Heikkotuottoisten ojitettujen soiden käyttöön ei ole yhtä, joka tilanteeseen sopivaa ratkaisua

Image

Jokainen suo on yksilö, ja siksi jatkokäyttökin on punnittava tapauskohtaisesti. Siinä missä yksi suo kannattaa ennallistaa, toisella voidaan metsänkasvatusta jatkaa tuhkalannoituksen jälkeen. Monelle karulle suolle ei välttämättä kannata tehdä mitään.

Kun metsäojitus sotavuosien jälkeen lisääntyi voimakkaasti Suomessa, se lähti liikkeelle reheviltä soilta. Koneellistumisen myötä, 1960–1980-luvuilla ryhdyttiin kuitenkin ojittamaan myös karumpia ja vähäpuustoisempia soita.

– Ojituksen jälkeen puuston kasvu myös näillä soilla piristyi, mutta taantui nopeasti, ja on nyt lähestulkoon luonnontilaisten soiden tasolla, Luonnonvarakeskuksen professori Anne Tolvanen sanoo.

Ojitettuja, heikkotuottoisia soita on yhteensä noin 850 000 hehtaaria, ja ne painottuvat Pohjois-Suomeen. Heikkotuottoisilla soilla puuston kasvua jarruttaa useimmiten ravinteiden puute ja joskus myös ravinne-epätasapaino. Erityisesti Etelä-Suomen heikkotuottoisilla soilla kaliumia ja fosforia on liian vähän puuston tarpeisiin nähden.

Ojituksen jälkeen puuston kasvu myös näillä soilla piristyi, mutta taantui nopeasti, ja on nyt lähestulkoon luonnontilaisten soiden tasolla, Luonnonvarakeskuksen professori Anne Tolvanen sanoo.

Heikkotuottoisilla soilla puuston kasvu on niukkaa. Kitumaiksi luokitellut heikkotuottoiset suot kasvavat vuosittain 0,1–1,0 kuutiometriä hehtaarilla. Joutomailla kasvu on tätäkin vaatimattomampaa, keskimäärin 0,1 kuutiometriä hehtaarilla. Se on mitättömän vähän, jos lukuja vertaa kivennäismaihin, joilla hyvässä kasvussa oleva metsä voi parhaimmillaan kasvaa vuodessa kymmenenkin kuutiota hehtaarilla.

Neljä vaihtoehtoista käsittelymallia

Mitä heikkotuottoisille soille pitäisi tehdä? Tolvasen mukaan yhtä, jokaiseen tilanteeseen sopivaa vastausta ei ole.

– Jokainen suo on oma yksilönsä. Oikea käyttötapa riippuu myös siitä, millaisia tavoitteita asetetaan ja miten pitkällä aikavälillä käytön vaikutuksia seurataan.

Vaihtoehtoisia käsittelymalleja on Tolvasen mukaan neljä: nykytilan jatkaminen, ennallistaminen, bioenergian tuotanto tai suon ottaminen takaisin metsätalouskäyttöön.

Jokainen suo on oma yksilönsä. Oikea käyttötapa riippuu myös siitä, millaisia tavoitteita asetetaan ja miten pitkällä aikavälillä käytön vaikutuksia seurataan.

Jos suolle ei tehdä mitään, se todennäköisesti palautuu hitaasti kohti luonnontilaa. Ennallistamisessa kehitystä nopeutetaan esimerkiksi tukkimalla tai patoamalla ojat ja poistamalla puustoa. Bioenergian tuotantomallissa puusto käytetään energiaksi, minkä jälkeen metsän kasvatusta ei enää jatketa, vaan suo jätetään ennallistumaan itsekseen.

Metsätalouskäytön mallissa puuntuotantoa jatketaan, kun suon ravinnepuutos tai ravinne-epätasapaino on ensin korjattu lannoituksella.

– Metsätalouskäyttöön soveltuvissa korpikuusikoissa vesistökuormituksen riski on suuri, mutta jos lannoituksen jälkeen metsää kasvatetaan jatkuvapeitteisen kasvatuksen mallin mukaisesti ja vedet pystytään ohjaamaan viereiselle, ennallistamista kaipaavalle suolle, kyseessä voi olla jopa win-win-tilanne, Tolvanen sanoo.

Ennallistettavat suot valittava harkiten

Heikkotuottoisten soiden ennallistamisesta on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti. Tolvanen kehottaa malttiin. Jokaista heikkotuottoista suota ei kannata ennallistaa, sillä vaikka ennallistaminen lisää monimuotoisuutta, ilmastonäkökulmasta ja vesistön kuormituksen kannalta se voi olla huono vaihtoehto.

Nykytiedon valossa karut suot ovat ilmastoneutraaleja jo nykyisessä heikkotuottoisessa tilassaan. Niiden puusto sitoo hiiltä ja ojitus estää metaanipäästöt. Jos tällainen suo ennallistetaan, puuston hiiltä sitova vaikutus lakkaa ja metaanin vapautuminen alkaa.  

– Nykytiedon valossa karut suot ovat ilmastoneutraaleja jo nykyisessä heikkotuottoisessa tilassaan. Niiden puusto sitoo hiiltä ja ojitus estää metaanipäästöt. Jos tällainen suo ennallistetaan, puuston hiiltä sitova vaikutus lakkaa ja metaanin vapautuminen alkaa.  

Ennallistamista Tolvanen suosittelee erityisesti sellaisille soille, joissa saadaan paljon monimuotoisuushyötyjä. Tällaisia soita ovat esimerkiksi suojelualueiden läheisyydessä sijaitsevat suot, joiden ennallistaminen kasvattaa luonnontilaisen, tai ainakin sellaiseksi tavoitellun suon pinta-alaa. Hyviä kohteita ovat myös rehevät letot tai korvet, jotka ovat voimakkaita päästölähteitä ja joiden ennallistaminen voi palauttaa monipuolista lajistoa pienelläkin pinta-alalla.

– Rehevien soiden tapauksissa ennallistaminen on vesistönäkökulmasta riski, mutta nykytiedon valossa kuormitus ei jatku pitkään.

Lisää mittaustietoa ja parannettuja malliennusteita tarvitaan ennen kuin heikkotuottoisten soiden käsittelystä voidaan tehdä kattavia yleistyksiä.  

Luonnonvarakeskuksessa heikkotuottoisia soita ja niiden käyttömahdollisuuksia selvitetään parhaillaan useassa hankkeessa.

– Lisää mittaustietoa ja parannettuja malliennusteita tarvitaan ennen kuin heikkotuottoisten soiden käsittelystä voidaan tehdä kattavia yleistyksiä.  

Teksti: Maria Latokartano