Siirry pääsisältöön

Luken maakunnittaiset arviot metsien hakkuumahdollisuuksista valmistuivat – suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä pieneni hieman edellisestä arviosta

Uutinen 30.5.2023

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan suurin ylläpidettävissä oleva aines- ja energiapuun hakkuukertymä on 79,8 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa 10-vuotiskaudella 2019–2028. Arvio on koko maan tasolla 0,7 miljoonaa kuutiometriä (0,9 prosenttia) pienempi kuin vuonna 2020 julkistettu edellinen arvio. Ainespuun (tukki- ja kuitupuun) hakkuukertymäarvio on hieman suurempi kuin edellisessä arviossa.

Uusimmat arviot metsien maakunnittaisista hakkuumahdollisuuksista on julkaistu tänään MELA Tulospalvelussa. Arvio perustuu valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) maastoaineistoon.

MELA Tulospalvelussa esitetään kolme erilaista arviota metsien tuotanto- ja käyttömahdollisuuksista: 1. Suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymän arvio, 2. Suurin nettotulo ilman hakkuiden tasaisuusvaatimuksia ja 3. Viime vuosien keskimääräistä toteutunutta hakkuutasoa noudattava arvio.

Hakkuumahdollisuusarvioissa huomioidaan puuntuotannon rajoitukset

Kuten edellisissäkin arvioissa, nyt julkistettujen arvioiden laadinnassa otetaan laajasti huomioon puuntuotannon rajoitteet, jotka aiheutuvat laista ja metsänomistajan omiin päätöksiin perustuvista suojelualueista, suojeluun varatuista alueista, metsien muista käyttömuodoista sekä luonto-, maisema- tai muista arvoista. Näihin alueisiin sisältyvät esimerkiksi luonnon- ja kansallispuistot, erämaa-alueet, retkeily- ja virkistysalueita, metsäluonnon tärkeitä elinympäristöjä ja rantametsiä. Näiden rajoitteiden perusteella noin neljännes metsä- ja kitumaan pinta-alasta on rajattu hakkuiden ulkopuolelle tai hakkuita on rajoitettu.

Lisäksi laskelmia ohjaa metsänhoidon suositukset esimerkiksi metsän uudistamisesta, harvennushakkuista ja säästöpuiden jättämisestä.

"Laaditut arviot ovat käyttökelpoisia arvioitaessa metsien hakkuumahdollisuuksia, mutta ne eivät ole toteutettaviksi tarkoitettuja hakkuutavoitteita", korostaa laskelmista vastaava erikoistutkija Hannu Hirvelä Lukesta.  

Kestävyysvaatimuksilla on suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän arviossa merkittävä vaikutus hakkuisiin ja metsien käsittelyyn: laskelmassa, joka tavoittelee suurinta nettotuloa ilman hakkuiden tasaisuusvaatimuksia, runkopuun hakkuukertymäarvio on 108,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa 10-vuotiskaudella 2019–2028 . Tämä johtaa kuitenkin 10-vuotiskauden jälkeen siihen, että kannattavasti korjattavissa olevat hakkuumäärät alenevat huomattavasti.

Tietolaatikko

  • Runkopuun hakkuukertymäarvion lievä pieneneminen edelliseen arvioon verrattuna johtuu siitä, että arvion laadinnassa käytettiin tuoreempia valtakunnan metsien inventoinnin aineistoja mittausvuosilta 2017–2021 ja uudempia tilastoituja puun, puunkorjuun ja metsänhoidon hinta- ja kustannustietoja. Lisäksi energiapuun korjuun kohdentumista tarkennettiin edellisiin laskelmiin verrattuna. Muutokset heijastuvat usean vuosikymmenen ajalle laaditun suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän arvioon.
  • MELA Tulospalvelussa nyt julkaistut arviot perustuvat valtakunnan metsien inventoinnin VMI12-13 -aineistoihin. Arviot muodostavat aikasarjan aiemmin julkaistujen arvioiden kanssa, jotka perustuvat aineistoihin VMI10-, VMI11- ja VMI12.
  • Arviot laaditaan koko maakunnan metsävarojen näkökulmasta ja esimerkiksi suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän arvio kuvastaa metsien hakkuumahdollisuuksia tilanteessa, jossa pidetään samanaikaisesti tavoiteltavana asiana sekä metsien puuntuotannollista että taloudellista kestävyyttä.