Reviirillä koira on sudelle kilpailija
Kirjoittaja: Suunnittelija Mari Tikkunen, Suomen riistakeskus
On jälleen se aika vuodesta, kun otsikoihin nousevat susien aiheuttamat koiravahingot. Pahimmillaan niistä ei pelkästään lueta lehdistä, vaan vahinko osuu omalle kohdalle. Koiravahinkoja korvataan valtion varoilla vuosittain 35–55 tapausta. Vaikka vahingot voivat vaikuttaa satunnaisilta, niissä on keskenään samanlaisia luonnehtivia ja selittäviä tekijöitä
Susi kohtelee koiraa kuin tuntematonta sutta
Todennäköisesti yleisin syy, miksi sudet tappavat koiran, on resurssien puolustaminen. Tämä koskee nimenomaan metsästyksen yhteydessä tapahtuvia vahinkoja. Pihakoiravahingoista suurin osa näyttää olevan puhdasta ravinnon hankintaa.
Yleensä sudet välttelevät toisten laumojen reviirejä ja pysyvät omalla alueellaan, koska riski joutua konfliktiin naapurireviirin susien kanssa olisi muuten suuri. Vierailija menettää susireviirillä usein henkensä. Tästä poikkeuksena ovat tilanteet, joissa lähisukua olevat sudet, kuten esimerkiksi naaras ja sen jälkeläinen asuttavat jopa hieman limittäin olevia reviirejä. Vaikka sudet viettävät reviirin reunoilla alle kymmenesosan ajastaan, iso osa koiravahingoista tapahtuu näillä alueilla, koska sudet hakeutuvat sinne tarvittaessa puolustamaan reviiriään. Toki vahinkoja tapahtuu myös susireviirien ydinalueilla, missä sudet viettävät suurimman osan ajastaan ja todennäköisyys suden ja koiran kohtaamiselle on suurin.
Sudet siis käyttäytyvät koiria kohtaan kuin käyttäytyisivät tuntemattomia susia kohtaan. Metsästyskoiria käytettäessä ei valitettavasti ole mahdollisuutta kokonaan välttää susireviirejä, joten kohtaamisia tapahtuu.
On tutkittu, että alueilla, joilla susille on runsaasti ravintoa, koiravahinkoja tapahtuu vähemmän. Lounaisen ja itäisen Suomen väliset erot vahinkojen määrässä ovat merkittäviä. LounaisSuomen runsas valkohäntäpeurakanta takaa susille hyvät elinolot, jolloin niiden ei tarvitse niin hanakasti puolustaa ravintoresurssiaan. Itä-Suomessa sen sijaan ei ole juuri muita saaliseläimiä kuin hirvi, jonka kanta on alhainen. Kun harvasta ravinnosta vielä kilpailee runsas karhukanta, on susien ravintoresurssin puolustus vahvempaa. Sama on todettu vertaamalla Viroa ja Suomea. Viron koiravahinkoluvut ovat itäistä Suomea selkeästi pienemmät. Virossa sudet käyttävät ravinnokseen metsäkauriita ja villisikoja.
Myös rapakon takana suurin syy koiravahingoille on resurssien puolustus. Wisconsinissa mustakarhuja metsästetään ajavista koirista koostuvilla koiralaumoilla, ja koirien koulutuksessa hyödynnetään alkukesästä asetettavia karhun syöttipaikkoja. Iso osa susivahingoista tapahtuu näiden syöttipaikkojen läheisyydessä ja aikana, jolloin suden pennut ovat pieniä. Vahinkojen syyksi on esitetty ravintoresurssin puolustusta, koska myös sudet viihtyvät syöttipaikoilla. Lisäksi susien epäillään puolustavan pentujaan koirilta, sillä vahinkoja tapahtuu paljon myös susien pesäkenttäalueiden läheisyydessä.
(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)
Suojaliiveistä metsästystapojen kehittämiseen
Metsästyskoiran suojaamiseksi on pyritty löytämään erilaisia keinoja. Yksi tapa ehkäistä koiravahinkoja ovat fyysiset suojauskeinot kuten koiraliivit, mutta ne koetaan usein hankaliksi käyttää. Toisaalta liivejä kehitetään edelleen. Myös metsästystapoja voi kehittää. Voimme esimerkiksi kouluttaa koiria toimimaan tiiviimmässä yhteistyössä ohjaajan kanssa, jotta ne olisivat siten vähemmän alttiita susivahingolle. Suositeltava tapa vähentää koiravahingon mahdollisuutta on tunnistaa riskialueet, kuten susireviirien reunat ja ydinalueet sekä aiemmat vahinkopaikat, sillä vahingot tuppaavat toistua samoilla paikoilla ja samojen laumojen toimesta. Yksi keino tähän voisivat olla susien pannoitukset, joiden avulla susien reviirin käyttö ja reviirien rajat voitaisiin tunnistaa. Arvio koiran irti päästämiseen liittyvistä riskeistä on kuitenkin tehtävä tapaus kerrallaan. Toki on alueita, joissa metsästys on lähes mahdotonta susien aiheuttaman riskin takia.
Riistakantojen säätelyssä keskusteluun nousee usein erityisesti hirvikoirien keskeinen rooli. Hirven metsästys koiralla on maailmalla harvinainen tapa. Se tunnetaan lähinnä Suomessa ja Skandinaviassa. Kävin juuri Alaskassa kansainvälisessä nisäkäskongressissa. Siellä jututin kanadalaisia, jotka eivät olleet kuulleetkaan, että hirviä metsästetään koiralla. Heillä ja Alaskassa metsästys tapahtuu pelkästään ihmisvoimin.
Metsästystapamme kehittyi, kun hirvikanta nousi reippaasti 1970-luvun tietämillä, ja tarvittiin uusia keinoja pitää kanta kurissa. Koirat tulivat avuksi. Tapa toimi niin kauan, kuin meillä ei juurikaan ollut susia. Nyt sudet ovat palanneet. Ehkä meidän on hyvä pohtia entistä laajemmassa yhteistyössä sitä, millä eri tavoilla voisimme ehkäistä koiravahinkoja, ja miten voisimme kehittää metsästystapojamme vastaamaan nykyistä muuttunutta tilannetta.
