Siirry pääsisältöön

Ruokaturvan varmistaminen muuttuvassa ympäristössä

TURVA

Emme kykene käyttämään kestävästi rajallisia luonnonvaroja. Merkittävin luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä syntynyt seurannannaisvaikutus on ilmastonmuutos. Maailman ruokaturva perustuu globaaliin alkutuotannon, elintarvikkeiden jatkojalostuksen ja jakelun kattavaan ruokajärjestelmään, jonka jakeluketjujen toimivuuteen liittyvät riskit tulevat esille koronapandemian tyyppisten akuuttien häiriöiden yhteydessä. Koronasta toipuminen ei kuitenkaan korjaa ruokajärjestelmän todellista uhkaa, eli sitä, että ruuantuotanto ei kykene vastaamaan käytössä olevilla menetelmillä kestävästi kasvavaan ruuankulutukseen.

Ruokaturva on tarpeen perustaa kansallisen ruokaturvan kattavaan säilymiseen. Sen ylläpito edellyttää, että maataloutemme kykenee hillitsemään käynnissä olevaa ilmastonmuutosta ja sopeutumaan sen tuomiin muutoksiin. Ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin vastataan kehittämällä kokonaisvaltaista vesitalouden hallintaa, joka integroi viljelyalueen ulkopuolisen kuivatuksen osaksi peltojen kuivatukseen rakennettua ojitusta niin, että kuivatusvesiä voitaisiin käyttää ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvinä kuivina kausina peltojen kasteluvesinä.

Hanke toteutetaan Luonnonvarakeskuksen Ruukin tutkimusaseman turvemaiden tutkimusympäristössä ja siinä tutkitaan säätösalaojien kautta tapahtuvan pellonkastelun toimivuutta, kun säätökastelussa tarvittava vedensaanti on turvattu. Veden liikkeitä maaperäprofiilissa selvitetään ensin laboratorio-olosuhteissa, jotta saadaan taustatietämystä siitä, miten kastelu tai veden pinnan säätäminen toimii eri lohkoilla, minkä jälkeen säätösalaojakastelun toiminta testataan isommassa mittakaavassa Ruukin tutkimuskentällä. Samalla todennetaan kenttämittauksin säätökastelun ja pohjavedenpinnan nostamisen ilmasto-, vesistö- ja satovaikutukset. Hankkeessa pilotoidaan pellon kosteuden ylläpitoon kehitettävää automaatiojärjestelmä, joka hyödyntää laboratorio- ja kenttämittauksissa tuotettua mittausaineistoa pellon veden liikkeistä ja kosteusolosuhteista eri lohkoilla. Automaatiojärjestelmää pilotoidaan Ruukin koekentällä ja tuloksena saadaan käyttökokemuksia aidosta toimintaympäristöstä.