Soiden ennallistaminen on biologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kysymys, kävi ilmi kolmen tutkimushankkeen yhteisessä sidosryhmätapaamisessa. Kolme eri näkökulmaa – yhteiskunnalliset teemat, suon biologiset prosessit sekä tutkimustiedon jalkauttaminen – täydensivät toisiaan yllättävän saumattomasti. Yhdessä ne piirsivät kuvan ennallistamisesta kokonaisuutena, jossa onnistuminen ei riipu vain toimenpiteistä maastossa, vaan myös tavasta, jolla puhumme ja teemme päätöksiä soista.
1. Oikeudenmukaisuus ja luottamus ratkaisevat hyväksyttävyyden
Ryhmissä korostui vahvasti, että ennallistamisen hyväksyttävyys ei synny pelkästään ekologisin perustein. Maanomistajien, paikallisten yhteisöjen ja yhteiskunnan hyötyjen sekä kustannusten tulee jakautua reilusti. Kysymykset omistajuudesta, kompensaatioista ja ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta nousivat esiin toistuvasti: mitä hyötyy yksittäinen maanomistaja, entä kylä tai alue – ja mitä hyötyy yhteiskunta?
Syyllistäväksi koettu keskustelutapa ja paikallisen tason näkemysten sivuuttaminen nähtiin ongelmana. Hyväksyttävyyden perustana tulisi olla kunnioittava vuoropuhelu ja paikallisten toimijuus, ei ylhäältä annettu ohjaus
2. Taloudelliset kannustimet ja markkinat ovat nousemassa avainkysymykseksi
Selvä viesti oli: taloudelliset kannustimet toimivat. Luonnonarvokauppa, kansainväliset nature credit -markkinat ja kotimaiset kompensaatiomallit voivat tulevaisuudessa kannustaa ennallistamiseen. Kannustinjärjestelmien muotoilu on kuitenkin haastavaa: esimerkiksi Metkan luonnonhoidon tuessa puunmyyntitulojen vähentäminen korvauksista koettiin epäoikeudenmukaiseksi ja se on vähentänyt maanomistajien kiinnostusta ennallistamistukea kohtaan. Tulevaisuudessa ennallistaminen voi tarjota maanomistajalle uusia tulonlähteitä, kunhan markkinoiden pelisäännöt selkeytyvät ja byrokratia kevenee.
3. Byrokratia ja sääntely ovat sekä este että turvarakenne
Ryhmissä toistui kokemus siitä, että ennallistaminen on monelle toimijalle hallinnollisesti raskasta. Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) säännöt, Natura 2000 -kokemukset ja puunkorjuun jälkeinen uudistamisvelvoite nousivat esiin käytännön pullonkauloina. Toisaalta sääntely toimii myös yhteisenä pelisääntönä, joka varmistaa tavoitteiden toteutumisen. Haasteena on löytää tasapaino: ennallistamista tukevat säännöt, jotka eivät kuormita kohtuuttomasti.
4. Paikallinen yhteistyö tuo kustannuksia alas, mutta tarvitsee koordinaattorin
Keskusteluissa korostui tarve koordinoidulle yhteistyölle. Valuma-alueen laajuiset hankkeet voivat tuottaa merkittävästi suurempia hyötyjä kuin yksittäiset toimet, mutta ilman koordinaattoria näitä kokonaisuuksia on vaikea rakentaa. Kysymys “kuka menee jalkatyöhön ja kenen rooli on olla yhteydessä paikallisiin?” jäi avoimeksi, mutta sen tärkeys oli kiistaton.
5. Tutkimustiedon jalkauttaminen vaatii selkeyttä, käytännönläheisyyttä ja käyttäytymistieteitä
Ryhmä, joka keskittyi tutkimustiedon käytäntöön viemiseen, muistutti että tiedon täytyy olla ymmärrettävää, merkityksellistä ja sovellettavissa. Maanomistajia ei auta tieto yksittäisten suotyyppien hiilitaseista, he tarvitsevat kokonaiskuvaa vaikutuksista omaan talouteensa, maahansa ja valintoihinsa.
Käyttäytymistieteistä voisi olla merkittävä hyöty:
6. Suon biologiset prosessit ovat monimutkaisia ja muuttuneet ajassa
Biologisen ryhmän keskustelu muistutti, että suot ovat dynaamisia järjestelmiä.
Täydellistä luonnontilaa ei ennallistamalla saavuteta, mutta vesitalouden palauttaminen vie oikeaan suuntaan.
Keskusteluista nousi kolme biologista ydinkysymystä:
1. Ilmastonmuutos muuttaa tavoitteita. Suot eivät toimi tänään kuten 1950-luvulla – ennallistamisen tavoitteiden täytyy vastata nykyisiä olosuhteita.
2. Hiili ei ole ainoa mittari. Tarvitaan laajempaa ymmärrystä ekosysteemipalveluista, lajistosta, ravinnekuormituksesta ja maaperän eliöistä.
3. Tietoa on yhä liian vähän. Vedenpinnan säätely, ravinteisuus, maaperäeläimet ja valuma-alueprosessit nousivat esiin tietotarpeina. Myös hiilimittausten ja mallien tarkkuutta tulisi lisätä.
Osa osallistujista toivoi myös vähemmän ”puuhastelua” ja enemmän käytännön toimia: ojat kiinni ja seuranta käyntiin tiedonkeruuta unohtamatta.
7. Vihreän siirtymän ristiriidat vaikuttavat hyväksyttävyyteen
Aurinkovoimavaraukset, turvetuotannon jälkikäyttö ja maanpuolustukseen liittyvät näkökulmat vaikuttavat kansalaisten suhtautumiseen ennallistamiseen. Ennallistaminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan kilpailee tilasta ja huomiosta muiden maankäyttömuotojen kanssa.
8. Viesti tutkijoille ja päätöksentekijöille: yhteinen tieto, yhteinen kieli
Kolmen ryhmän yhteinen viesti oli lopulta selkeä:
Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä: metsänomistajien sukupolvien yli ulottuva ajattelutapa pitäisi valjastaa edistämään pitkäjänteisiä ja alueellisesti kattavia ennallistamisratkaisuja.
Tilaisuuden keskusteluissa korostui, että ennallistaminen ei ole vain ekologinen toimenpide tai poliittinen tavoite. Se on yhteiskunnallinen neuvottelu, jossa kohtaavat maanomistajat, tutkijat, viranomaiset, yritykset ja paikalliset yhteisöt.
Onnistuminen edellyttää reiluutta, läpinäkyvyyttä, selkeää viestintää – ja ennen kaikkea yhteistyötä. Kun tiede, käytännön toimijat ja paikalliset ihmiset puhuvat samaa kieltä, ennallistamisesta tulee aidosti vaikuttavaa.
Sidosryhmätilaisuuden järjestivät hankkeet:
MiDiPeat https://www.luke.fi/en/projects/midipeat
ALFAwetlands https://alfawetlands.eu/
LIFE PeatCarbon https://www.peatcarbon.lu.lv/en/
