkimusprofessori Pasi Rautio, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 4045, etunimi.sukunimi@luke.fi

Metsälain valvonta: erikoistutkija Leena Kärkkäinen, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 4848, etunimi.sukunimi@luke.fi