Siirry pääsisältöön

Laajan kansainvälisen raportin mukaan maailman soilla on keskeinen merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä

YK:n ympäristöohjelman (UNEP) kansainvälisen asiantuntijaryhmän yhteistyönä julkaisema Global Peatlands Assessment -raportti kokoaa päätöksentekoa varten tietoa soiden tilasta sekä niiden merkityksestä globaalissa hiilenkierrossa. Raportti on ensimmäinen kattava raportti maailman soiden tilasta lähes 15 vuoteen. Luonnonvarakeskuksen tutkijat osallistuivat yhteenvedon laatimiseen muun muassa koordinoivina kirjoittajina soiden käytön ohjauskeinoja ja Euroopan soiden tilaa käsittelevissä luvuissa.  

Lähes puolet Euroopan suoalasta on ekologiselta tilaltaan heikentynyttä

Maapallon maapinta-alasta 3–4 prosenttia on soita, mutta niihin on varastoitunut lähes kolmannes maaperään sitoutuneesta hiilestä. Jotta globaalit ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa, on tärkeää, että soiden hiilivarasto ei vapaudu ilmakehään. Jo 12 prosentilla maailman soista turpeen kertyminen on loppunut ja niistä on tullut päästölähteitä. Euroopassa lähes puolet suoalasta on ojitettu ja tilaltaan huonontunutta. 

Raportti tuottaa tärkeän vertailukohdan tulevaisuutta varten. Se sisältää päivitettyjä karttoja, jotka nostavat esiin soiden käyttöön liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia. Raportti ohjaa valtioita ja päätöksentekijöitä edistämään soiden kestävää käyttöä ja toimia, joiden avulla suot voidaan entistä paremmin huomioida kansallisissa ilmastostrategioissa ja niiden toteuttamisessa. 

Runsassoisille maille suositellaan, että suot otetaan mukaan ilmastotavoitteisiin

Soiden suojelua ja ennallistamista voitaisiin rahoittaa sekä julkisin varoin että markkinoihin perustuen. Runsassoisia valtioita kannustetaan sisällyttämään suot Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteiden toteutukseen, kun määritellään millä toimenpiteillä päästöjä tullaan kussakin maassa vähentämään.  

Raportti painottaa, että ojitettujen soiden ei tarvitse olla osa ongelmaa, vaan ne voivat olla pikemminkin ratkaisu. Soiden kestävä käyttö ja ennallistaminen ovat luontopohjainen ratkaisu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, luontokadon pysäyttämiseen ja ilmastonmuutoksen hillintään. Samalla toimenpiteet voivat tukea paikallisyhteisön elinkeinoja”, toteaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Tuula Larmola.  

Raportti suosittelee

  • lisätään ilmaston kannalta kestäviä toimia, esimerkiksi nostetaan turvepeltojen vedenpintaa, korvataan turvetta kasvualustoissa sekä vähennetään turpeen energiakäyttöä 

  • aloitetaan keskipitkän aikavälin suunnittelu, jotta voidaan hallitusti lopettaa soiden tilan heikentäminen 

  • luodaan tukia ja kannustimia soiden kestävään käyttöön, ennallistamiseen ja suojeluun 

  • lisätään julkisen ja yksityisen sektorin rahoitusta, jotta soiden suojelu, ennallistaminen ja kestävä käyttö yleistyvät 

  • aloitetaan soiden tilan seuranta ja ylläpidetään tietokantoja soiden esiintymisestä, tilasta ja käytöstä