Kaistalehakkuusta ratkaisu rämemänniköiden jatkuvapeitteiseen kasvatukseen?

Image

Tutkijoiden mukaan menetelmä on lupaava, mutta lisätietoa tarvitaan esimerkiksi pohjaveden pinnankorkeuden muutoksista ja niiden vaikutuksista taimettumiseen.

Suometsät muodostavat Suomen metsäteollisuudelle merkittävän raaka-ainereservin, mutta niiden käsittely ei ole yksioikoista. Päätehakkuuseen ja viljelyyn perustuva jaksollinen metsänkasvatus aiheuttaa suometsissä merkittävän ilmastohaitan ja vesistöpäästöjen riskin.

Vastausta suometsien käsittelyhaasteisiin on haettu jatkuvapeitteisestä kasvatuksesta, joka korpikuusikoissa vaikuttaa lupaavalta menetelmältä. Kuusikoihin soveltuvat, jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn mukaiset hakkuut eivät kuitenkaan sellaisenaan sovellu rämemänniköihin. Valopuuna mänty vaatii kuusta enemmän valoa taimettuakseen.

Ratkaisua rämemänniköiden uudistamiseen haetaan nyt kaistalehakkuista, joissa metsän uudistaminen perustuu 20–50 metrin kaistaleisiin. Luken tutkijoiden mukaan menetelmä on lupaava.

Kaistalehakkuu voi olla ratkaisu rämemänniköiden jatkuvapeitteiseen kasvatukseen”, Luken johtava tutkija Anssi Ahtikoski kertoo.

”Kaistalehakkuu voi olla ratkaisu rämemänniköiden jatkuvapeitteiseen kasvatukseen”, Luken johtava tutkija Anssi Ahtikoski kertoo.

Kannattavuus kohenee pohjoiseen mentäessä

Kaistalehakkuu ei ole Suomessa ollut valtatoimintatapa. Sitä tehdään, mutta vähemmän kuin muita hakkuita. Siksi menetelmään liittyy joukko kysymyksiä, joita tutkijat pyrkivät parhaillaan selvittämään.

Yksi kysymys koskee kaistalehakkuun taloudellista kannattavuutta. Kaistalehakkuussa korjattavaa puuta kertyy päätehakkuuta vähemmän. Toisaalta kustannuksia ei kerry esimerkiksi kunnostusojituksesta, maan muokkauksesta tai viljelystä.

”Selvitimme kaistalehakkuun kannattavuutta 2–5 prosentin korkokannoilla, eri puolilla Suomea. Korkokanta voidaan ymmärtää vuotuisena tuotto-odotuksena (%), jonka metsänomistaja asettaa sijoitukselle. Kävi ilmi, että 3–5 prosentin korkokannoilla kaistalehakkuu on eteläisestä Keski-Suomesta alkaen päätehakkuuta kannattavampi menetelmä, ja sen suhteellinen kannattavuus paranee pohjoista kohti mentäessä”, Ahtikoski sanoo.

Ahtikosken mukaan havaintoa selittää se, että Pohjois-Suomessa puuston hidas kasvu Etelä-Suomeen verrattuna syö uudistamisinvestoinnin kannattavuutta. Kustannuksia ei välttämättä kerry myöskään taimikonhoidosta.

”Kaistalehakkuun taimikonhoidosta on kahta koulukuntaa. Itse olen kallistumassa sille kannalle, että etenkään Pohjois-Suomessa taimikonhoitoa ei välttämättä tarvitse tehdä.”

Tutkimuksessa havaittiin, että kaistalehakkuun taloudellinen kannattavuus ei ole suoraan verrannollinen korjattavan kaistaleen leveyteen.

”Kaistalehakkuun kannattavuuteen vaikuttaa kaistaleen leveyden lisäksi esimerkiksi reunametsä. Toisaalta se varjostaa kehittyvää taimikkoa, mutta puustoisella kaistaleella reunametsävaikutus puolestaan hieman parantaa keskikasvua. Kun reunametsän keskipituus vaihtelee kohteittain, on haastavaa selvittää reunametsän lopullinen vaikutus kaistalehakkuun kannattavuuteen.”

Moni tekijä vaikuttaa pohjaveden pinnannousuun

Kaistalehakkuita koskevia mittaustuloksia on niukasti. Mittausdatan lisäksi tutkijat turvautuvat kasvumalleihin, joiden avulla ennustetaan puuston tulevaa kehitystä. Ahtikosken mukaan esimerkiksi niin sanotut alkukehitysmallit ennustavat suhteellisen luotettavasti taimettumista. Ongelmallista sen sijaan on, että mallit keskiarvoistavat pohjaveden pinnankorkeuden muutosta.

”Mallit olettavat, että kaistaleen vesitalous on homogeeninen, mutta näinhän ei ole.”

Kaistalehakkuissa käsitellyllä kaistaleella pohjaveden pinta on korkeammalla kuin käsittelemättömällä kaistaleella, Luken tutkija Leena Stenbeg sanoo.

Luken tutkija Leena Stenberg on perehtynyt suometsien vesitalouteen ja vesistökuormitukseen. Hänen mukaansa kaistalehakkuissa käsitellyllä kaistaleella pohjaveden pinta on korkeammalla kuin käsittelemättömällä kaistaleella.

”Hakatulla kaistaleella pohjaveden pinta on sitä syvemmällä, mitä lähempänä reunapuustoa ollaan. Siihen, miten kauas reunapuuston kuivattava vaikutus ulottuu ja miten korkealle pohjaveden pinta nousee, vaikuttavat monet tekijät.”

Pohjaveden pinnankorkeuteen vaikuttavat käsittelemättömän kaistaleen puuston koon lisäksi muun muassa kaistaleen leveys, etäisyys ojaverkostoon, turvelaji ja sääolosuhteet.

Jos kesä on sateinen, voi pohjaveden pinnan korkeus korjatulla kaistaleella joissain tapauksissa nousta maan pinnan tuntumaan.

Paikallistuntemus ja kohdeharkinta tarpeen

Tutkijoiden seuraava tavoite on luoda mallikehikko, joka yhdistää taloudellisen kannattavuuden arviointiin ennusteen pohjaveden pinnankorkeuden muutoksesta. Tämän jälkeen tutkijat voivat entistä tarkemmin arvioida menetelmän kannattavuutta.

”Kaistalehakkuun tutkimuksessa on otettu vasta ensi askeleet. Uskallan kuitenkin sanoa, että menetelmä on hyvä, kun sen käytössä noudattaa kohdeharkintaa”, Ahtikoski sanoo.

Avainasemassa on paikallistuntemus. Jos etukäteen tiedetään, että alue vettyy sadekesänä, ei menetelmä ole paras mahdollinen.

”Jos vesi seisoo alueella kaksi kesää peräkkäin, taimettumisen edellytykset heikkenevät”, Ahtikoski sanoo.
 

teksti: Maria Latokartano