Maaperäeläinten juhlat ovat maan kasvukunnon tae

Maa on niin arkipäiväinen asia, ettei sitä usein tule ajatelleeksi. Maan pinnan alle kätkeytyy kuitenkin häikäisevän merkityksellinen ja monimuotoinen maailma, jonka eliöiden lajikirjo on valtava.

Kaivaessasi pellon pientareelta tai suojakaistalta lapiollisen maata keskeytät huomaamattasi suuret juhlat, joihin osallistuu miljoonia bakteereja, sieniä ja alkueläimiä, kymmeniätuhansia sukkulamatoja, tuhansia pieniä punkkeja ja hyppyhäntäisiä sekä satoja änkyrimatoja. Lapiollisen mukana nousee myös muutama liero, joita kutsutaan maaperän ekosysteemi-insinööreiksi niiden monipuolisen roolin vuoksi. Ne toimivat juhlissa tarjoilijoina tuoden paikalle hajoavaa kasvimateriaalia, mutta myös putkimiehinä pitäen käytävät aukinaisina ja mahdollistaen viemäröinnin ja ilmanvaihdon. Yhdessä kaikki paikalla olevat lajit muodostavat maaperän eliöyhteisön, joka yksinkertaisesti kertoo kutsujen vieraslistan.

Näissä juhlissa kenelläkään ei ole tylsää. Eteisaulassa on menossa hyppyhäntäiskoiraan kosiomenot, seuraavassa maahuokosessa toinen otus lisääntyy suvuttomasti eli tuottaen jälkeläisiä ilman lajikumppania. Paikalle on myös saapunut lentokyydillä korea kilpipunkin vaellusnymfi, jonka kotikulmilta on ruoka päässyt loppumaan. Tarrautumalla ohi kulkeneeseen hyönteiseen se on päätynyt paremmille apajille.

Maaperän ravintoverkko kertoo kuka juhlissa syö ketäkin – näin kovaa on tosiaan juhlien meno. Ruokaa täällä on tarjolla enemmän kuin mummolan joulupöydässä. Sitä roikkuu sienirihman muodossa maahuokosten katosta, käytävällä lojuu lieron maan sisään vetämä herkullinen koivunlehti, kasvien juurista tihkuu maukasta eritettä. Seuraavan nurkan taakse vilistää alkueläinarmeija petosukkulamato ja -punkki kintereillään.

Ravinnonkäyttöryhmät jäsentävät ravintoverkkoa ja auttavat meitä eläinten roolin hahmottamisessa. Mukana näissä juhlissa on juurensyöjiä, bakteerinsyöjiä, sienensyöjiä, karikkeensyöjiä ja petoja. Ryhmät eroavat toisistaan siinä mitä ja ketä ne syövät, mutta myös siinä, miten nopea niiden elinkierto on ja miten nopeasti ne reagoivat ympäristön muutoksiin.

Ravintoverkon syömäsuhteet nopeuttavat ravinteiden kiertoa kaikissa ekosysteemeissä. Maan päällä laitumella laiduntava karja nopeuttaa ravinteiden kiertoa, kun nurmen sisältämät ravinteet palautuvat karjan ruuansulatuksen kautta takaisin maahan. Maan alla mekanismi on täysin sama, mutta siellä bakteereja ja sieniä ”laiduntavatkin” maaperäeläimet.

Bakteerien ja sienten rooli eloperäisen aineksen hajotusprosessissa on ymmärretty jo pitkään. Kokeet ovat kuitenkin osoittaneet, että myös maaperäeläinten rooli on merkittävä. Ne pilkkovat kuollutta kasvi- ja eläinmateriaalia ja hajottavat sitä, samalla hyödyntäen osan karikkeen sisältämästä energiasta. Vielä suurempi vaikutus kulkee epäsuorasti mikrobien kautta, kun maaperäeläimet raivaavat vanhaa mikrobistoa ja antavat tilaa uusille. Tällöin hajotusprosessi ja ravinteiden kierto kiihtyvät.

Tutkijat ovat laskeneet, että peltomaan alkueläimet voivat vuoden aikana syödä pellon bakteerimäärän 15 - 85 kertaan. Näissä juhlissa siis kaikille riittää tilaa, mutta väki vaihtuu nopeasti. Erään toisen laskelman mukaan peltomaan hyvinvoiva kastelierokanta voi tuottaa vuodessa peltohehtaarille kymmeniä tonneja typpirikasta ulostetta. Maaperäeläimet ovatkin maaperän 24/7 toimiva lannoitepumppu, jonka kunnosta kannattaa pitää huolta.

Elävä maa on elämän perusta. Hyvinvoivassa maassa myös kasvien kasvu on parempaa. Monet viljelytoimenpiteet vaikuttavat maan ravintoverkon rakenteeseen ja eläinten runsauksiin. Jos pientareen ja suojakaistan maaperässä pidot yltyvät karnevaaliksi, viereisen huolellisesti kynnetyn ja yksipuolisesti viljellyn viljelymaan pidoissa tunnelma on kankea kuin Alastalon salissa. Mitä enemmän ja mitä monipuolisempaa kariketta, juuristoa ja orgaanista lannoitusta eliöille on tarjolla, ja mitä vähemmän maata muokataan, sitä monimuotoisempi ja runsaampi on maaperän hajottajaravintoverkko. Maaperäeläimiä ei kannata unohtaa.