Suorakylvön hyödyt korostuvat ilmaston lämmetessä

Jo maatalouden alkuajoilta lähtien peltojen kasvukuntoa on varmistettu muokkaamalla maata. Muokkauksessa edellisen kasvuston jäänteet käännetään maan sekaan ja maan rakenne tehdään otollisemmaksi uutta kasvustoa varten. Lisäksi muokkaaminen auttaa pääsemään eroon rikkakasveista. Vaikka tänä päivänä muokkaaminen onnistuukin näppärästi traktorilla, se on työläs toimenpide ja aiheuttaa peltomaassa suuria muutoksia.

Yleistyvässä suorakylvömenetelmässä peltoa ei muokata ja siemenet kylvetään suoraan sänkeen. Siitä seuraa paljon hyötyjä. Työvaiheita jää välistä ainakin kaksi, ja maan rakenne paranee. Tämä ja kasvien jäänteiden tuoma suoja vähentävät eroosiokuormaa merkittävästi, kun maahan löyhästi sitoutuneet partikkelit eivät ole veden ja tuulen armoilla. Lisäksi eliöstö viihtyy paremmin suorakylvetyllä pellolla; sänki ja kasvien jäänteet tuovat suojaa.

Hiilen sidonnassa maaperään suorakylvön merkitys ei ole yhtä selkeä. Suorakylvö kerryttää orgaanista hiiltä pellon pintakerrokseen, mutta kynnössä kesän aikana pintaan kertynyt hiili sekoittuu syvempiin kerroksiin säilöön.

Maailmalla parhaimmat tulokset hiilen sidonnasta ovat peräisin kuivista ilmasto-oloista, missä suorakylvöllä on onnistuttu parantamaan maan huokosia siten, että kasveille saatavilla olevan veden määrä lisääntyy. Tällöin myös satomäärät ovat parantuneet ja maahan kohdistuvan hiilisyötteen määrä lisääntynyt. Kosteammissa ilmastoissa lisävedelle ei ole tarvetta, ja useimmiten perinteisesti muokatulla pellolla saadaan hieman korkeampia satotasoja kuin suorakylvetyllä. Ilmastonmuutos lisännee kuivia ajanjaksoja, jolloin suorakylvön tuomat hyödyt maan rakenteeseen korostuvat. Etenkin talvisin lumipeitteen ja roudan puuttuessa syksyllä kynnetty pelto on hyvin altis sateille, mikä lisää merkittävästi eroosiota verrattuna suorakylvöön, jossa maan rakenne ja kasvitähteet tuovat suojaa. Suorakylvö lisää biodiversiteettiä, mutta kasvava eliöiden määrä tarkoittaa myös lisääntyvää hengitystä ja orgaanisen aineksen hajotusta, mikä tekee hiilen varastoimisesta hankalampaa.

Suorakylvön hyödyntäminen on ehdottomasti järkevää. Se vähentää viljelijän työtaakkaa ja torjuu eroosiota. Torjunta-aineiden määrää voi tosin joutua lisäämään aurojen tuoman mekaanisen rikkakasvitorjunnan puuttuessa, mutta täsmäviljelyn yleistyessä torjunta-aineiden määrää pystytään hyvin kontrolloimaan, kun aineiden käyttö voidaan kohdistaa sinne, missä rikkakasveja on. Satotaso ja maaperän hiilen määrä voivat tapauskohtaisesti vähentyä suhteessa tavanomaiseen muokkaukseen. Sopivilla kohteilla sato- ja hiilimäärät saattavat lisääntyä vuosikymmeniä, vaikkakin hyvin hitaasti. Joka tapauksessa suorakylvetyn pellon voi olettaa kestävän paremmin ilmaston lämpenemisen tuomia haasteita kuivine ja lämpimine kausineen. Ehkä olisi mahdollista kehittää myös hiiltä sitovia suorakylvöratkaisuja, joilla hiiltä saataisiin syvempiin maakerroksiin esimerkiksi syväjuuristen kasvien avulla.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Forssan Lehdessä 28.7.