Jatkoselvitys nosti esiin muutostarpeita metsätuholaissa

Luonnonvarakeskus (Luke) esittää metsätuholakiin tiukennuksia muun muassa kuusen kirjanpainajatuhojen ehkäisemiseksi ja lievennyksiä männyn ytimennävertäjätuhojen torjuntaan. Suositukset käyvät ilmi raportista, joka on jatkoa Luken aiemmin toteuttamalle metsätuholain arvioinnille.

Uusi selvitys keskittyy erityisesti vuonna 2020 tehdyssä metsälain (1093/1996) ja metsätuholain (1087/2013) arvioinnissa havaittuihin tietopuutteisiin kuorellisen kuusi- ja mäntypuutavaran välivarastointiin liittyvästä metsätuhoriskistä sekä juurikäävän torjunnan liiketaloudellista kannattavuudesta turvemailla.

Kirjanpainajatuhojen torjunta pohjautuu ennaltaehkäisyyn. Metsätuholain mukaan 1.9.–31.5. välillä hakattu kuorellinen puutavara on kuljetettava pois metsästä ja tien varsilta tiettyyn päivään mennessä, jotta sen kaarnan alla kasvavat kuoriaiset eivät ehdi levitä metsiin. Suomi on jaettu velvoitteen suhteen etelä–pohjoissuunnassa A-, B- ja C-alueisiin. Säädöksellä pyritään estämään kuusen kirjanpainajatuhoja (

) ja männyn ytimennävertäjätuhoja (

).

- Etenkin B-alueella on useina vuosina havaittu kirjanpainajien jo lähteneen puupinoista ympärysmetsiin ennen kuin pinot on ehditty korjata pois. Tähän ongelmaan halusimme päästä laajemmin käsiksi, hankkeen vastuututkija Tiina Ylioja Lukesta toteaa.

Ilmiön laajuuden selvittämiseksi tutkijat yhdistivät Luken, Suomen metsäkeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen aineistoja. Sääolosuhteita tarkasteltiin 20 vuoden ajalta.

- Ongelmallisimmat alueet olivat B-alueen eteläisimmät osat, joilla kuljetuksen nykyiset määräajat olivat suurimman osan tarkastellusta ajanjaksosta jopa viisi päivää myöhässä. Näillä alueilla on havaittu myös paljon kirjanpainajatuhoja. Kirjanpainajakannat ovat lisäksi Luken feromonipyydysseurannan perusteella korkeat kyseisillä alueilla, sanoo Luken tutkimuspäällikkö Markus Melin.

Tutkijat ehdottavat, että osa B-alueesta siirretään A-alueeseen, jotta kirjanpainajan kasvavaa tuhoriskiä voidaan ennakoida ja pienentää. Tehtyjen analyysien perusteella koko B-alueen siirto A-alueeseen aiheuttaisi puunkorjuun logistiikkaan noin 0,4–1,4 prosentin kustannuslisän vuodessa. Ehdotetun muutoksen kustannusvaikutukset jäisivät siis tätä pienemmiksi. Logistiikan lisäkustannukset aiheutuvat suurelta osin lisävarastoinnista ja siihen liittyvistä kuljetuksista.

Ytimennävertäjän osalta tilanne on toinen: maastomittausten perusteella mäntypinojen varastointi aiheuttaa tuhoja vain pinon lähellä. Tutkijat suosittelevat, että pienten pinojen osalta lakia lievennetään. Tilavuudeltaan alle 50 m3:n pinot voitaisiin vapauttaa kuljetuksen määräajoista, nykyisin rajana on 20 m3.

- Tällainen muutos tulisi lisäämään merkittävästi hyönteisten määrää pinojen ympärysmetsissä, mutta tuhoriski ei kuitenkaan kasvaisi. Lisäksi muutos helpottaa puunkorjuun logistiikan suunnittelua. Mielenkiintoinen yhtälö, Melin pohtii.

Yliojan ja Melinin mukaan aiemmat tutkimukset mäntypinojen varastointiin liittyvästä tuhoriskistä ovat vuosikymmenten takaa, ajalta ennen koneellista puunkorjuuta. Nyt tehdyllä selvityksellä saatiin kaivattua ajantasaista lisätietoa.

Selvityksen mukaan männynjuurikäävän torjunta kantokäsittelyllä voi olla metsänomistajalle liiketaloudellisesti kannattavaa niillä Etelä-Suomen turvekankailla, joilla juurikääpää ei esiinny. Tulos on osittain ristiriidassa sen kanssa, että ylipäätään juurikääpää tulisi torjua ennaltaehkäisevästi kaikilla alueilla missä sitä ei esiinny – vaikka tämä liiketaloudellisesti tarkasteluna ei kannattavaa olisikaan. Jos terve männikkö sairastuu, tautia ei enää saada torjuntatoimenpiteillä poistettua metsiköstä, vaan se jatkaa leviämistään puusta toiseen ja seuraavaan puusukupolveen.

Suomi on säästynyt vakavilta kirjanpainajatuhoilta verrattuna esimerkiksi Keski-Eurooppaan tai Etelä-Ruotsiin. Tässä on auttanut toimiva lainsäädäntö. On kuitenkin selvää, että toimintaympäristön ja ilmaston muuttuessa metsätuholain toimivuutta on tarkasteltava aika ajoin. Muuttuva ilmasto koettelee metsiä monella tapaa muun muassa lisääntyvien hyönteis- ja sienituhoriskien kautta. Tutkimus auttaa ennakoimaan riskejä ja nostamaan esiin uhkakuvia, mutta toimiva ja ajantasainen lainsäädäntö luo edellytykset sille, että tilanteeseen voidaan reagoida.