Maanpeitekasvien jäljillä Toulousessa Etelä-Ranskassa

Käynnissä olevan tutkijavierailuni kohde on Euroopan johtava maatalousalan tutkimuslaitos INRAE (l'Institut national de recherche pour l’agriculture, l’alimentation et l’environnement), jossa työntekijöitä on kymmenkertaisesti Lukeen verrattuna.  Lukuisista INRAE:n toimipaikoista vierailukohteeksi valikoitui Toulouse-Auzeville.

Tavoitteenani on tutustua ajankohtaisiin tutkimuksiin maanpeitekasvien käytöstä ja viljelymenetelmistä. Paikalliset kokeet suorastaan pursuivat mitä mielikuvituksellisimpia talviaikaisia peitekasvillisuuksia. Näky toistui myös alueen peltomaisemassa.

Image

Paikallinen AGIR-tiimi (Agroécologie, innovations et territoires) osoittautui mitä osuvimmaksi vierailukohteeksi. Ryhmän tutkimukset keskittyvät kasvintuotannon monimuotoistamiseen osana laaja-alaista agroekologista siirtymää. Maanpeitekasvien lisäksi seos- ja sekaviljely, viljelykierrot sekä vaihtoehdot torjunta-aineiden käytölle ovat tutkimusagendalla. Kaikki nämä hyvin moniulotteisesti tarkasteltuina.

Jo ensivaikutelma lentokoneen ikkunasta vihjasi, ettei keskimääräinen tilakoko voi olla moninkertainen Suomeen tilakokoihin verrattuna. Vahvistetun tiedon mukaan se on 120 hehtaaria. Etelä-Ranskassa, myös Toulousen alueella karjatalous on vähentynyt ja nurmiala romahtanut, kun tuotanto on keskittynyt entistä vahvemmin pohjoisiin maakuntiin, Normandiaan ja Bretagneen.

Maanpeitekasvien käyttö on yleistynyt, vaikka keväinen peltomaisema onkin paljolti runsaiden syysmuotoisten kasvustojen peitossa. Syysrapsi ja -härkäpapu ovat parhaillaan heräämässä kukintaan kirsikoiden ollessa jo valloillaan puutarhoissa ja kanaalien varsilla.

Ero maanpeite- ja välikasvikäsitteiden välillä jää pohdituttamaan. Molemmathan ovat nyt CAP-uudistuksen myötä sovellettavissa Suomenkin pelloilla. Paikalliset tutkijat puhuvat yksinomaan peitekasveista (”cover crops”). Peitekasvien yltäkylläiset kasvustot lukuisine keväällä kukkivine lajeineen (härkäpapu, herne, sinapit, retikat) täyttäisivät vähintäänkin välikasvin roolin ajatellen niiden kiistatonta merkitystä kiertojen monipuolisuudelle.

Toistuvista maininnoista huolimatta ensisijaisena tavoitteena ei tunnu olevan tuottaa kasvustoa maan rakenteen suojaamiseksi sekä eroosion ja ravinnehuuhtoumien ehkäisemiseksi nitraattidirektiivin vaateetkin huomioiden. Eritoten arvotetaan biomassan tuotantokykyä ja hiilen kertymää maaperään. Peitekasviseoksia suunniteltaessa huomioidaan myös lajivaihtoehtojen tuomat allelopaattiset (kasviyksilö tuottamillaan yhdisteillä säätelee toisten kasvien esiintymistä samalla kasvupaikalla) hyödyt biologisena torjuntakeinona.

Image

Lähempi tutustuminen kasvustoihin häkellytti ja hämmensi niin runsaudellaan kuin lajikirjollaan. Kaikki peitekasvien koekasvustot olivat seoksia, joissa saattoi tunnistaa saman kaavan: satokasvinakin tuttu laji, jolla oli seuranaan monimuotoisuutta lisäävä erikoiskasvi, kuten hunajakukka, veriapila tai erilaiset sinapit, retikat ja virnat. Suomessa yleisiin apiloihin en törmännyt.

Syyskylvöistä härkäpapua suositaan peitekasvina typensidonnan ja voimakkaan kasvutavan vuoksi. Hyvin talvehtineilla, runsailla, joskin seoskasveilla höystetyillä härkäpapukasvustoilla ei kuitenkaan nähty merkitystä satokasvina. Hehtaarisadot jäävät kuulemma liian alhaisiksi verrattuna satokasviksi kylvettyihin kasvustoihin – varmaankin tuet huomioiden, joista täällä ei näytä olevan tapana puhua. Härkäpapu oli kovin yleinen näky maaseutumaisemassa.

Peitekasveina käytetyt herneet olivat myös syysmuotoisia. Virheettömät ja vehmaat syysruiskasvustot hivelivät myös silmää. Tavanomaisessa tuotannossa ruista käytetään ainoastaan peitekasvina, kun taas luomutuotannossa sitä kylvetään myös terveysvaikutteiseksi leipäviljaksi.

Käytetyt lajit olivat kauttaaltaan varsin talvenkestäviä, joten talviaikaista luonnollista kasvuston tuhoutumista ei selvästikään tavoitella. Kokeissa testattiin toki myös kevätmuotoisia härkäpapulajikkeita. Päinvastoin kuin Suomessa, ne eivät kestä käytännössä lainkaan pikkupakkasia vaan tuhoutuvat aivan liian aikaisin suhteessa satokasvien kevätkylvöjen ajoittumiseen. Tällöin menetetään räjähtävä kevätkasvu.

Image

Lähes kaikki maanpeitekasvustot olivat jo vierailuni alussa niin runsaita, etten voinut olla hämmästelemättä kuinka moiset kasvustomassat saadaan heti maanpinnan alapuolelta tehtävän niiton jälkeen murskatuksi ja muokatuksi maahan ilman, että niistä koituu haittaa kevätkylvöille.

Kasvustoja tuhotaan yhä kemiallisesti, mutta mekaaninen hävitys on keskeinen tavoite osana agrokemikaalien käytön vähentämistä. Osa aiemmin vaihtoehtoisina pidetyistä hävitysmenetelmistä on kuitenkin joutanut energiakriisin myötä romukoppaan.

Ranskassa kertyneet kokemukset ovat avartaneet käsityksiä maanpeitekasvien käytöstä ja mahdollisuuksista. Osa tutkimuksista tukee vahvasti paikallista erikoistuotantoa, kuten peitekasvien käyttö auringonkukan ja popcornmaissin tuotannossa. Silti yhtymäkohtia Suomeen on löytynyt aiheesta kuin aiheesta. Jos ei muuten, niin ajatellen ilmaston lämpenemistä sekä siihen varautumista, huomioiden järjestelmätason muutospaineet mahdollisuuksien hyödyntämiseksi ja haittojen ennaltaehkäisemiseksi. Ympärivuotisen kasvipeitteisyyden rooli korostuu näissä yhdessä viljelyn monipuolistamisen kanssa.

Vive la recherche et la pérennité!